Perhosiima

Perhosiima on vavan jälkeen tärkein osa perhokalastuksessa. Huono, vapaan sopimaton siima on erittäin vaikea heittää. Siiman oikenemiseen heitossa vaikuttaa myös perhoperuke, jonka tyven paksuuden tulee sopia heittosiimaan.

Siimat kuten vavatkin on luokiteltu AFTM -luokituksen mukaisesti, joten periaatteessa jos vapasi on luokan 6 vapa, niin siihen käy luokan 6 siima.

Ikävä kyllä todellisuudessa vapojen ja siimojen luokituksessa on heittoja, joten monesti vapaan käy yhtä tai jopa kahta luokka painavampi siima.

Oikean painoisen siiman voi lopullisesti selvittää vain kokeilemalla eri siimoja, mutta monesti myös myyjät osaavat neuvoa oikeanlaisen siiman valinnassa, kun heille kertoo vavan mallin ja omat mieltymykset.

Siimatyypit

Siimoja on sekä uppo- että pintasiimoja ja variaatioita löytyy kaikkialta tältä väliltä. Yleissiimaksi kannattaa jokikalastukseen ostaa kelluva siima (pintasiima). Seisovan veden kalastuksessa löytyy sitten enemmän käyttöä uppoaville siimoille.

Upposiimoja on vielä eri nopeutta vajoavia. Alla on listattu tyypillisiä merkintöjä, mutta merkinnät vaihtelevat valmisjakohtaisesti.

  • I (intermediate) = ominaispainoltaan sama kuin vesi, joten pysyy periaatteessa paikallaan vedessä
  • S (slow sinking) = hitaasti uppoava
  • FS (fast sinking) = nopeasti uppoava
  • EFS (extra fast sinking) = erittäin nopeasti uppoava
  • SFS (super fast sinking) = super nopeasti uppoava

Sivua muokattu viimeksi 12.08.2003 14.12.
Muokkaaja nimetön

Katso myös

Välineet Aloittelijan välineet Perukkeen liittäminen Perhoperuke AFTM -luokitus Hiekkalaatikko

Kommentoi

Jos sinulla ei ole tunnusta, ole hyvä ja rekisteröidy.

Olethan tutustunut Perhorasian sääntöihin?