Nuorttijoki (Savukoski) | 27.8.2005 18:00

Pitkään odotettu reissu Nuortille alkoi lauantai iltapäivästä, edessä olisi viikko vaellusta ja kalastusta. Ennen metsään menoa kävimme vielä Tulppion tiskossa tankkaamassa viimeiset kahvit ja pullat. Lisäksi tutkin esillä olevia perhoja sekä pyyntitilastoa.

Reissu alkoi patikoinnilla Haukijärvenojan parkkipaikalta Hirvashaudan autiotuvalle. Muutaman sadan metrin kävelyn jälkeen sain ensimmäisen näkymän jokeen. Olin hiukan yllättynyt siitä kuinka rehevä joki on. Matalassa vedessä selkeästi erotti levä ja ruoho kasvuston. Muutoinkin kasvistoltaan jokilaakso vaikutti rehevältä. Pieniä harjuksen tuikkeja näkyi harvakseltaan siellä täällä. Auringonpaisteisessa illassa kävelimme sitten Hirvashaudalle. Jouduin ylimääräisen lenkin tekemään ja etsiskelemään tipahtanutta kameraa, joka onneksi löytyi. Autiotuvalla näytti olevan porukkaa, tavaroita oli mutta ketään ei näkynyt. Niinpä pystytimme teltan pihalle, ensimmäistä ja ainutta kertaa koko reissulla.

Pian teinkin jo lähtöä joelle, samoihin aikoihin kämpän asukkaat saapuivat paikalle. Pariskunta oli ollut heittelemässä perhoa virvelikoholla. Aloitin kalastuksen kosken niskalta, kämpän kohdalta. Pintahyönteisiä ei näkynyt mutta kaloja kylläkin. Siiman päähän solmin 16 kokoisen Klinkenhämerin. Alle vartissa sain ensimmäisen pienen harjuksen, jonka päästin tietty kasvamaan. Ilta hämärtyi pian, tunnin sisällä sain muutaman pikku harjuksen lisää ja n.15 senttisen taimenen poikasen. Hämärtyminen toi tullessaan kylmyyden, iltapäivän patikoinnin jälkeen olin painunut lähes suoraan joelle ja kylmyyskin alkoi vaivaamaan. Ei muuta kun makkarat paistamaan ja muutama muki terästettyä teetä ennen nukkumaan menoa.

Toinen päivä alkoi taas patikoinnilla. Suunnitelmana oli kävellä Voitinkönkäälle jossa olisi rannassa kota. Matkalla oli pituutta 5-6 kilometriä mutta se sisälsi lukuisia nousuja ja laskuja ja myös hienoja maisemia. Jokirannan tulentekopaikalla näimme toiset kalastajat reissulla. Eivät oikeen olleet puheliaalla päällä. Jostain syystä toiselle tuli kova kiire nähtyään meidät. Otti virvelit ja lähti painamaan rantaa kuin nuori hirvi. Paikalle jääneellä kalastajalla kyllä oli ainakin ihan luvalliset vieheet. Myöhemmin pohdin että josko olisi ollut matokalastaja liikkeellä. Voitinköngästä lähestyimme, retkeilyreittiä pitkin. Missään ei vaan näkynyt opastetta tai polkua alas kanjoniin. Hetken risteiltyämme polkua edestakaisin ei muuta vaihtoehtoa näyttänyt olevan kun rymytä rinnettä pitkin alas. Onneksi rinteissä oli kohtia joissa kasvoi puustoakin. Satuimme vielä suoraan kodan kohtaan. Kota ja sen ympäristö oli valitettavan siivottomassa kunnossa. Joku oli kyllä jaksanut kantaa runsaasti olutta mukanaan mutta ei sitten tyhjiä tölkkejä pois. Nuotiopaikassakin oli roskia, ei ainakaan käytetyt savustuspussit siihen kuulu! Päivällisen syötyäni suuntasin joelle. Könkäältä muutama sata metriä ylös kuljettuani alkoi suvanto ja päätin aloittaa kalastamisen klinkulla kosken niskasta. Tuikkeja näkyi runsaasti mutta pieniä. Niin tavanomaisesti ne suurimmat tuikit oli joen vastarannalla ja minulla ei rinkassa ollut kahluuvarusteita. Mutta niin kai se on aina. Muutaman heiton kuluttua sain perhon hienosti laskeutumaan tuikkirenkaasen ja ensimmäinen harjus siihen tarttui, valitettavan pieni vaan oli kala. Kello oli juuri hiukan yli ilta kuuden kun alkoi hillitön syönti, joka kerran kun perhon sai lähelle kalojen olinpaikkaa, keskivirtaa, se toi mukanaan harjuksen. Lähes kaikki kalat olivat kooltaan 20-25cm. Taivas sillä välin ehti kuin varkain pilvistymään, juuri ennen ensimmäisiä sadepisaroita sain reissun ensimmäisen mitan täyttävän harrin, monien mittausten jälkeen totesin sen pituudeksi 31cm. Hetken odottelin rantakoivun alla sateen loppumista. Ei vaikuttanut loppuvan ja suuntasin kohti kotaa. Tunnin kuluttua sade lakkasi ja kuivilla vaatteilla ja sadehousuilla varustautuneena suuntasin takaisin. Muutamia pieniä harjuksia tuli ylös asti sekä pari pientä taimenta illan hämärtyessä. Illan pimetessä kokeilin vielä kalastella kodan alapuolella, kosken alla. mitään ei kuitenkaan tullut ja pimeäkin alkoi vaivaamaan. Kota oli lämpimänä ja uni maistui.

