Edellisen perhoni virheistä oppien tällainen erikoisemman värinen levysiipi.
Omaa arviota sen verran että perä on aavistuksen liian alhaalla ja pää ehkä(?) pyrki liian eteen.
Ja kaikenlaista palautetta saa antaa.
Mukavan värikästä, samalla kuitenkin kohtuullista värien käyttöä, perholla spey:n kaltainen olemus. Raati sanonee sanansa sävyistä ja keleistä.
Sidontajälki on hienoa ja materiaalimäärät asialliset. Oikein hyvä perho.
Nämä ovat sitten näitä makuasioita.
Se mikä tuon mallisessa koukussa pistää silmään on helan paikka, sijoitat sen aikas taakse, laittaisin sen omassani koukun väkäsen kohdalle tai jopa sen eteen. Pyrstöksi laittasin peruscrestin, jonka latvaan punaista väriä ja tyveen oranssia häkiläsikasta.
Runkohäkilä on minun makuun liian pitkäsikasta, mutta se nyt on taas meikän makujuttu. Voisi olla aika maukas häkilä tähän perhoon oranssi jossa on ruodon lähellä tummaa. Pää ei ole välttämättä liian edessä.
Myönnetään, että toi hela ja perä kokonaisuudessaan tuli liian taakse.
Halusin tehdä tästä perhosta kokonaan crestittömän, siksi pyrstö on tehty tosta vartalohöyhenestä, mutta kyllä siihen crestikin sopisi. Taitaisi tuo pyrstökin näyttää paremmalta jos se olisi edempänä niinkuin pitäisi, tosin pituutta pitäis silloin vähän lisätä.
Yöperho, kuulakkaisiin öihin ja korkeaan likaiseen veteen. Kuulakkaisiin öihin sijoittaisin sen siksi että runko silkki on valkoista, koska valkoinen on todettu hyväksi silloin (vrt. kiinansilkki perhoa),sekä siksi että valkoinen/musta kontrasti antaa yöllä voimakkaan varjon kalan aistissa. Oranssi perä ja runkohäkilä kuuluu taas humusveteen. Tuota oranssia perää voisi harkita sidottavan jotenkin muuten kuin oranssilla vyöllä, eli eri värisellä vyöllä, nyt tuolla vyöllä ei ole merkitystä koska se on saman värinen kuin perä. Vyö tehdään sen takia, että se eri värisenä ja eri muotoisena herättäisi kalassa huomion. Vaikkakin 70-luvulla kun perhoja yksinkertaistettiin, niin vyö oli niitä ensimmäisiä, joita perhosta karsittiin, silloin mietittiin onko vyöllä mitään merkitystä.
Perhossa runko liian pitkä, tällaisessa "käyräselkäisessä" koukussa tuon aloituksen voi tehdä tuosta koukun kärjen kohdalta. mutta ei ole huonon näköinen vaikka sen aloittaa väkäsen kohdalta. Ei tuo pää nyt liikaa ole edessä, kyllä siihen vielä solmun tekee.
Hyvä meininki, itsesuunnitellut perhot tuo aina lisämaustetta tähän hommaan.
No simojoella ajattelin tätä ensi kesänä kokeilla, kun tässä lähistöllä nyt asutaan. Jos öisin kokeilis tätä siellä uitella ja katsoa mitä lohet tuumaavat.
Sidotteko muuten kalastusperhonne tällaisiin bartleet tyylin koukkuihin, vai perinteisiin? Kiinnostaa tietää miten tällainen koukku toimii kalastuksessa, ainakin hienon mallisia perhoja niihin sitoo.
Odota vähän. Kohta saat kuulla Borsselta mielipiteen näistä komeista Bartleet-tyyppisistä koukuista.
Itse olen hylännyt ne jo vuosia sitten, huonon tarttuvuutensa takia. Kokemukset ison kalan tartuttamisessa huonot. Tämä bartleet ei ole niitä huonoimpia, koska tuo koukun kärki osoittaa eteen, sellaiset missä koukun kärki on taitettu alaspäin ei toimi. Mutta koukku on ohut ja antaa periksi, sekä "kitasyvyys" on pieni verrattuna samankokoisiin muihin malleihin. Manu kutsui tätä kutituskoukuksi.
Ja tässä toinen nimitys: Taulukoukku
Bartleet-koukulle saa todellakin hienoja perhoja aikaiseksi, ja miksei sitä voisi kalastuksessa käyttää... jos tietää ettei ole isomuksia paikalla.
Oikein mallikkaan näköinen perho. Siipi on minun makuuni ehkä vähän liian korkea...
nyt muuten minäkin tajusin tuon kutituskoukku homman...
Onko tässä perhossa sidonnallisesti tapahtunut teidän mielestänne edistystä edelliseen perhooni verrattuna? Ainakin siipimateriaali on parempaa ja mallardikin on oikein päin...
Edellinenkinhän oli rungon osalta ihan hyvä ja onhan tuo siipi paremman näköinen, nyt kun tuo mallard on oikein päin. Tuohon aloituskohtaan kannattaa kiinnittää nyt huomio. Hyvä apu siihen on kun laitat koukun kiinni penkkiin siten että koukun kärki ja väkänen näkyy ja asettelet koukun selän vatupassiin eli suoraan, nyt kun kierrät sidontalangan kiinni koukkuun ja päästät rullan vapaasti alas, niin sidontalanka roikkuu vapaasti koukun väkäsen kohdalla, tähän kohtaan koukkua tulee helan takapää. Liitän pari kuvaa että selkeytyy. Näin suoravartisessa koukussa, bartleetissa aloituksen voi tehdä hieman eteenkin päin, mutta taaksepäin korkeintaan kuvan mukaan. Tietenkin on huomioitava että olet kiinnittänyt helamateriaalin sidontalankaan jo alkaessasi pohjustamaan peräosaa, kuvat on vaan demostraatio.
|
Helan takapää tulee tähän |
spa50473.jpg (85.6 KT) |
|
Perän etupää ja vyö tulee tähän |
spa50474.jpg (84.0 KT) |
Olethan tutustunut Perhorasian sääntöihin?