Vetinen Kituskoski

Hetken vielä istahdettuamme alkoi ulkona pimetä ja päätimme lähteä katsomaan, jos kalat olisivat paremmin liikkeellä näin hämärän hetkellä. Kalastimme ensin sillan alla olevan montun ja etenimme yläkoskea alaspäin. Alempana loppuliu’un tuntumassa kokeilimme pintaperhoja, joihin pienet harjukset tarrasivatkin hanakasti. Päätin kahlata keskemmällä sijaitsevan suuren kiven yläpuolelle ja kokeilla varovasti josko sen takana olisi joku kotosalla. Vaihdoin perhoksi 14 kokoiseen koukkuun sidotun Nalle Puhin ja roikottelin sitä varovasti kiven taakse muodostuvan peilimäisen pintakalvon päällä – eipä hetkeäkään, kun joku imaisi perhon veden alle ja saman silmänräpäyksen aikana se myös palautettiin takaisin pintaan.. joku siellä oli. Lyhyen tauon jälkeen yritin samaa uudestaan ja taas siihen tarrasi joku, nyt hieman kovempaa, mutta edelleen tarttumatta koukkuun. Pidin pidemmän tauon ja kalastelin ympärillä olevaa vettä hyvän tovin ennen kuin rohkenin uudestaan yrittää kiven takaa jälleen, tällä kertaa mitään ei tapahtunut ja hiljaiseloa jatkui pidemmän aikaa, jolloin luovutin ja jatkoin matkaani joenvartta alaspäin.

Alempana Mikko narrasi jotain pikkukaloja suvannon reunassa ilman suurempaa menestystä, yhdessä tuumin päätimme käydä kokeilemassa alemman kosken pitkää peilimäistä liukua, joka vaikutti valoisaan aikaan erinomaiselta pintaperho paikalta. Rannat Kituskoskilla ovat välillä oudon syvät ja lohkareiset joten varsinkin pimeässä kahlaaminen tuntuu ärsyttävän epävarmalta, heittopaikkaan päästyäni jouduin ihmettelemään valtavaa lepakkojen määrää, perho tuskin ehti veteen saakka kun sen oli jo tarkastanut useampi nahkasiipi.. Jos olet joskus lukenut outoja artikkeleita Perhokalastaja –lehdestä jossa puhutaan hiirtä tai lepakkoa jäljittelevistä perhoista voisi tämä paikka olla kokeilemisen arvoinen, jos siis uskot noihin juttuihin ja jos täällä olisi kyllin suuria kaloja niitä syömään. Itse suhtautuisin kyllä varauksella kalamieheen joka käyttäisi äsken mainitsemiani sidoksia muutoin kuin huumorimielessä.

Noh, loppuyön tapahtumat jäivät erittäin vähäisiksi ja jatkuvasti tihuttanut vesisade alkoi pikkuhiljaa käydä hermoille, joten päätimme siirtyä takaisin kodalle, jossa olimme päättäneet yöpyä jottei telttaa tarvitse turhaan kastella. Kipinävuorot sovittiin ja vanhasta tottumuksesta nukuin omani ohitse, jotta olisi enemmän Mikolla puuhaa kun herää.. Onneksi ulkona oli mukavan lämmin eikä tarvinnut palella.

Edellinen sivu

Seuraava sivu

Kommentit

Kommentoi