Europa CDC 8 (muunnos)

Perho sivusta

Kommenttiplayer - 26.04.2005

Perho syntyi aikoinaan Tammerkoskelle korvaamaan Europa 12 pinturin siiankalastuksessa kesällä. Sittemmin lisäsin kokoa ja runkohäkilän. Siitä muodostui lopulta tämä taimenpinturi joka värimuunnoksena toimii lohipinturinakin.

Kommentit

Kommenttiplayer - 02.05.2005

Tarinaa: 80-luvun puolivälissä sain käsiini Europa 12 perhoja. Siihen aikaan heitin koneongella heittokohon avituksella Europa 12:ta Tammerkoskella, virran rajasta siikoja sillä narrattiin. Sattui eräänä iltana sitten perhoon tarttumaan vähän useampi siika ja siitä vähän matkan päästä, vähän huonosti liikkuva, vanhempi perhokalastaja tuli kysymään millä ihmeellä niitä siikoja oikein saa. Näytin "salaista asettani", kaivoin yhden ja annoin hänelle. Myöhemmin kesän aikana nimikin tuli tutuksi.. Lauri Syrjänen.
Europa 12 liittyy toinenkin muisto samalta kesältä. Siihen aikaan välikosken voimalan pato suljettiin illalla tiettyyn aikaan. Ja silloin alkoi aina 5 minuutin ottihetki erään puun alla. Joka ilta sama taimen oli Europassa kiinni, muttei ylös asti tullut. Tulihan se sieltä lopulta muttei minulle, Rapalan orginaali 12 cm koitui sen viimeiseksi iltapalaksi. Taimen paljastui aidoksi Tammerkoskelaiseksi pituutta ei järjinpaljoa vaikka 3,5 kg painoikin.

Kommentoi

Jos sinulla ei ole tunnusta, ole hyvä ja rekisteröidy.

Olethan tutustunut Perhorasian sääntöihin?