Lohihumun pauloissa

Torstai

Heräämme aamulla heti kahdeksan maissa. Keitämme kahvit ja syömme rautaisen isänmaallisesti. Uusien konstien ajattelu lohen päänmenoksi saa entiset murheet unohtumaan ja äijät ovat pian joella. Tasainen pilvirintama peittää taivaan ja antaa paremman mielen. Lohimiehille. Ei rantaleijonille.

Ajatus, että playboy-kelit ovat taaksejääneet, kariutuu kuitenkin jo keskipäivällä pistävään auringonpaisteeseen. Pilvistä näkyvät enää vain hattaraiset muistot ja lähenevän keskikesän kuumuus sulattaa ajatukset. Olimme aamupäivällä saaneet havaintoja kaloista, mutta emme itse kontaktia. Koskessa näyttäytyi noin viiden kilon kirkas lohi, jolle pääsin kahlaamalla tarjoamaan viittä eri perhoa. Vaan ei. Ei varmasti se ottanut !

Petaamme illaksi rantahietikkoon viimeisen illan nuotion. Joen salaperäinen ilme lumoaa katsojan. Sinne nousevat lohet mietityttävät ja vaihdattavat pyytöjä. Silloin kun se ei ole kiinnostunut mistään, käy kalamies läpi helposti kokonaisen kokoelman pyytöjä. Ja vaikka ei ota, sitä jotenkin tietää, että jossain on juuri se perho, johon se ottaisi. Ehkäpä se on omassa pakissa, ehkä ei. Ehkäpä sellaisen tekee seuraavalle reissulle ? Lohi hyppää ja jättää vedenpinnalle valtavan avautuvan pyörteen. Lohi hyppää ja jättää palavan hiilen onkimiehen sydämeen.

Edellinen sivu

Seuraava sivu

Kommentoi