> 10... hiinä ja hiinä... Katellaan vielä huominen jos tulisi muutama > sitoja lisää, ja sen jälkeen perjantai aamuna alotetaan suunnittelu. > Jos inttiin lähtijöille tuntuu tää aikataulu vähän kiireiselle, niin > voitte jo nyt esittää toiveenne perhoista ja sidonnan aikataulusta. > Perhoja sidottavaksi tulee siis tuttuun tapaan osallistujamäärä + > swapmasterin palkkioperho. Aikataulut sovitaan siis myöhemmin > yhdessä, mutta sidonta- ja postitusaika saisi mielellään olla > enintään noin 1½ kuukautta.
minulle riittää ainakin ihan hyvin tuo 1½ kuukautta, luultavasti kuukausikin riittäis.
|
|
|
Noniin, nyt olisi sitten aika aloittaa suunnittelu. Vielä jos tämän päivän aikana muutama mattimyöhänen haluaa mukaan niin ehtii ihan hyvin. Ja sitten itse asiaan, seuraavat käyttäjät ovat siis ilmoittaneet itsensä mukaan: -Softaaja (master) -Stupe10 -perhonsitoja90 -z1nk -korkki88 -terminator -Harri-Jesse -teme96 -perhomies97 -Nalle Karvatassu = 10kpl -epävarmoja (ilmoittivat aiemmassa viestiketjussa halukkuutensa osallistua) 6, hoidan epävarmojen selvitysen itse.
Arvatenkaan kaikki epävarmat eivät tule osallistumaan, joten siis kävi mitä kävi saadaan juuri halutun kokoinen porukka kasaan.
|
|
|
Perhoista: Ketkä oli viime kerralla mukana niin huomaa että aika samoilla linjoilla mennään, toki pienin muutoksin. Itse vain pohdin tuossa äsken, että mitä sitä hyvää muuttamaan... Näin alustavasti perhoja on jokaisen siis sidottava 11 kpl, joista yksi on swapmaster -perho (mielluusti sellanen perho, että voin syksyllä laittaa sähköpostia, että perhollasi oma taimen ennätykseni meni heittämällä rikki  ). Sidottavia perhoja voidan vielä muuttaa jos niin halutaan, ja todennäköisesti muutama perho tulee lisää jos/kun mattimyöhäsiä ilmoittautuu, mutta ainakin alustavasti seuraavat perhot voisivat olla ihan hyvät: 1x Streamer 1x Pintaperho 1x Liitsi 1x Oma järviperho (voi olla periaatteessa mikä vain) 1x Nymfi 1x Uppoperho 1x Lohiperho (tai klassinen streamer) 1x Oma luottoperho (sinun lisäksi kaksi henkilöä, mää ja sen saaja, näkee sen, joten mieleellään se kaikkein salaisin perho saa olla kyseessä  ) 2x Vapaavalintainen 1x Swapmaster -perho
|
|
|
Postituksesta: Aikataulu ja postitus siis tullaan sopimaan yhessä niin että (lähes) kaikkia miellyttää. Omasta mielestäni 2-4 viikkoa kuullostaa hyvälle 11 perhon sidontaan, jonka jälkeen perhojen postitus. Postitus onkin sitten yksi tärkeimmistä asioista mihin kannattaa kiinnittää swapissa huomiota. Koska itse toimin swapmasterina, niin haluan postituksen tapahtuvan seuraavasti: Perhot lähetetään kirjekuoressa jonka sisällä on seuraavat asiat! Oma perhorasia jossa lähetät perhot ja saat uudet perhot (paras rasia tarkotukseen on 2€ maksava pieni perhorasia joita pitäis saa kaikista sekatavarakaupoista joissa on vähääkään kalastustarvikkeita), jokainen saa oman rasiansa takaisin, nyt tiedän mikä meni viime kerralla väärin joten enään ei mene rasiat sekasin  . Lisäksi myös paketti saa sisältää toisen kirjekuoren ja postimerkin takaisinlähettämistä varten! Kuten jo aiemmin oon ilmaissut, niin toimin ilolla tapahtuman järjestäjänä, mutta en kuitenkaan halua maksaa 10 perhonsitojan postimaksuja...
|
|
|
Softaaja kirjoitti: > Postituksesta: > > Aikataulu ja postitus siis tullaan sopimaan yhessä niin että (lähes) > kaikkia miellyttää. Omasta mielestäni 2-4 viikkoa kuullostaa hyvälle > 11 perhon sidontaan, jonka jälkeen perhojen postitus.
Voiko vähän selventää? Onko nyt siis tarkoitus, että jokainen sitoo tuon 2-4 viikon aikana 11 perhoa, kaikki 'eri lajia', ja ne sitten jaetaan ristiin ihmisten kesken...? Vai onko niin, että tuossa parissa viikossa sidotaan 11 samanlaista perhoa (esim. streameriä), jonka jälkeen taas sidotaan 11 samanlaista (esim. liitsiä) jne. Ei kai se mitenkään voi noin olla, koska silloinhan jokainen saisi 111 perhoa o_O
Ja jos tuota aikaa tosiaan on tuo 2-4 viikkoa, niin siihen sisältyy 1, maksimissaan 2, lomaa armeijasta. Eli silloin onkin vain 2-4 päivää aikaa sitoa.
