Sinne, tänne ja takaisin

Teksti: MNi, Kuvat: MNi, Aksu

Kevään ensimmäinen reissu suuntautui merelle Nauvon seutuville Aksun + muiden Pokalaisten kanssa. Suurin jännitys reissussa kodistui sään jumaliin, kalaahan nyt tietenkin saisi joka tapauksessa.

Kaloihin saatiinkin kontaktia heti ensimmäisessä paikassa, joskin kovin pieniä ne tuntuivat olevan. Parin kilon yli taisi sentään muutama mennä ja tuntuivat kalat jopa lusikkaa purevan. No, niinhän ne pienet.

Lusikalla ruokittu
Lusikalla ruokittu

Parempaa teki kuitenkin mieli ja jatkoimme matkaamista sinne, tänne ja takaisin. Välissä koetimme kartalla pysyä.

Le Capitan
Le Capitan

Melkein jokaisesta positiisen näköisestä paikasta jokunen pieni kala tuntui alkuun nousevan, mutta isommat kateissa olivat. Veden lämpö vaihteli reilusta neljästä aina yhdeksään asteeseen suojaisissa lahdissa. Ilmassa asteita oli vähän enemmän ja taukoja kelpasi rannalla pitää. Jos vain eväät olisi mukana olleet...


Turhaa kalastusaikaa eväiden syömiseen olisikin mennyt, joten kalojakin jokunen kohtalainen nousi vanhoilta merkatuilta paikoilta. Ensimmäinen parempi kala tykkäistyi pinkkioranssiin MD:hen niin vallan, että meinasi viedä sen vapoineen päivineen käsistä. Mutta ei mammalle niin vain nyt iloa lohjennut, vaan väänsin vapaa taivasta kohden.


Virtaa kalalla riitti yllättävän mukavasti, mutta pääsi lopulta poseeraamaan. On siinä kuvassa iloa molemmilla.


Josko sitten seuraavasta paikasta joku kalankokoinen kala tulisi, mietin ja opastin pursimies Aksua kohti uusia poukamia. "Ay ay, Mighty keulahenkilö" takaa kuului ja taas mentiin. Sinne, tänne ja takaisin.


Seuraavassa poukamassa ei sitten saanutkaan kovin rauhassa perhoa uittaa, vaan hauet sitä olivat pois ajamassa lähes jatkuvasti. Pitäisi näköjään virveliin vaihtaa, niin voisi vapaan uittamisen iloa tuntea. Ja sen on oltava iso ilo, kun niin moni sitä harrastaa.


Muutaman ruipelon jälkeen vähän isompi ruipelo hyppäsi syliin ja halusi kuvan muistoksi. Sana veden alla levisi ja muitakin halusi kuvattavaksi, mutta joku raja piti sentään pitää. Eihän sitä filmiä loputtomiin riitä.


Katso video

Ja taas mentiin. Sinne, tänne ja takaisin. Koska sää suosi ja kalat ei, niin taukoa tuli pidettyä ja henkisesti virkistäydyttyä. Ja kun taukoa tarpeeksi pitää niin reissu loppuu. Ja pääsee kotiin taukoa pitämään. Hienoa.

Ainiin, sai Aksukin kalan.



Kommentit

Kommenttijani88 - 02.05.2004

Onnittelut Aksulle komiasta kalasta! ;)


KommenttiKarvaturri - 02.05.2004

Isoja kaloja saitte, siis ainakin ne mitä kuvissa oli ne kaksi.


Kommentti>0zzy> - 03.05.2004

Vähän oli hieno tuo yks video! :p


KommenttiKarvaturri - 03.05.2004

Millä kameralla olette tuon videokuvan ottanut? Olen aina hieman ihmetellyt miten tollasia voi ottaa vai onko kamera jossain suojapaketissa?


KommenttiAksu - 03.05.2004

Moi,

Tuo video on otettu ihan tavallisella Canonin A70 digikameralla. Kamera oli sijoitettu tuollaiseen mainitsemaasi suojapakettiin. Tuosta Aquapac:ista on kyllä tekeillä juttu tänne perhorasiaan, kunhan sitä on testattu vielä enemmän.

Aksu


KommenttiKarvaturri - 03.05.2004

Joo, ajattelin itsekin ostaa Canonin, mutten tiedä vielä minkä niistä. Hinnat ovat tällaiselle normaalille pulliaiselle aika paljon, varsinkin kun tuppaan aina tykästymään cokikseen ja muuhun turhaan kesken koulupäivää...Säästölinja vain... :(


KommenttiKarvaturri - 03.05.2004

Niin, ja kiitoksia tiedosta!

Semmosta vielä, että paljon tuollainen aquapac oikein maksaa noin?


Kommenttimasi_hast - 03.05.2004

Itsekin hankin tässä keväällä Aquapacin kamerapussin suojaamaan kameraa vedeltä, en vedenaluskuvauksiin vaan siis ihan vaan "vakuutukseksi" jos sattuu tulemaan tahaton uintireissu ;) Hinnat löytyy maahantuonjan sivuilta http://www.nexet.fi, jälleenmyyjiä niukasti mutta sen voi tilata suoraan nexetiltä postiennakolla. Asiasta keskustelua täällä: http://www.perhokalastajat.net/keskustelu/viewtopic.php?t=396&highlight =


Kommenttimasi_hast - 03.05.2004

Ainiin, ja komeita haukia ;)


Kommenttimiikka - 04.05.2004

Hei! Voisiko joku tämän artikkelin tekijöistä antaa tuon videossa olevan perhon reseptin?
Kiitos.


Kommenttitomi.turunen - 04.05.2004

Mukavia hauiksia. Onnittelut saajille, etenkin Aksulle.
Katotaan jos itekki sais jommosen ku lähen tonne Pieksämäelle päin kalastaa.


KommenttiMNi - 04.05.2004

@Miikka:

Tässä resepti: http://perhorasia.fi/Fly/Fly.thtml?flyID=4871

Videolla oleva on kyllä jo parhaat päivänsä nähnyt, pyrstössä taitaa olla vain pari höyhentä enää :). Pitäisi lisäillä muutama, niin ei koko perhoa tarvitse alusta tehdä, laiska kun olen.


Kommenttijuuso_h - 05.05.2004

Eikä se nyt välttämättä laiskuutta ole...tai sitten on;), mutta kyllä siinä säästää sidontamateriaaliakin.

Kommentoi

Jos sinulla ei ole tunnusta, ole hyvä ja rekisteröidy.

Olethan tutustunut Perhorasian sääntöihin?