Perinteinen vaelluspainotteinen reissu tunturiin, jonka aikana koimme myös upeita ja haasteellisia hetkiä tunturikalastuksen parissa. Helteinen sää hemmotteli meitä ja sääskiä.
Rautu oli tosi arkana tällä kertaa, eivätkä ärsykeperhot poikkeuksellisesti osoittautuneet kovinkaan tehokkaiksi. Kala kiinnostui hyönteisjäljitelmistä (esim. vaaksiainen ja midge) tarjottuna pitkällä ja ohuella perukkeella.
Siioille maistui kuulapää-zulu ja musta klinkki. Viimeisen päivän upean raudun karkuutus viime metreillä kirveli hetken, mutta on jo nyt siirtynyt upeimpiin kalastusmistoihin.
Toi rautu on aivan sairaan nätti, voi vitura mikä kala! Kaunista. Aivan sairaan kaunista.
Mites toi sääskitilanne, onko räkkä jo kova?
Itse joutuu odottelemaan vielä muutaman viikon omaa reissua. Sitä odotellessa.
Juu tuo sääskitilanne minuakin kiinnostaa, tämän kuun viimenen viikko vietetään tuolla Ruotsin lapissa...
Sääski ja vesi tilannekkin? Onnea komeasta raudusta! Missä päin ruotsin lappii tarkemmin olitta ens viikolla kans lähtö sinne suuntaan?
No sääskitilanne oli aika kohtuullinen. Paikoitellen sääskiä oli tosi runsaasti (tietysti soilla ja kosteikoilla), mutta välillä tuuli sen verran että tunturissa oli jopa aivan sääskittömiäkin hetkiä. Mäkäräisiä ei ollut vielä kuin muutamia, mutta eivätköhän ne heräile jo teidän reissujen aikoihin...
No vesitilanne oli normaali, itse olisin odottanut hieman korkeampaa vettä, nyt oli samoissa korkeuksissa kuin mitä yleensä ollaan käyty heinä- ja elokuussa. Ehkä se on hieman matalalla sitten normaaliin verrattuna. Kannattaa varata mukaan pitkiä perukkeita ja ohuen ohutta tippettiä, sen verran arkoja oli raudut ettei muutoin kelvannut.
Sido Simbad odotellessas vaikkapa muutama vaaksiainen, mulla oli mukana vain kaksi (kiireinen lähtö), toinen jäi rantapajuun ja toisen vei varsin kookas rautu
Olethan tutustunut Perhorasian sääntöihin?