Larvastus

Larvastuksessa pidä siima lyhyenä ja kokoajan pitää olla tuntuma perhoon. Perukkeeseen voi tarvittaessa laittaa muutaman painon, niin perho uppoaa paremmin kalan ulottuville. Kovassa koskessa kalat eivät välttämättä hae (tai edes näe) perhoa kovin kaukaa.

Uittaminen menee jotakuinkin seuraavasti: Heität perhon viistosti ylävirtaan, otat tuntuman siimaan ja säilytät tuntuman koko ajan. Eli käytännössä siis vavan kärjen pitää liikkua samaa vauhtia kuin veden. Vähän nopeampaankin voi liikuttaa, niin on helpompi pitää tuntuma.

Larvastaessa perhoja jää välillä pohjaan, siitä oikeastaan tietää että oikeassa syvyydessä pyytää.

Perhot

Larvareseptejä löytyy perhorasian larvat osastolta. Yksinkertaiset sidokset toimivat usein aivan yhtä hyvin kuin monimutkaisemmat.

Peruke

Larvastuksessa perukkeella ei ole suurta merkitystä, koska perhon ei tarvitse laskeutua pehmeästi veteen. Larvastaa voi jopa tasapaksulla perukkeella.

Perukkeen paksuutta valittaessa kannattaa pitää mielessä, että pohjatärpit ovat yleisiä, joten kovin ohutta peruketta ei kannata käyttää kuin tarvittaessa.

Ohuemmalla perukkeella larvan saa helpommin uppoamaan pohjan läheisyyteen, koska tällöin perukkeesta aiheutuu pienempi noste.

Sopiva perukkeen paksuus larvastaessa on yleensä 0.25 mm (1x), joskus aroille kaloille tarvitsee ohuemman siiman, jos kalastaa hitaammassa virrassa. Kovassa virrassa kala ei peruketta havaitse kuitenkaan, joten perukkeen ohentamiseen ei ole tarvetta.

Näkyvän kalan larvastaminen

Jos tiedät missä kala on ja ei suostu ottamaan larvaan niin kokeile seuraavia kikkoja:

1.Kalasta eri kulmasta ja käytä hyväksesi maastoa (kivet,puun takaa yms)

2.Katso ettei varjosi häiritse kalaa

3.Ohenna siimaa

4.Vaihda perhon väriä,kokoa. Ota huomioon virtaukset ja painotus niin että se kuvaa mahdollisimman hyvin kalan tulevaa ateriaa

5.Heitä varovaisemmin

6.Pidä taukoja

7.Larvan voi pysäyttää kalan eteen (välillä toimii useimmin ei)

8.Kokeile "uittaa" larvaa ja pompotella kalan edessä

9.Jos ei toimi niin kala on varmasti säikähtänyt jotain...Liiku varovaisemmin ja kokeile uudestaan kun kala on rauhoittunut

10.Larvojen aktiivisuus ajat (yö ,aamu ,ilta yms ota ne huomioon kun kalastat)

Sivua muokattu viimeksi 26.04.2008 10.04.
Muokkaajat Mikkoko, Jani, MNi, nimetön

Katso myös

Kalastustekniikat Perhoperuke Hakemisto Hiekkalaatikko

Kommentit

Kommenttiopax - 06.09.2004 (Muokattu 6.9, 08:39)

Kommentti tuohon 0,25mm perukkeen suosittelemiseen. Tsekit suosittelevat ohuempia perukkeita, 0,12-0,16 mm. Syynä tähän on jo aiemmin todettu ohuen perukkeen parempi "veden läpäisy", eli se että perhot uppoavat paremmin kun käytetään ohutta peruketta.


Kommenttipeetu - 15.01.2005

Näkyvän kalan larvastaminen!
Jos tiedät missä kala on ja ei suostu ottamaan larvaan niin kokeile seuraavia kikkoja:
1.Kalasta eri kulmasta ja käytä hyväksesi maastoa (kivet,puun takaa yms)
2.Katso ettei varjosi häiritse kalaa
3.Ohenna siimaa
4.Vaihda perhon väriä,kokoa. Ota huomioon virtaukset ja painotus niin että se kuvaa mahdollisimman hyvin kalan tulevaa ateriaa
5.Heitä varovaisemmin
6.Pidä taukoja
7.Larvan voi pysäyttää kalan eteen (välillä toimii useimmin ei)
8.Kokeile "uittaa" larvaa ja pompotella kalan edessä
9.Jos ei toimi niin kala on varmasti säikähtänyt jotain...Liiku varovaisemmin ja kokeile uudestaan kun kala on rauhoittunut
10.Larvojen aktiivisuus ajat (yö ,aamu ,ilta yms ota ne huomioon kun kalastat)


Kommentti-Perhostelija- - 14.06.2006

kuinka montaa perhoa yleensä suosittelisitte käyttämään larvastuksessa??itse en ole larvastusta harrastanut juuri ollenkaan ja olis kiva saada vinkkejä...?ènt onko hyvä jos laittaa perukkeen päähän isomman jonkun streamerin tai liitsin ja sitten sen eteen larvoja sivuperukkeisiin...???kiitän jo etukäteen...