[Muokattu 7.1.2011, 17:54]
|
|
|
> Voiko vähän selventää? Onko nyt siis tarkoitus, että jokainen sitoo > tuon 2-4 viikon aikana 11 perhoa, kaikki 'eri lajia', ja ne sitten > jaetaan ristiin ihmisten kesken...? Juuri näin sen pitäisi toimia
|
|
|
z1nk kirjoitti: > Softaaja kirjoitti: > > Postituksesta: > > > > Aikataulu ja postitus siis tullaan sopimaan yhessä niin että > (lähes) > > kaikkia miellyttää. Omasta mielestäni 2-4 viikkoa kuullostaa > hyvälle > > 11 perhon sidontaan, jonka jälkeen perhojen postitus. > > Voiko vähän selventää? Onko nyt siis tarkoitus, että jokainen sitoo > tuon 2-4 viikon aikana 11 perhoa, kaikki 'eri lajia', ja ne sitten > jaetaan ristiin ihmisten kesken...? Vai onko niin, että tuossa > parissa viikossa sidotaan 11 samanlaista perhoa (esim. streameriä), > jonka jälkeen taas sidotaan 11 samanlaista (esim. liitsiä) jne. > Ei kai se mitenkään voi noin olla, koska silloinhan jokainen saisi > 111 perhoa o_O > > Ja jos tuota aikaa tosiaan on tuo 2-4 viikkoa, niin siihen sisältyy > 1, maksimissaan 2, lomaa armeijasta. Eli silloin onkin vain 2-4 > päivää aikaa sitoa.
N1nk . Lueppas nyt ajatuksella tuo uusiksi läpi.Siinähän sanotaan ihan selkeästi mitä tehdään.Eli yhteensä 11 perhoa ja perhot softaaja mainitsi tuossa pari kommenttia ylempänä. Ja aikaa on postittaa perhot softaajalle 2-4viikkoa.............
|
|
|
Eli jokainen sitoo koko swapin aikana kaikkiaan 11 perhoa? mutta en vaan ymmärrä sitä, että miksi niitten jakamisessa menee muka syksyyn asti?  vai siis miten tämä homma nyt menee?  muistelenkohan nyt ihan jotain väärää juttua...
|
|
|
z1nk kirjoitti: > Eli jokainen sitoo koko swapin aikana kaikkiaan 11 perhoa? mutta en > vaan ymmärrä sitä, että miksi niitten jakamisessa menee muka syksyyn > asti?  vai siis miten tämä homma nyt menee?  muistelenkohan nyt > ihan jotain väärää juttua... Muistelet. Heti kun oon saanu kaikki perhot, niin muutaman päivän sisään jaan ne ja postitan sitten takasin. Muistakaa, että noi perhot mitä oon listannu niin on vain ehdotus. Jos on omia toivomuksia niin voi ehdotella ihan rauhassa.
|
|
|
Ahaaaaaaaaa  Kiitos selvennyksestä. Eipä sitten mitään onkkelmaa. Mikäs se softaajan osoite muuten sitten ois mihin niitä perhoja voi ruveta lähetteleen?
[Muokattu 7.1.2011, 23:04]
|
|
|
z1nk kirjoitti: > Ahaaaaaaaaa  Kiitos selvennyksestä. Eipä sitten mitään onkkelmaa. > > Mikäs se softaajan osoite muuten sitten ois mihin niitä perhoja voi > ruveta lähetteleen?  Ilmottelen kaikille ens viikon puolella s-postitse tarkat yhteystiedot. Ja varmaankaan perhot ei ihan vielä ole valmiita...näihin perhoihinhan käytetään paljon aikaa ja huolellisuutta, jotta jokainen osallistuja saa itselleen sitte 10 taideteosta takaisin
|
|
|
Softaaja kirjoitti: > Ilmottelen kaikille ens viikon puolella s-postitse tarkat > yhteystiedot. Ja varmaankaan perhot ei ihan vielä ole > valmiita...näihin perhoihinhan käytetään paljon aikaa ja > huolellisuutta, jotta jokainen osallistuja saa itselleen sitte 10 > taideteosta takaisin  Joo ei olekkaan perhot valmiina tai mitään, mutta kunhan jo valmiiksi utelin
|
|
|
Softaaja kirjoitti: > Uusi vuosi, uudet kujeet. > > Nyt on käsi siinä kunnossa että sidonta luonnistuu normaalisti... > Sairistakin on vielä jäljellä pari kuukautta joten voin ryhtyä > swapmasteriksi taas (sillä ehdolla että perhoja ei välttämättä > kuvata). Kuten viimeksikin niin sellainen 10-15 osanottajaa olisi > hyvä määrä, jonka jälkeen aletaan yhdessä suunnittelemaan perhoja ja > postituksen aikataulua. > > Eli ketkä ovat mukana alkuvuoden 2011 SWAP-tapatumassa? Osanottajia > kaivataan, eli enempi parempi  . Tuossa sähköpostia vilkuillessa huomasin sitten että tämmönenki on ja kylläpä sitä voiski oikeestaan osallistua taas tähän. Näyttipä tuolla etusivullaki olevan tästä maininta mutta jotenki se vaa on menny ohi silloko se on sinne laiteltu. Eli voitte laskea mut osallistujaks tähän kanssa jos vaa vielä joukkoon mahtunee.
