Hilmonkoski | 10.6.2005 22:30

Kommenttiperhostelija(84) - 13.06.2005

10.6 oltiin Deemuksen kanssa Hilmonkoskella. Koskelle saavuttiin joskus 22.30. Ja kalastus alotettiin noin 23.00. Ensimmäinen havainto hieman isommista kaloista tuli puolentunnin päästä. Joku 50cm taimen näyn perusteella. Joka erehtyi ottamaan Ruskean kuulapupan. Rannalla mittauksen tulos oli 52cm (istari). Hetken aikaa hiljaista ja taas kuulapupaan hyvän kokoinen kiinni mutta irtosi loppujenlopuksi.

15min myöhemmin otti taimen samasta montusta kiinni joka saatiin haaviin asti. Istari 42cm. Pieniä taimenia tuli tapahtumian jälkeen mutta isoista ei ollut havaintojakaan. Pienet taimenet oli keskimäärin 20cm ja pienet istarit 15cm. Kaikki pienet saivat vapautensa.

Seuraavat tilanteet tulivat päivällä 12 aikaan. 34cm edellis vuonna järveen istutettu taimen joka oli noussut 2km koskea ylös. Laittoi muuten enemmän vastaan kuin isommat aikasemmin saadut. klo 14 aikaan otti alhaalta harjus jonka mitaksi tuli 42cm.

Loppu illasta oli vielä bonuksena 70cm kirkas taimen joka heilui aivan pohjassa kuohussa. Vasta 7 perho kelpasi. 18koon musta nymfi. Tuloksena otti joka aukaisi silmät. Kala veti parimetriä siimaa ja hyppäsi jonka jälkeen sai sanoa hyvästit kun alaspäin lähdettiin hieman lujempaa. taas sai 3# keppi kyytiä reissun aikana.

Kommentit

Kommenttikysymys - 17.06.2005

Mistä päättelit että tuolisi noussut järvestä ?


Kommenttijoop - 17.06.2005

joo. mäki ihmettelin. ei tos oo kyl mitään logiikkaa. ei ne kyl noin pienenä viel pukkaa jokeen. jos ton kokonen kala on järvellä nise kyl on siel paljon kauemmin syönnöksel ja nousee selkeesti isompana jokeen. on paljon todennäkösempää et toi on ihan pienpoikasistutuksista peräsin ja kasvattanu ittensä tommoseks joessa ja on vast näinä aikoina lähös järvelle.


Kommenttihinaaja - 17.06.2005

Mittasithan varmasti sen 70 cm kalan?


Kommenttikalamiäs - 17.06.2005

No sehän pääsi karkuun..


KommenttiTää oli hyvä!: - 17.06.2005

"Pienet taimenet oli keskimäärin 20cm ja pienet istarit 15cm. Kaikki pienet saivat vapautensa."


Kommenttiaki.tormanen - 17.06.2005

Mitä kaupunkia lähel toi paikka on.


KommenttiAarne_k - 17.06.2005

Hilmonkoski on Kannonkoskella.

Huopanalta noin 14km jyväskylään päin. ( en ole aivan varma matkasta)


KommenttiTatuu - 18.06.2005

Pitää muistaa elvyttää kalat kunnolla, kun leikitään keveillä välineillä. #3 vetää kalan ihan hiilihapoille, jonka takia kunnon elvytys on paikallaan.

En epäile, ettette olisi elvyttäneet noita kunhan muistuttelen muillekkin.

Hienoja kaloja muuten!


Kommenttimatiaz - 18.06.2005

Aika kauan saat kalaa väsyttää, että sen hiilihapoiille saat ;)! Maito...

Missäkohdin iso kirkas kala majaili?


Kommenttijoop - 19.06.2005

heheh..joo..hiilihapoille!


KommenttiTatuu - 19.06.2005

Hmmm...Pitäis vissii muistaa nukkua välil ;)


Kommenttiperhostelija(84) - 20.06.2005

Mistä päättelit että tuolisi noussut järvestä ?

Jutttelin kalastuksen valvojan kanssa, koskessa ei ole yhtään sen kokoista alamittasta eväleikattua laitettu. Järveen viime kesänä laitettu +30cm eväleikattuja


Kommenttiperhostelija(84) - 20.06.2005

"Pienet taimenet oli keskimäärin 20cm ja pienet istarit 15cm. Kaikki pienet saivat vapautensa."

mitäs hyvää siinä oli ?


Kommenttiperhostelija(84) - 20.06.2005

Missäkohdin iso kirkas kala majaili?

Nuotiopaikalta 10-15 metriä alaspäin kapeimmassa kohdassa.

Kommentoi

Jos sinulla ei ole tunnusta, ole hyvä ja rekisteröidy.

Olethan tutustunut Perhorasian sääntöihin?