Kolmantena aamuna tapasimme taas läpikulkumatkalla olevat retkeilijät, isä ja poika. Poika oli perholla kalastellut aiempina päivinä. Sanoi samaa minkä minäkin havaitsin, kalaa on ja sitä tulee mutta se on pientä. Heidän lähdettyään suuntasin kulkuni kodalta alavirtaan, parinsadan metrin päässä näytti olevan taas lupaava koskenniska. Niskalta sain muutaman harjuksen, suurimat taisivat taas olla vastarannan tuntumassa. Harvakseltaan perhoa uitellen matkasin kirkkaassa auringonpaisteessa kosken alaosille. Jäljistä päätellen siellä olisi (ollut) kalaa, siis suomuista, joita rannalla oli. Siihen en kyllä usko että siellä olisi myös kana ollut, taisi ihmisen tuomana olla munan kuoret samassa paikassa. Löysin reitin kiviä pitkin rannasta keskemmälle jokea, kumisaappailla kun matkassa olin. Hetken heiteltyäni ja taas muutaman pienen harjuksen kanssa leikittyäni huomasin keskivirrassa oleskelevan hiukan isomman kalan. Heiteltyäni epätoivoisesti siiman äärirajoja kokeillen sain kun sainkin perhon riittävän pitkälle. Annoin sen lipua virran mukana siimaan nostellen kivien yli. Ensimmäisellä kerralla kala kävi vain vilkaisemassa perhoa, ei tarttunut. Toisen kerran sain perhon pysähtymään pyörteseen, silloin se iski. Kutosen vavassa ja kovassa virrassa kala tuntui suurelta edellisiin verrattuna. Päätin etten tätä karkuuttaisi kuten selkeästi pienempiä tovereitaan. Varoen sainkin kalan lähelleni ja haaviin. Pikainen arvio pituudesta piti paikkansa, rannalle päästyäni mitaksi sain 35cm. Muutaman alamittaisen jälkeen palasin leirille. Kala päätyi pannulle, kuten edellisiltainenkin. Illalla taas lähdin yläosan niskalle. Muutaman alamittaisen sain ja kokeilin eri perhoja. Tehokkain oli yhä Klinkenhämer. Illan hämärtyessä, siinä 21 aikaan suuntasin alavirtaan kodalle tummaa lateksiselkäistä larvaa uitellen. Se antoi matkalla pari pientä taimenta kovemmasta virrasta. Kodan kohdalla sain vielä kosken alta pienen harjuksen, ihan näytös luontoisesti, juuri kun oli kamerakin esillä.

