Merikarvian masennus

Holmankoskella sentään vähän vähemmän väkeä oli. Tosin ensimmäiset, jotka näimme jättivät kirjon kitumaan jokeen, koska "ei sitä viitsi syödä". Todella arvostettavaa kalastamista, vaikka perholla sitä tekeekin. Edelleen masentavaa.

Holmankosken silta
Holmankosken silta

Yläosissa ei ihmeempiä kuulunut, mutta keskivaiheilla Tumppi käytti haavissa yhden kirjon ja alempana Jonikin pääsi paria kalaa väsyttämään, joista yhden sai käytettyä ylhäälläkin. Samasta poolista Tumppikin kalan nappasi.

Merikarvian parasta ;)
Merikarvian parasta ;)

Itse lähdin alas koskea aina aivan sen alapuolella olevaan mutkaan, jossa enemmän vettä näytti olevan. Heittelin hetkisen monttua, joka oivalliselta näytti. Tuomas tartutti siiman päähän jotain, mutta ei pystynyt kameran edessä hommaa loppuun viemään.

Tumppi tartuttaa...
Tumppi tartuttaa...

Itse päätin pystyä siihen ja tilasin Tumpin kuvaamaan toimintaa. Ja jopa onnistui.

...MNi ottaa ylös
...MNi ottaa ylös

Jonin tullessa alas ja heittäessä muutaman heiton verran tyhjää alhaalla alkoi Holmankoski riittämään ja päätimme vielä käydä Stäävitillä tarkastamassa paikat, mutta sielläkin ruuhkaa oli eikä paljoa siellä jaksanut enää heittää.

Aamulla kävimme vielä pikaisesti heittämässä Lankosken alaosaa, missä ei ihmeellistä tapahtunut. Joitain kirjotapahtumia ja pieniä taimenia oli, mutta siinäpä ne. Ei kirjojen onginta oikein innostanut ja veden vähyyden takia muutakaan ei tiedossa ollut. Tulipa käytyä.

< Edellinen sivu    

Kommentit

KommenttiJonde - 22.01.2004

Milläs perholla nämä kalat tulivat?


KommenttiJ@nne - 06.09.2004 (Muokattu 6.9, 17:52)

miten sen merikarvian tilanne jos hamuaa meritaimenta ja lohta, että onko niitä siellä?


Kommenttijuuso_h - 07.09.2004

No en lähtisi välttämättä merikarvialle pelkän meritaimenen perään. Mutta lohta joessa on paljon eivät vain ota mihinkään. Näin ainakin paikalliset sanoivat, nyt sieltä on saatu eka lohi tänä vuonna. Lisää tietoa www.lankoski.com .


KommenttiValli - 23.11.2008

Merikarviajoen kokonais tilanteesta saa hyvin selkoa Merikarvianjoki foorumilta.

Googleta: Merikarvianjoki foorumi
(en nyt muista suoraa osoitetta)

- Majoitukset
- Virtaamat
- Ottipaikkoja
- Ottipelejä
- Yms.tietoutta.....

Katsii käydä katsomassa.


Kommenttiwannabesitoja96 - 17.06.2009

Milläs perhoilla noita kaloja tuli? Komeita on. :)


Kommenttiinsane - 29.04.2010

Hei pojat ja tytöt. Jos tarttette lähes ilmaisen asunnon Merikarvialta soita 040 5510262. Asun kesän muualla ja asuntoni on tyhjillään. Joki on vieressä.

Katriina Laine
Antintie 80
29900 Merikarvia
katriina.laine@pp.inet.fi


Kommenttiperhomään97 - 26.08.2010

onnee kaloist!! :D ittekki oon tartuttanu tost hlmankosken niskalta 3kg kirbelin :DDDDD

Kommentoi

Jos sinulla ei ole tunnusta, ole hyvä ja rekisteröidy.

Olethan tutustunut Perhorasian sääntöihin?