Uusi kalaji Suomessa: Hopea-ruutana

Ruumiinmuodoltaan hopearuutana on korkea ja pullea, muistuttaen siten eniten ruutanaa ja karppia. Erona karppiin on viiksisäikeiden puuttuminen. Hopearuutanan kyljet ja vatsa ovat kellanvaaleat/hopeiset, kun taas ruutanalla ne ovat usein kullankeltaiset. Lajeilla on eroja myös evissä: ruutanan pyrstö on tasakärkinen, hopearuutanalla pyrstön kärjessä on lovi. Lisäksi ruutanan vatsanpuoleiset evät ovat punertavat, hopearuutanalla vaaleammat.

Päällepäin näkyvät tuntomerkit eivät kuitenkaan riitä näiden lajien erottamiseen varmuudella. Selkeä ero löytyy ruumiinontelon kalvon väristä, joka ruutanalla on vaalea ja hopearuutanalla lähes musta. Tämä tietysti näkyy vasta kun kala avataan. Toinen erottava ominaisuus on ensimmäisen kiduskaaren lisäkkeiden eli siivilähampaiden lukumäärä. Hopearuutanalla niitä on 39–54 ja ruutanalla 23–34.

Hopearuutanaa on aiemmin pidetty kultakalan alalajina tai sen kantamuotona. Tällä hetkellä hopearuutanalla on itsenäisen lajin status, mutta sen syntyhistoriasta on erilaisia oletuksia. Asiaa pyritään selvittämään geneettisin menetelmin. Ihminen on kuitenkin vaikuttanut hopearuutanan levittäytymiseen. Sitä on viljelty lammikoissa ja siirrelty maasta toiseenkin. Nykyisin sen levinneisyys kattaa suurimman osan Aasiaa ja Eurooppaa, ulottuen Espanjasta ja Brittein saarilta Turkkiin ja Venäjälle, pohjoisessa nyt siis Suomeen asti.

Viroon ja Latviaan hopearuutana tuotiin vuonna 1948 lammikoissa kasvatettavaksi ruokakalaksi. Sittemmin sitä levitettiin lukuisiin pikkujärviin, joista se levisi edelleen itse laskupuroja myöten. Vuonna 1985 hopearuutana havaittiin murtovedestä Riianlahdelta. Nykyisin sitä on Virossa melkein koko rannikon alueella, ja se on runsastunut räjähdysmäisesti viimeisen kymmenen vuoden aikana, mitä on selitetty mm. lämpimillä kesillä.

Hopearuutana viihtyy lämpimissä, rehevissä rantavesissä ja sietää melko alhaisia happipitoisuuksia. Se syö lähinnä pohjaeläimiä. Sitä voi onkia ainakin madoilla ja maissinjyvillä. Se voi kasvaa melko nopeasti ja saavuttaa 20–25 cm pituuden ja neljänneskilon painon viidessä vuodessa. Hyvissä olosuhteissa hopearuutana voi kasvaa 2–3 kg painoiseksi. Suurin nyt Helsingistä saatu näyteyksilö painoi 850 g.

Kuinka hopearuutana on Suomeen tullut, ei ole vielä selvillä, mutta se on saattanut esimerkiksi uida tänne Viron puolelta, ellei joku ole sitä tuonut tullessaan. Sen vaikutuksia voi toistaiseksi vain arvuutella. Hopearuutana on joka tapauksessa tullut jäädäkseen, sillä tehokkaasti se on muuallakin lisääntynyt. Keski-Euroopassa hopearuutana on joissakin vesistöissä runsastunut huolestuttavasti vieden elintilaa arvokkaammilta kaloilta. Paikoin siitä on kuitenkin tullut suosittu onkikala ja sitä on opittu hyödyntämään kaupallisesti esim. Puolassa ja Turkissa.

Olethan tutustunut Perhorasian sääntöihin?