Kalastusmessujen tunnelmia (päivitetty)

admin, lisätty 01.03.2008 23.19 #
(Päivitys: Lisätty Ian Gordonin video)

Helsingin Messukeskuksessa järjestettiin kalastusmessut, jotka päättyvät sunnuntaina 2.3.2008. Väkeä oli mukavasti paikalla ja mielenkiintoisia näytteille-asettajia myös. Tosin näin perhokalastajan näkökulmasta tarjonta oli lopulta hieman niukan tuntuinen, ainakin parin tunnin vierailun perusteella, mutta pieni maa ja pienet markkinat aiheuttavat tietenkin omat rajansa. Tarjonta oli kuitenkin kelpo luokkaa toimivine heittoaltaineen ja demoineen ja messuista jäi hyvä maku suuhun.

Ohessa muutamia kuvia messuilta. Messuista ei jäänyt päällimmäiseksi mieleen markkinat, kuten viime vuosina Tampereen perhomessuilta. Tavaraa pääsi toki ostamaan, mutta useimmat kojut olivat panostaneet muuhunkin kuin tavaran myyntiin. Oikein hyvä.

Mukana messuilla oli välinevalmistajia tai ainakin -valmistuttajia tai Suomen edustajia. Merkeistä jäi mieleen ainakin Vision, Rio, Hardy, Orvis, Loop. Muitakin oli varmasti.

Eniten messuista oli hehkutettu perhokalastajille varmaankin kunnon heittoaltaita. Hyvin ne näyttivät myös toimivan, vaikka pituutta tietty aina on liian vähän jonkun mielestä. Mielestäni altaat toimi hyvin. Tosin toinen allas (se katsomollinen) oli aika huonossa paikassa, kun viereisen pyörärallin selostus peitti kaiken äänen. Demot voisi ehkä keskittää myös yhdelle altaalle, niin saisi altaalle koko ajan ohjelmaa ja toisen kävijöiden käyttöön.

Alla olevassa videossa Ian Gordon näyttää näppärän tavan saada perho käsien ulottuville ilman siiman sisäänottamista.

Näissä kojuissa myytiin vissiin lippiksiä ja kurahousuja.



Vision havainnollisti kahluuhousujen ja vetoketjun vedenpitävyyttä pätevästi. Näytti hiekka olevan toisella puolelle kuivaa, kuten Perhorasian kokenut reportteri kuvassa toteaa. Mutta miksi vesi on sameaa, päästääkö housut hiekan läpi veteen?


Kuvan puuhien lisäksi Espoon Perhokalastajat näyttivät perhonsidontaa perinteiseen malliin. Taisi Helsingin perhokalastajilla olla jotain vastaavaa myös tarjolla. Sidontapiste oli hyvin toteutettu kun paikalle oli tuotu iso telkkari, jossa sidonnan näki hyvin, vaikka ei päässyt ihan sidontapenkin viereen katsomaan.

Heittodemoja oli mukava katsella myös. Ohessa Uwe Riederin pitämästä demosta loppu. Äänen tallennus oli hieman haasteellista isossa tilassa, joten pahoittelemme sen laatua.

Samaan aikaan järjestetyistä muista messuista ainakin Retki messut varmasti kiinnostavat kalastajia, joten sitä kautta messuille saadaan hyvää lisäsisältöä. Näitä messuja on hyvä kehittää eteenpäin, kun tämän vuotinen tasokin oli jo hyvä suoritus.


Kommentit

Kommenttiplayer - 02.03.2008

Juu, pyörin pitkään tuolla takavasemmalla "lehtikioskilla", aikanaan kait jotain pyöriskelystä tullee esillekin.. Tuota Uwe:n puuhastelua jäin seuraamaan ja eräässä hänen esityksistään tuo loppuosan huipennus oli vielä parempi "siimat ulos Pitkämäki-tyylin". Jäin miettimään mihin tarvitsen lohivapaa mikä messuilta jäi matkaa... Muutakuin 10/11 Speyt pihalle ja rannaria perään pätkän matkaa. Siinä on kaverilla vapa, siima ja mies balanssissa. Hyvä ajankulua pojille heittovuoroa odotellessa.

Hyvää messufiilistä oli rutkasti, ja kauppa kävi tuttujen mukaan hyvin. Negatiivisena koin hälyn mikä aiheutui muilta osastoilta, esim vaikka Soinisen Eeron esityksen aikana. Tilaisuus ei vielä kyennyt kilpailemaan Tampereen Perhomessujen kanssa, sidontatarvikkeita ei ollut juurikaan tarjolla, Eumer oli positiivisesti paikalla.

Jos huomasin oikein, monikaan ei huomannut tilaisuutta päästä kokeilemaan perhovavan käyttöä. (tilaisuus uusista harrastajista livahti osin käsistä)

Osastojen asetelma oli omituinen, oliko se piirretty Töölön katukartan päällä?

Yhdyn muuten tähän admin:n mielipiteeseen, oli onnistuneita asioita sekä yhdistelmämessu-asetelma toimi.


Kommenttistupe10 - 03.03.2008

Eihän tuolla hepulla ole edes vapaa? Mutta kyllä tosta oppii jotain.


Kommenttistupe10 - 03.03.2008

Tai anteeks onhan sillä ;)

Kommentoi

Jos sinulla ei ole tunnusta, ole hyvä ja rekisteröidy.

Olethan tutustunut Perhorasian sääntöihin?