Kihniön taimenkosket (Kihniö) | 14.7.2017 04:33

KommenttiFario - 17.07.2017

Viime vuonna toukokuussa tuli tehtyä ensimmäinen tutustumiskäynti Kihniön koskille. Ihan hyvä maku jäi paikasta, kun pari + 50 senttistä mittataimentakin tuli, lisäksi oli muutama tärppi ja yhden isomman karkuutus.

Perjantaina 14. päivä saavuin jo aamuhämärissä Koskelanjoelle. Totesin että vesi oli aika alhaalla. Joki näytti hyvin erilaiselta kuin viime vuonna toukokuussa.
Aloitin kalastuksen yläosasta heti parkkipaikan tuntumata. kävin tarkasti koko koskialueen läpi mustaa leechiä ja tinseliä uitellen, ilman tulosta. Vain yksi pienehkön taimenen pyörähdys tinseliin oli ainoa tapahtuma.
Pidin kahvi + evästauon ja samalla pähkäilin millä perholla ja taktiikalla voisi saada paremmin tapahtumia.
Ilma alkoi auringon noustua korkeammalle lämpenemään ja tämä aktivoi joitain vesiperhosia ja muutaman päivänkorennonkin lentelemään virran yllä. Näistä kiinnostuivat tosin vain västäräkit ja peipposet jotka napsivat innokkaasti ja taitavasti näitä ilmasta. Ainuttakaan pintakäyntiä ei näkynyt.

Päätin vaihtaa aivan toisenlaiseen taktiikkaan, vaihdoin harmaan peurankarvasiipisen # 10 pintaperhon perukkeeseen ja aloin haravoimaan sillä varovaisesti ylävirtaan edeten kivien takusia ja peilejä. Sainkin hyvin nopeasti pari taimenta, tosin ne olivat alamittaisia, noin 30 senttisiä. Molemmilla oli rasvaevä eli ne olivat mahdollisesti luomutaimenia. Vapautin molemmat nopeasti virtaan jatkamaan kasvuaan. Nämä jäivätkin aamun ja aamupäivän ainoiksi kaloiksi.

Illalla palasin Koskelankoskelle uudestaan pinturoimaan. Pistin perukkeen päähän samanlaisen harmaan pinturin, mutta reilusti kookkaamman, # 6 kokoisen. Vaikka olikin jo hieman hämärää laitoin keltalinssiset polaroid lasit päähäni, usein niistä on hyötyä kalojen havaitsemisessa, niin tälläkin kertaa.
Saavuin noin puolen tunnin kalastuksen jälkeen pikku "poolille", jossa oli matalallakin vedellä kohtuullisen hyvin vettä isommaankin kalan/kalojen asentopaikaksi. Viime kesänä olin saanut paikasta hienon 53 senttisen taimenen streamerilla. Olin varma että paikassa on kalaa nytkin. Poolin kalastusta vaikeutti hieman sen ylle kaatunut suuri koivu. Menin poolin alaosaan ja päätin kokeilla heittää pintaperhoa sieltä ylävirtaan ja haravoida tämän pienimuotoisen paikan ensin pinturilla tarkasti, myöhemmin jos tulosta ei tule, niin syvältä larvalla.

Heitin ensimmäisen heiton aivan koivun alle. Perho kellui nätisti korkealla. Kun vesiperhosjäljitelmä keinui virran tuomana poolin puolivälin paikkeille, havaitsin sen alla nopean välähdyksen, kun reilunkokoinen kala pyörähti sen alapuolella. Olihan siellä monttuvahti paikalla ! Tuskin olisin havainnut kalaa ilman polaroideja....
Pidin pienen tauon. Vippasin uuden heiton samaan kohtaan. Kun pintaperho laskeutui veteen, tein lyhyitä nopeita viistätyksiä alavirtaan. Tämä saikin taimenen reagoimaan jo kunnolla, se otti vesi pärskähtäen ilmaan hypäten "puolivoltilla" perhoon. Yes !!

Kala pyöri ensin vauhdikkaasti poolissa edestakaisin, kunnes jumittui monttunsa pohjalle. Väänsin sitä nelosluokan vapa syvällä mutkalla, mutta kala pysyi itsepintaisesti syvällä montussaan. Lopulta vastapeluri hermostui totaalisesti kun pistin sille kunnolla painetta. Se hyppäsi ilmaan ja alkoi puskea alavirtaan kohti koskea. Eipä siinä auttanut muu kuin seurata perässä. Onneksi täpläkylki ei sentään kovin pitkälle alavirtaan syösynyt vaan toppasi suuren kiven taakse. Tässä se junnasi aikansa, kunnes sain sen ohjattua rannan tuntumaan hitaampaan virtaan, josta lopulta haaviin.
Pituutta kalalla oli noin 50 cm. Elvyttelin hetken kalaa virrassa, ja pian se lähtikin vesi pärskähtäen uusiin seikkailuihin.

Pidin pienen tauon ja vaihdoin kastuneen ja limoittuneen harmaan pinturin toiseen perhoon. Samanlaista # 6 koon harmaata pinturia ei rasiasta löytynyt. Päädyin lopulta laittamaan kellanruskean, kookkaan ja tuuhean stimulator tyyppisen pintaperhon perukkeeseen. Eikä se ollutkaan huono valinta. Sain tällä perholla aivan kalastusalueen loppuosasta, suuren kiven takaisesta poolista vielä noin 47 senttisen pullean taimenen, jonka vapautin takaisin koskeen. Tämäkin otti perhon viistätettynä, vapaasti kelluttaen se ei kelvannut.

Hieno kalastusilta kaiken kaikkiaan Kihniössä. Tästä jatkui matka vuokramökille saunomaan ja nauttimaan mallasjuomaa sekä grillattua makkaraa...

Kommentit

Kommenttismey84 - 17.07.2017

Mahtavuutta!!! Pintaperhoilu se vasta onkin jotain ;) Onnittelut kaloista.


KommenttiFario - 17.07.2017 (Muokattu 17.7, 22:23)

Kiitokset ! Pintaperhokalastus on mielestäni hienoin perhokalastuksen muoto. Joskus jopa tehokastakin, jos sen taitaa...
Homman viehätys on ainakin minusta sen visuaalisuudessa, perhon sekä kalan otin näkee, mikä tekee siitä jännittävän.

Pistäkäähän muutkin perhomiehet sekä -naiset juttua kalareissuistanne tänne palstalle ! Olisi mielenkiintoista lukea juttuja eri kalapaikoista. Palsta vaikuttaa elävän aika hiljaiseloa jo pidemmän aikaa, herätetääs hommaa taas henkiin yhdessä ettei koko perhorasian päiväkirja katoa bittiavaruuteen, kuten monille nettipalstoille ajan saatossa tuppaa käymään käyttäjien kiinnostuksen ja aktiivisuuden kadotessa....


Kommenttismey84 - 18.07.2017

Pinturointi on kanssa itselläni aikalailla suosikki ja juuri tuon takia mitä mainitsit, toki tilanteen mukaan kalastan.. Täytyypä koittaa jonkinmoinen raportti tehdä kun pääsen omalle reissulle ja sieltä kotia! Jospa olis jotain muutakin kerrottavaa kuin minkälaiset oli ilmat :)

Kommentoi

Jos sinulla ei ole tunnusta, ole hyvä ja rekisteröidy.

Olethan tutustunut Perhorasian sääntöihin?

Tiedot

Sijainti