Laskuvarjonymphi (Kehitysperho)

Kommenttidjabu - 11.07.2012

Kalvoroikkuja Pohjolan Perhokalastus-lehdestä

Kommentit

Kommenttikoskisjukka - 25.07.2012

Eipä ole ennen tällaista eteen sattunut.

Mielenkiintoinen "kyhäelmä"!!!


KommenttiIke - 25.07.2012

Tämä taitaa perustua siihen Naaranlahden Jukan juttuun ppk:ssa, joka kiinnosti allekirjoittanutta myös paljon. Ideana siinä oli sitoa nymfi/pupa josta lähtee rungosta monofiili johon voidaan sitoa indikaattori. Näin voidaan uitella myös pidemmällä siimalla viistättämättä liki pintakalvossa ja samalla havaitaan tärpit paremmin. Näin olen antanut asian itselleni ymmärtää vaikka sitomatta on jäänytkin vastaavat omaan rasiaan toistaiseksi


Kommenttidjabu - 25.07.2012

Joo, eipä tällä oikein muita oteta kuin nuota kranttuja kirjolohia lammikoilta. Tämä nyt ei oikein ole virtaavan paikan perho. Mutta voin sanoa että toimii lammikoilla enemmän kuin helvetin hyvin. Monesti on tullut munat pataan ja tällä sitten on viimeisimmät kerrat tullut kokeiltua hyvällä menestyksellä.

LISÄYKSENÄ!
Perho tarvii hitusen painoitusta. Siis ihan hiiren verran. Muuten se vain jää roikkumaan miten sattuu ja ei ui hyvin. Yksi soiro lyijyä ja se olis siinä.


KommenttiLe_pe - 26.07.2012

Itekki oon tämmössiä tehny, tosin siikaperhoja-kirjassa olleella resptillä. En vaan oo vielä kokeillu, mutta kaikki aikanaan.


Kommenttijpk - 27.07.2012

Tuli mieleen että tossa toimis kai sellainen booby soirokin roikottimena,kukaan kokeillu? Itsekään en näitä ole koskaan sitonut mutta mielenkiinto alkoi kyllä herätä...tärppi-indikaattori liitettynä perhoon. Buzzereille tää vois toimia melko mukavasti...


Kommenttidjabu - 28.07.2012

Varmasti toimii. Voi olla että paremmin, kelluvuutensa ansiosta. :)


KommenttiSepiSipuli - 30.07.2012

Thingmabobber vaan toho siimaan kii =)


Kommenttipalpatine - 02.08.2012

Eikös tuohon ois parempi vaan raakasti sitoa joku foami niin kelluu missä vain.


Kommenttidjabu - 04.08.2012

Tämä nyt olikin PPK-lehdestä napattu. Senkus sitoo vaikka kaarnanpalan, jos siltä tuntuu. :)

Kommentoi

Tämä perho kuuluu kehitysperhoihin, huomioi se kommenteissasi.

Jos sinulla ei ole tunnusta, ole hyvä ja rekisteröidy.

Olethan tutustunut Perhorasian sääntöihin?