|
|
|
Mahtuuko vielä mukaan? Ku kaveri suorastaan pakottaa mukaan nii pakkohan se on jotaki tähän väsätä
|
|
|
JuustoLa kirjoitti: > Mahtuuko vielä mukaan? Ku kaveri suorastaan pakottaa mukaan nii > pakkohan se on jotaki tähän väsätä  Molemmat on tervetulleita mukaan.
|
|
|
Softaaja kirjoitti: > JuustoLa kirjoitti: > > Mahtuuko vielä mukaan? Ku kaveri suorastaan pakottaa mukaan nii > > pakkohan se on jotaki tähän väsätä  > > Molemmat on tervetulleita mukaan. Eli tämä tarkoittaa sitä että perhoja tulee sidottavaksi kaksi lisää. Ei varmaankaan mikään paha rasti... Ja koska ehdotuksia perhoista ei ole tullut, oletan että alkuperänen ehdotus perhoista on jokseenkin kelvannu kaikille. Huomatkaa kuitenkin muutamat olennaiset muutokset! Eli sidottavat perhot ovat nyt siis lopullisesti seuraavat: 1x Streamer 1x Pintaperho 1x Liitsi 1x Pupa 1x Nymfi 1x Uppoperho 1x Lohiperho (tai klassinen streamer) 1x Oma luottoperho 4x Vapaavalintainen 1x Swapmaster -perho =13(12+1)kpl
|
|
|
Softaaja kirjoitti: > Softaaja kirjoitti: > > JuustoLa kirjoitti: > > > Mahtuuko vielä mukaan? Ku kaveri suorastaan pakottaa mukaan nii > > > pakkohan se on jotaki tähän väsätä  > > > > Molemmat on tervetulleita mukaan. > > Eli tämä tarkoittaa sitä että perhoja tulee sidottavaksi kaksi lisää. > Ei varmaankaan mikään paha rasti... Ja koska ehdotuksia perhoista ei > ole tullut, oletan että alkuperänen ehdotus perhoista on jokseenkin > kelvannu kaikille. Huomatkaa kuitenkin muutamat olennaiset > muutokset! > > Eli sidottavat perhot ovat nyt siis lopullisesti seuraavat: > 1x Streamer > 1x Pintaperho > 1x Liitsi > 1x Pupa > 1x Nymfi > 1x Uppoperho > 1x Lohiperho (tai klassinen streamer) > 1x Oma luottoperho > 4x Vapaavalintainen > 1x Swapmaster -perho > =13(12+1)kpl Tähän vielä semmonen lisäys jos käy vaan nii jospa kaikki sitten kun on sitonu perhosa ja on niitä lähettelemässä nii merkkaa kaikki perhot mitä ne on. Helpottaa huomattavasti masterin hommia kun ei tarvii arpoo mihin kategoriaan kyseinen perho kuuluu. Itse ainakin hoidin viimeksi tämän merkkaamisen lappusilla mihin kirjotin mikä perho se on (pintaperho, nymfi, vapaavalintainen jne.) ja pujotin lappusen perhon koukunmutkaan.
|
|
|
Nytkö se jo käynnistyi! Mahtuisiko vielä yksi mattimyöhänen mukaan, vai onko liian myöhäistä?
|
|
|
Los Locales Lapamato kirjoitti: > Nytkö se jo käynnistyi! Mahtuisiko vielä yksi mattimyöhänen mukaan, > vai onko liian myöhäistä?
Sori, valitettavasti on jo liian myöhästä. Toivottavasti pääset seuraavaan mukaan...
|
|
|
Portos69 kirjoitti: > Tähän vielä semmonen lisäys jos käy vaan nii jospa kaikki sitten kun > on sitonu perhosa ja on niitä lähettelemässä nii merkkaa kaikki > perhot mitä ne on. Helpottaa huomattavasti masterin hommia kun ei > tarvii arpoo mihin kategoriaan kyseinen perho kuuluu. Itse ainakin > hoidin viimeksi tämän merkkaamisen lappusilla mihin kirjotin mikä > perho se on (pintaperho, nymfi, vapaavalintainen jne.) ja pujotin > lappusen perhon koukunmutkaan.
Joo, ton aioinkin sanoa jokaselle erikseen kun laitan ne infot sähköpostilla, mutta hyvä näinkin että kaikki tietää jo valmiiksi.
|
|
|