Jäniskoski-III

KommenttiJuutuan pimeänsoutaja - 23.02.2007

Jäniskoski-sarjan kolmas vesa. Crestisiipi on kuuleman mukaan eloisa, joten ajattelin kokeilla.

Kommentit

Kommenttiplayer - 07.03.2007

Oikein hyvännäköinen perho, juuri sellainen mikä herättää ajatuksia ja saa työpäivän päätteeksi istumaan sidontapöydän ääreen. Sidontajälki oikein hienoa. Eihän tuosta voi muutakuin pitää. Joutsen siipeen on oikein hyvä valinta, onhan se läpikuultavampi kuin hanhi.

Kymillä kokeilisin tuota aamusta, hiukan utuiseen aikaan ennenkuin aamuaurinko poistaa usvan joen yltä.

Kuvasta on vaikea päätellä huntujen määrää, omaan sitoisin ne ehkä koko rungon ympäri jolloin ne olisi ohuempana. Pään tekisin hiukan pienemmäksi.
Mahtaisiko päähän sopia strutsikaulus?


Kommenttihc_flyfisher - 07.03.2007

Todella kaunis perho. Keltainen-oranssi-kulta vaikutelma tuo perholle mielestäni kovin raikkaan ilmeen. Itse olen käyttänyt joutsenta jonkin verran perhomateriaalina ja olen ollut kyllä tyytyväinen. Nimenomaan sen läpikuultavuus ja tietynlainen herkkyys tekevät siitä hyvän ja eloisan siipimateriaalin.

Ainoa asia mikä tässä perhossa häiritsee, on tuo koukku. Kauniimpaa koukkumallia tosin kyllä saa hakea, kauan. Mutta tuo on niin ohut ja siro että, kestääköhän koukku sen kuuluisan isomuksen leukaa?
Enkä puhukaan nyt pelkästään lohista vaan myös Inarijärven taimenista. Mitä luulette? ;)


Kommentti-jyke- - 07.03.2007

Hyvän näköinen perho.
itse ehkä laittaisin tuon ylimmäisen crestin tilalle jotain tummenpaa vaikka punaisen crestin.

hc, eiköhän TG ne inarinjärven taimenet kestä...


KommenttiVille K. - 07.03.2007

Kaunis! Hyvät ja sopusointuiset värit. Tiheä hunnutus ja vyöt luovat mielenkiintoista ilmettä. Pään ratkaisu on kiinnostava ja näyttää hyvältä. Crestisiipeä pitää itsekin kokeilla.


KommenttiJuutuan pimeänsoutaja - 07.03.2007 (Muokattu 7.3, 14:45)

Kiitosta vaan.
Ensimmäisenä kun tulee uusia koukkuja hommattua on testissä juurikin vetolujuus. Petäjään koukku kiinni ja .40 siima kiinni ja jos ei siima katkea niin liian heikko on mies. Jos koukku pettää niin heikko se on mikä ei kestä. Useasti tulee myös testattua koukkujen kestävyyttä köysilenkissä kokun perältä, sillä harvemmin se veto kuitenkaan itse väkäseen kohdistuu.

Kovasti ovat tätä TG-mallia kehuneet parhaaksi kaarevavartiseksi koukuksi, vaikka kaikki eivät siitä kalastuksessa pidäkään.

Jos vaikka se reilu 7 kilonen johonkin näistä ensi kesänä tämähtäis niin sittenhän sen näkis ;) Ja jos ei tuo taimenelle kelpaa, niin saattaapi olla että Näätämön lohikin tämän näköpiiriinsä saa.

Kuva vääristää hiukan pään ja häkilän värejä. Ovat paljon punaisemmat kuin kuvassa. Onko sitten heijastus cresteistä vai mikä? Itse pidän hieman kookkaammasta päästä, kunhan sen muoto ei kärsi. Ja ehkä se on tullut jo jossain määrin tavaksi kun pitää tuo siipi sitoa kestäväksi ja lakkailla ja käyttää useita lankakierroksia. Lisäksi iso pää antaa perholle eloa. Vähän niinkuin muddler-perhoissakin... Lieneekö sitten vain omaa kuvittelua, mutta näin olisin asian tutkinut.


Mitenkäs on ovatko muut kalastelleet/ saaneet tuloksia crestisiipisillä ottipeleillään?


Kommenttitapio - 07.03.2007

Voi helkkari kun tuo TG on siisti koukku!

Siististi olet palkittanut nuo tippetit.


Kommenttiborsse - 08.03.2007

Tässä on nyt taimenelle hieno perho. Nuo vyöt ja tippetit edustavat taimenen näkövinkkelissä niitä kalanpoikasten eviä. Ja toimivat varmasti taimenjoilla. Kyllähän tällä on toimintamahdollisuudet lohenpyynnissäkin, värit passaisivat sellaiseen ilta-aurinkoon. Tuo crestsiipi on varmasti elävä, mutta itse olisin halunnut että nuo sarvet olisi olleet pitemmät, pitemmät kuin tuo siipi muuten, silloin niillä saa sellaisen "lisähöysteen" perhoon, on toiminut ainakin Kemijoen taimenille perhomiesten kuuluisassa Tikkasenkarissa, joskin soudettuna. Hienoa tämä omatuotanto.


Kommenttihc_flyfisher - 08.03.2007

Vielä täytyy kyllä piruvie mainita, että tässä on kyllä yksi kauneimmista perhoista jonka olen koko elämäni aikana nähnyt... Yksinkertaisuus on nimenomaan kaunista! :D


KommenttiJuutuan pimeänsoutaja - 09.03.2007

Juu laitoin tuohon nyt nuo arat tollasina kun en pidempiäkään omistanut... Mieluusti olisin kyllä pidemmät laittanut kuten Jäniskoski I:ssä on. Kiitoksia vielä kerran kehuista. Tällaiset kommentit valaa luottoa omiin viritelmiin vielä entisestään.

Kommentoi

Jos sinulla ei ole tunnusta, ole hyvä ja rekisteröidy.

Olethan tutustunut Perhorasian sääntöihin?