Neljäntenä päivänä oli edessä pitkä päivämatka. Suunnitelma oli edetä rantaa pitkin Kolsan koskelle josta sillasta yli ja yöpyminen Kolsankoskenojan laavulla. Toisin sanoen, ei kalastusta tänään. Alavirtaan mentäessä joki leveni ja ohitimme lukuisia lupaavia kalapaikkoja. Niillä kohdin kanjoni myös oli suurimmillaan, ylhäältä olisi ollut varmaan hienot näkymät mutta jokivarttakin oli mukava kulkea. Päivää kohden rannan kosteus hävisi ja kulkeminen tuntui kevyeltä vaikka polkukin välillä oli hävitä. Juuri ennen rajavyöhykkeen reunalle ja sillalle saapumista näimme päivän ainoa ihmisen. Nuori mies kalasteli keskellä rauhallista virtaa. Kertoi lähteneensä ihan päiväseltään reissuun. Oli ajanut autolla rajavyöhykkeen lähelle ja sieltä kävellyt joelle. Valitteli myös kalojen pientä kokoa vaikka määrää oli hyvin. Rajamiesten sillan ylitettyä pidimme taukoa kämpän pihassa pussikeittoa juoden ja sukkia kuivatellen. Parin tunnin kävelyn jälkeen olimmekin sitten Kolsankoskenojan laavulla. Laavu oli selkeästi rakennettu retkeilyreittiä varten ja uuden oloinen. Myös siisti ja oli hyvin polttopuuta. Kalaan ei siis päässyt mutta kompensoin metsästys viettiä sienestämällä. Tatteja iltapalaksi.

Viides päivä alkoi kirkkaana ja kuivana. Yöllä lämpötila laski ehkä hiukan alle kymmeen asteeseen, mutta kuivalla kankaalla ei kosteus tai mäkäräiset haitannet. Nyt oli vuorossa pisin päivämatka. Suunnitelman mukaan hiukan yli 10km jos Hirvashaudan laavulle pysähtyisimme yötä viettämään. Muutimme matkalla hiukan suunnitelmaa, laavulta jatkoimme rantaa pitkin Mettopalon tuvalle. Viimeinkin joen äärellä ja siitäkös minun vauhti lisääntyi. Mettopalolla ei ketään ollut ja asetuimme sinne. Syötyäni kasasin taas vavan ja siiman päähän sidoin tumman larvan. Muutama heitto ja hups, lähtikös matkavavan viimeinen osa irti. sain vavan kärjen vedestä ja totuus paljastui minulle! Vapa oli katkennut heitossa, kärjestä n. 15cm. Muutama ruma sana siinä sitten pääsi, ihan hiljaisesti ja hillitysti tietty. Yritin korjailla vapaa ja kiinnitellä jotenkin irronnutta pätkää. Kokeilin vuola puusta sisälle holkin ja teltanpaikkaus teipillä yhdistää osat. Ei onnistunut, olisi pitänyt ehkä käyttää rantapajuja vavan sisälle, kuiva puutikku katkesi heti. Päätin kuitenkin jatkaa kalastusta huolimatta välinerikosta. Suuntasin ylävirtaan, muutaman sadan metrin päässä olevalle niskalle. Siellä minulle tuli hyvin selväksi ettei keveiden perhojen heittely enää onnistu. Tuntui muutenkin että yli kolmen metrin heitot ovat mahdottomia. Kokeiltuani erilaisia perhoja päädyin Coddhard Caddiksen tyyppistä perhoa kokeilemaan. Aikaisemmin perho on toiminut varsinaisena luottoperhona Kuusamon koskilla. Niinpä tein kuten ennenkin kun heittämään ei kunnolla pääse. Heitin sivuvirtaan ja laskin perhon virran mukana kelluttaen lähes koko siiman veteen laskien. Eikä kun hetki niin vavassa tuntui, takaisin siimaa kelatessa pieni taimen iski siihen. Kokoa ei ollut kuin hädin tuskin 20cm mutta kiukkua sitäkin enemmän. Em. tyylillä sitten aloin kulkea tupaa kohden, alavirtaan perhoa uitellen. Muutama tärppi ja samanmoinen pieni taimen tuli ylös. Tupaa lähestyessäni uittelin koko ajan perhoa. Kovin kauas rannasta en saanut perhoa uitettua, viitisenkymmentä metriä ennen tupaa tunsin jotain isompaa siiman päässä. Ärhäkkäästi pistikin taimen vastaan vaikka kokoa ei vieläkään ollut. Kävelytin kalan alavirtaan, rauhallisemmalle vedelle, siellä sitten haavin sen ylös. Olin saanut reissun suurimman taimenen (…valitettavasti), pituutta oli 35cm. Hetken kalaa ihailtuamme päästin sen takaisin kasvamaan, eipä se enää mikään vauva ollut. Pikemminkin teini-ikäinen kun niin pyristeli vastaan. Illan pimetessä sain vielä muutamia pieniä taimenia ihan tuvan edestä. Vaikutti siltä että juuri 21-22 välillä oli taimenen aktiivisin aika. Pitkän päivämatkan kunniaksi ja taimentenkin otimme pienet paukut viskiä. Pakko oli vielä pimeässä kokeilla muutamaa heittoa tuvan edestä…Ei mitään ja siirryin minäkin makuupussiin.