KommenttiPerho joka söi lohikaloja - 14.06.2006

Käytän max. kahta perhoa samaan aikaan,miksei noita vois enempikin laittaa.Siimasotkujen vaara siinä kyllä varmasti lisääntyy mitä enempi perhoja,samoin perhoja saattaa jäädä pohjaan koko liuta mitä perukkeessa on.
Simppujäljitelmillä larvastus on kuulemani mukaan tuottoisaa,ite en ole kokeillut.
Liitsillä tulee joskus larvasteltua,toimii!


Kommentti-Perhostelija- - 15.06.2006

ok..joo niin itsekin olen suurimmaksi osaksi liitseillä kalastanut ja streamereillä myös että nyt vasta tulee mukaan nää pienemmät perhot kuten nymfit ja larvat...ja tosiaankin niillä on tullut mutta ei kuitenkaan aina että tilanteitahan on vaikka kuinka missä saattaisi joku nymfi esim olla parempi..mutta kiitos kun valaisit hiukan *perho joka söi lohikaloja* minua ja lisää vinkkejä otetaan vastaan...:)


Kommentti-Perhostelija- - 15.06.2006

ai niin...sellasta vielä larvastuksesta ja larvojen sitomisesta...mille alueelle suosittelette laittamaan painotuksen larvoihin kun omissani on osassa painotus ja osassa ei niin ne larvat joissa ei ole painotusta tulevat vedessa juuri kuin unelma ja taas nämä joissa on painotusta niin tulevat sitten ihan miten sattuu...kylellää ja muuta että kala varmasti näkee koukut ja muuta...ja eihän se silloin hyvin vähässä kummassa siihen perhoon ota..:(:(mut olisko vinkkejä miten tämä ongelma saataisiin pois??;)


Kommenttiflybeam - 06.03.2007

joo on tuota jalokalaa tullu siten, että virtaavissa paikoissa antaa virran viedä larvaa ja välillä pitää paikallaaan, välillä antaa lisää siimaa ja välillä vetää hitaasti vastavirtaan.
vastavirtaan vedettäessä olen saanut 3 taimenta niistä 5 jotka olen saanut. eli en siis kalasta pääsääntöisesti taimenia :D joten tämä ei välttämättä ole paras konsti =)


KommenttiVidle - 05.05.2008

Larvastus on ehdottomasti oma suosikki perhokalastuksessa joten suurin osa kaloistakin tullut larvastamalla. Varmaan johtuukin osittain siitä syystä että en tykkää/osaa heittää perhoa pitkälle..!? 1 perho siiman päässä on riittänyt minulle, enkä siihen toista aiokaan laittaa jatkossa.
Olen nähnyt tilanteen jossa 2 taimenta samaan aikaan kiinni toinen kiinni ns. sivutapsissa ja kuinkas kävikään molemmat kalat jäivät sotkuun johonkin karahkaan ja sinne jäivät kitumaan :(


KommenttiJuippi.92 - 06.06.2008

Toi larvastaminen on mukavaa ja jännittävää puhaa. Tykkään itse larvastaa jos on paikkoja. Lapissa larvastus toimii hyvin harjukselle.
Käytän "kirkkaampia" larvoja humuspitoisissa vesissä ja kirkkaissa vesissä "tummenpia" larvoja.
Joskun teen niin että toinen perho on larva ja toinen nymfi.


KommenttiImamar - 16.08.2008

Itse tykkään larvastuksen eri muodoista myös. Nymfejä tulee myös tällä tavalla uitettua aikasta paljon.Nykyään käytän aina kolmea perhoa litkassa, tahi pimeällä vaan kahta. Skoteissahan on todella suosittua kalastaa järvillä jopa kahden striimerin litkoilla. ELi toimii tuo useamman perhon kalastus muillakin kuin pikkuperhoilla. Pintureilla on myös kiva kalastaa siten että yksi perho toimii indikaattorina (pintaperho) ja perään pieni nymfi/larva/pupa.

Kommentoi

Jos sinulla ei ole tunnusta, ole hyvä ja rekisteröidy.

Olethan tutustunut Perhorasian sääntöihin?