Ikärajalla tuskin saadaan "ostettua" sisältöä keskusteluun, vanhemmatkin saattavat joskus turhia postauksia tehdä. Luulen, että ylläpito osaa puuttua täysin turhiin, tai asiattomiin kommenteihin ilman, että sitä ikärajalla koitettaisiin rajoittaa. Kalapaikkakeskusteluissa voi mielestäni hyvinkin kysellä, että koska koskille? Esim. minä en todennäköisesti tunne ainuttakaan henkilöä tältä foorumilta ja silti olisi kiva kysästä, että koskas kyseiselle koskelle olet menossa, Ilman puhelinnumeron selvittelyä Eniron kautta kertomalla Perhorasian nimimerkin ja mahdollisesti jopa asuinpaikan (ei nekään kaikkea tiedä?). Ymmärrän toki jos kaikenlaisen diipadaapan kirjoittelu ottaa päähän, mutta sitä ei tee pelkästään alaikäiset (otsikon aihe), siihen syyllistyin myös minä tällä kirjoituksellani. Luotetaan siis ylläpitoon ja nähdään sen verran vaivaa, että mietitään myös itse esikatselutilassa, että onko viestini asiallinen / järkevä foorumille vai ei, vai jospas sittenkin kiukuttelisin ihan himassa
|
|