Aamulla painoi edellinen pitkä päivämatka ja kalastus ja nukuimme pitkään. Heräilimme tuvan ulkopuolelta kuuluviin ääniin ja nousimme ylös. Kaksi vaeltajaa siellä taukoa piti. Miehillä oli virvelit mukana mutta eivät olleet saaneet saalista lipoilla. Kertoivat tulevansa Karhuojan tuvalta missä olivat yöpyneet ja saunoneet. Meilläkin oli ajatuksena saunareissu tehdä. Kun saunaa niin kehuivat kasasimme tavaramme ja päätimme siellä käydä. Matkaan kuivassa kangas maastossa ilman kantamuksia ei kulunut puoltakaan tuntia ja kyllä kannatti!
Illaksi jatkoimme Kärekeojan tuvalle taukoa pitäen saukkosuvannon laavulla. Siellä vesi oli alhaalla ja hitaasti virtaavana. Kärekeojalla solmin taas tutun Caddiksen siimaan, tosin kokoa suurempana. Aloitin kalastuksen kahluupaikan yläpuolelta, vastapäätä laavua. Illan mittaan sain muutamia pieniä taimenia. Sama aika taas toimi hyvin. Ilmassa oli paljon hyönteistä juuri ennen auringon laskua. Kohdalle sattuessa taimenet ottivat hanakasti viistettyyn perhoon. Ranta oli puuton ja polku seurasi jokea metrin- kahden päässä. En siksi viitsinyt aina paikkaa vaihtaessa edes nostaa siimaa vedestä. Kerran sattuikin niin kävellessäni pieni taimen nappaamaan perhoon. Ilta kymmenen jälkeen taas oli syönti ohi. Niinpä siirryin tuvan lämpöön. Yöllä paikalle saapui kolmehenkinen seurue joen yli parkkipaikalta. He toivat tavarat sisälle ja jatkoivat aamuun asti kantamusten vähentämistä ulkona nuotiopaikalla. Jotenkin siinä omatkin unet pääsivät huononemaan.

Kuudentena päivänä oli enää matka parkkipaikalle, ei kalastusta enää. Ylityspaikalla oli vettä vain polviin asti mutta se tuntui sitäkin kylmemmältä. Alun perin ajatuksena oli kahlata yli tennissukat jalassa. Pohja oli kuitenkin kivikkoinen, niin päätimme pitää vaelluskengät jalassa, autolle jaksaisi kävellä märilläkin kengillä. Auto oli yhä paikallaan, avaimetkin löytivät rinkasta ja haikea kotimatka pääsi alkamaan. Paluumatkalla poikkesimme taas Tulppion tiskossa kahvilla. Kahvi maidon kanssa, sämpylä ja pulla maistui lähes viikon jälkeen uskomattoman hyvälle.

Kaiken kaikkiaan kalaa siis tuli hyvin mutta koko oli pientä. Ei kyllä harmita, vaikka savustuspussia ei käyttöön saanutkaan. Maisemat oli hienot ja säät otolliset yhdistetylle vaellus kalastus reissulle. Muisteltavaa tuli pimeille talvi-illoille.
Joskus vielä tuonne on palattava...