Kuusingin KuningasTaimen 2005 tulokset

admin, lisätty 10.08.2005 14.31 #
Kuusingin KuningasTaimen Juhlakisaan osallistui kisahistorian ennätysosanotto 109 kalastajaa. Kilpailuaikana säätyyppi vaihtui pilvipeitosta kirkkaaksi yöksi saaden usvan nousemaan joen pinnalle lisäten kilpailuhaastetta. Kilpailijat saivat yhteensä neljä (4) taimenta jokialueelta. KuningasTaimen -kiertopalkinnon voitti kuusamolainen Mika Tuovila noin 2515g taimenella.

Taimenkilpailun kakkostilan pokkasi nuorten sarjan voittanut kemiläinen Jukka Springare 2380g painoisella ensimmäisellä Kuusingin taimenellaan. Kolmanneksi sijoittui kuusamolainen Ilkka "Ike" Puumala parin kilon taimenella, joka iski perhoon Kivipuronsuusta.

Kuvassa voittaja Mika Tuovila keskellä, oikealla kisan kakkonen Jukka Springare ja vasemmalla kisan kolmonen Ilkka Puumala. Ja tietenkin kaikilla upeat kalat käsissä.

Kuva:Jukka Järvinen
Kuva:Jukka Järvinen

Mika Tuovila sai lisäksi toisen taimenen Takkupyörteestä, mutta kilpailusääntöjen mukaisesti vain kilpailijan suurin taimen ja harjus punnitaan. Muitakin taimenia oli tarjolla mm. Putkosella ja Juumajokisuun alapuolella, mutta ne taimenet jatkavat Kuusingin vaellustaan.

Kuusinki antoi harjuskisassa kilpailijoille yhdeksän (9) yli 35cm mittaharjuksia. Harjuskilpailun voittaja oli Huhtala Mauri 495g harjuksella, toinen Terho Rääpysjärvi ja kolmas Tuusulalainen Leena Hokkinen ollen kisan paras nainen 400 gramman harjuksellaan, joka tarttui itse sidottuun harjusperhoon Putkosella. Kuusamon perhokalastajien joukkue voitti Joukkuekilpailun taimen- ja harrisaalin yhteispainolla 2980g.

Kuningastaimen kisaan ja Kuusingin leirintäalueen järjestämiin suosittuun KuningasTaimenTansseihin osallistui myös kilpailujen epävirallinen suojelija Sakari Kuosmanen, joka viihdytti niin kisailijat kuin kisayleisön erinomaisesti kisakeskuksessa.

TULOKSET

KuningasTaimen

SijaKilpailijaSaalisMuuta
1.Tuovila Mika2515gTaimen -kiertopalkinto
2.Springare Jukka2380gNuori
3.Puumala Ilkka2005g 

Harjus

SijaKilpailijaSaalisMuuta
1.Huhtala Mauri495g 
2.Rääpysjärvi Terho465g 
3.Hokkinen Leena400gParas Nainen
4.Jaakkola Veli-Antti395g 
5.Kuorilehto Mauno385g 
6.Ronkainen Tuomas385g 
7.Lifländer Jari375g 
8.Kiiski Janne365g 
9.Kauppinen Ismo350g 

Nuoret

Nuorten sarjaan osallistui 15 kalastajaa ja paras heistä oli Jukka Springare 2380 gramman taimenella.

Joukkue

  • 1. Kuusamon Perhokalastajat ry
    • Tuovila Mika, 2515g
    • Rääpysjärvi Terho, 465g
    • Inget Teijo
    • Yhteensä saalista 2980g
  • 2. Team Iveco
    • Huhtala Mauri, 495g
    • Kourilehto Mauno, 385g
    • Huhtala Ville
    • Yhteensä saalista 880g
  • 3. Kämppinki Kuusinki
    • Lifländer Jari, 375g
    • Kärkkäinen Timo
    • Järvinen Jukka
    • Yhteensä saalista 375g

Kilpailun Paras Nainen

Leena Hokkinen oli kilpailun paras nainen 400g harjuksella ja sai kiinnityksen Paras Nainen -kiertopalkintoon.

Muut Kalat

Hoitokalastajan tittelin sai Simo Oinas 1405 gramman hauella.


Kommentit

Kommenttiperza - 10.08.2005

Komeita ovat taimenet olleet!


KommenttiKoZKe - 10.08.2005

kyllä ovat!


KommenttiSpede - 11.08.2005

Yli sata pyytäjää, ja vain 4 taimenta! Aikalailla heikko vuosi Kuusingilla (taas kerran). Tuota tulosta kun vähän miettii, niin voisi leikkimielisesti päätellä, että yksi mies saisi tehdä yhden taimenen eteen töitä yhtäsoittoa pari kuukautta joella.. Siis yhtäjaksoisesti kalastaen.
Kannattaako tuonne tänävuonna lähtä edes säkä kalaa yrittämään? Meinaan vaan, että kun paikallisetkaan "ammattilaiset" ei ainakaan ilmoita saaduista kaloista, vai saadaanko niitä?? Nyt kun on käsitykseni mukaan paras aika.


KommenttiPäde-Veikko - 11.08.2005

Niin, pitäisikö Simpan esimerkillä napatakin haukia ylös ja kisailla haukisarjassa. Taimen nappaa "sivutuotteena", jos nappaa ;)
Mukavat kisat ja Kuusinki on kuitenkin ympäristöltään sellainen paikka, että nauttii vaikka ei aina (=siis ei edes kerran kesässä) saisikaan.


KommenttiImppa - 11.08.2005

Kyllä kannattaa mennä käymään. Ja vaikka kalaa ei saisikaan, niin ainakin saa nauttia mahtavasta paikasta ja joen äänestä. Itse kävin eka kerran nyt elokuussa ja varmaan tulen tilaisuuksien mukaan käymään vastakin.


Kommenttiaki.tormanen - 13.08.2005

Oon käyny tuolla 2 kertaa.

Kommentoi

Jos sinulla ei ole tunnusta, ole hyvä ja rekisteröidy.

Olethan tutustunut Perhorasian sääntöihin?