illu p - 22.02.2007
Perhokalastuslehdessä 1/05 oli esillä Lato Karoliina. Perho pisti silmään kauneudellaan, joten tässäpä minun versioni kyseisestä ottipelistä pienellä reseptimuokkauksella varustettuna. Hallitseeko kalliokettu liikaa kokonaisuutta ?
player - 05.03.2007
Oikein hyvä, kettua ei ole liikaa. Kaiken puolin erittäin siistiä sidontaa. Pidän tästä perhosta vaikka en sitä itselleni ole kalakaveriksi sitonutkaan.
-jyke- - 05.03.2007
borsse - 05.03.2007
Siisti on. Mutta miksi tuo valkoinen näyttää "neitimäisen" punaiselta? Onko valo tehnyt tepposensa, vai onko valkoisen alle sidottu jotakin värillistä? Edellisen Lato Karoliinan kanssahan tämän käyttöaikaa ruodittiin, eli heinäkuun lopussa pilvisiä ja sateisia päiviä, eikä joka vuosi otillaan. Tästä kannattaa tehdä myöskin sellainen malli jossa runko on fosforoivaa valkoista, eli Kiinansilkin runkomalli (Erä-lehti 2/07), ja lisätä hieman väriä siipeen, etenkin kirkasta punaista ja keltaista karvaa ja hyökätä joelle aamuyön tunneille kuulakkaana kesäyönä. Koukku markkinoiden paras!
illu p - 05.03.2007
Valokuvauksen kiroja vain. Runko on ihan valkoista. Alustettu hologrammihopeatinselillä.
Huomasin Erälehdestä Kiinansilkin ja mietin, kumman tekisin. Fosforoiva valkoinen ei kuitenkaan ole vielä päätynyt ostoslistaan, joten Lato oli valintana.
Kokeillaan punaista ja keltaista oravaa vaikka.
borsse - 05.03.2007
Se kiinansilkin toimivuus perustuu juuri tuohon fosforoivaan runkoon, eli tavallisesta silkistä sitä ei kai kannata kokeilla, tai taas?
illu p - 05.03.2007
borsse - 05.03.2007
En tiedä? Mutta GloFloss korvaa. Voihan sitä kokeilla, jos tuo Glo yarn näyttää pimeässä vaaleanvihreältä sen jälkeen kun se on valossa ollut.
player - 05.03.2007
Tästä Latokaroliinasta innoituksen saaneena väätelen juuri valkorunkoista perhoa. Laitoin siinä kylläkin silkin alle sinistä tinseliä takaosaa ja punaista etuosaan. Mahtokohan tulla totaali moka? Kun tosiaankin hakusessa on runko jonka takaosasta tulee märkänä sinertävä ja etuosasta punertava. Silkkiä on normaalit kerrokset taakse/eteen. Mutta siis väriä siipeen....
Ei valkorunko toimi Kymilläkään joka vuosi, sattumakaloja tai sitten joka kolmas, mutta kukas sen ennakkoon tietää.
borsse - 05.03.2007
Player lopeta sen valkoisen kanssa pelaaminen ja odota sitä pakettia. Sieltä tulee "aito" Kiinansilkki, oikealla reseptllä sidottuna.
player - 05.03.2007
Lopetin jo... enkä ollut tyytyväinen lopputulokseen, hyvä jos tulee aitoo tavaraa. Karmee suti tuli tehtyä, pakko lähteä "oravametsällä" tilipäivänä. Tuleeko reseptit kans?
Salar - 06.03.2007
illu p - 06.03.2007
(Muokattu 6.3, 17:33)
Siinähän onkin tuo crestkin pyrstössä, niinkuin alkuperäisessä kuuluukin. Koukkukin isompi. Platinafasaanikin taitaa olla ? Jos vielä kotimainen oravakin ja fosforoiva silkki, niin sitten onkin kaikki aitoa ja ehtaa. Eikun macaw taitaa puuttua.
Paremmalta näyttää tuollaisessa isommassa koukussa.
Salar - 06.03.2007
Terve,
Kuvan sidoksen koukku on 1/0 LW. Tuo on sidottu Wanhat Suomalaiset Lohiperhot - kirjan respetin mukaisesti ja siinä ei kyllä fosforoivasta silkistä puhuttu, tuo on tehty ihan perusvalkoisesta silkistä. Ja kyllä, macawit unohtuivat...
borsse - 06.03.2007
Olethan tutustunut Perhorasian sääntöihin?