Katkajäljitelmät ja kuulapääpupat ovat toimineet raudun kalastuksessa parhaiten kun olen perholla rautua pyytänyt. Minä en saanut rautuja juuri pinnasta ottamaan. Osuin kerran jopa jonkun vesiperhosen valtavaan massakuoriutumiseen, mutta silti rautu söi pinnan alta. Perhon piti vajota pohjaan. Sen jälkeen hettosiimasta lyhyt sisään veto, vajoaminen, veto, jne. Heittosiimaa sai seurata tarkasti, että huomasi tärpin. Jos myöhästyi vastaiskusta kala oli ehti usein tunnistaa perhon "petokseksi". Olen saanut rautuja myös hyvin jigillä pohjassa "pomputtamalla" sekä joitakin erilaisilla lippauistimilla. Tärkeintä tuntui olevan se, että "syötti" saadaan pohjan tuntumaan. Eri rautujärvissä kalojen syömätottumuksissa voi olla suuria eroja. Näissä kalastamissani järvissä rautujen pääravinto oli harmaa järvikatka ja siksi kai kala söi etupäässä pohjasta.
|
|