Vantaankoski (Vantaa) | 17.5.2006 12:30

Kommenttihexen - 18.05.2006

Toinen kerta Vantaankoskella tänä vuonna.
Olin pelipaikoilla n. 12.30 maissa. Alussa sain kalastella rauhassa, taisi olla yksi kalastaja minun lisäksi päivällä liikkeellä. Ensin kalastelin rauhassa perinteiset ottipaikat ja kokeilin muutamaa uutta. Veden korkeuden ja viileyden takia ajattelin kaloja olevan myös pienemmissä uomissa. Ja tottahan se olikin, sillä pienestä lirusta valkoiseen liitsiin sainkin tärpin ja hetken "taistelun" jäkeen rantaan pienen kirjolohen.

Tämän jälkeen siirryin isompaan uomaan ja yhdestä poolista kirjo hyväksyi jälleen valkoisen liitsin. Hetken aikaan pääsin sitä väsytteleen, kunnes se irtosi tylsästä koukusta. Kalastelin sillan (puusilta)alusen tuloksetta. Siirryin muurin yläpuolelle, josta virran lopusta alaperhoon (iso ruskea kartiopää nymfi) tarttui pieni pullea pyrstötön kirjo. Yhden syöksyn ja väsyneen muljauksen jälkeen sain sen käden ulottuville. Perho pois suusta ja takaisin koskeen. Jatkoin kovemman virran koluamista larastelutyyliin (musta iilimato).

Hetken päästä siima pysähtyi peilin kohdalla, vastis ja kirjo oli jälleen kiipelissä. Tämä yksilä oli vähän terhakkaampi ja se surfasi kivasti virrassa taivuttaen nelosen kepin kaarelle. Alavirran puolelta sain sen haavittua hetkeä myöhemmin. Tämä kala vaihtoi ravintoverkon porrasta.

Jatkoin kalastelua kohti moottoritiesiltaa. Olin heittänyt useaan kertaan erään peilin ja ajattelin, että tossa on pakko olla kala. Jäin siihen kohtaan vielä hetkeksi lilluttelemaan perho, kunnes tunsin heikon nykäyksen. Refleksin omaisen vastiksen jälkeen huomasin jälleen väsytteleväni kalaa. Rantautin kirjon ilman haavia. Otin siitä pari kuvaa ja laskin takaisin. Kello lähesty 18.00 ja ajattelin lähteä kohti kotia. Illalla porukkaa oli kerääntynyt jo melko paljon koskelle.

Kommentit

KommenttiTemeus - 18.05.2006

hienoja kaloja!


Kommentticarambola - 18.05.2006

Melko hyvännäkösiä noi teikäläiset kirbelit.. =)


KommenttiVision79 - 18.05.2006

Nättejä kaloja onneks olkoon..


KommenttiHELGA - 19.05.2006

Nättei kirjoi ! Oliko pintakäyntejä ???


KommenttiKartsa - 19.05.2006

Kannattaako nyt siis suosia mieluummin värikkäitä perhoja kuin tummia?


KommenttiKalamies - 19.05.2006

Mul ainaski oli pinkillä hyvin toimintaa, tuona samana päivänä.


Kommenttinessa125 - 19.05.2006 (Muokattu 19.5, 22:17)

Pienet perhot ovat vantiksella tappavan hyviä myös..:) Montas kertaa tänne istutetaan vuoden aikana killejä?


Kommenttijekkumaisteri - 20.05.2006

Hexen se aina vaan kiskoo kalaa :) Semmosen huomasin itse tossa yksi päivä kun vantaankoskesta yhden kirjon ontin evääksi,niin ei ollut kyllä se ihan freesein kala jonka olen syönyt.Semmosta pienta mudan makua havaittavissa.


Kommenttihexen - 20.05.2006

Kalat ovat kyllä pulleita (hyvä kuntoisia), mutta evät voisivat olla kyllä ehjempiä.

Pintakäyntejä en havainnut....

Perhon värillä ei näyttäisi olevan paljoakaan merkitystä, kirkkaat ja toisaalta tummat näkyvät sameassa vedessä hyvin. Pääasia on, että perhon saa kulkemaan aivan kalan vierestä, joten reilusti painoa perhoon tai siimaan.

Pienet perhot (nymfit ja pupat) ovat toimineet lämpimän veden aikana myös hyvin.

Itse en ole havainnut suuria makuvirheitä kaloissa.


KommenttiMallorcaMan - 21.05.2006

Ala Hexen kerro kaikkee kaikille! Muista mita puhuttiin!! :)


Kommenttitamu^ - 23.05.2006

Siis tarkoitatko tota tavallaan suvantoa vaiko ton saaren molemmin puolin meneviä uomia? kun sanoit että tämä uoma kannattaa kokeilla jne...


KommenttiMallorcaMan - 23.05.2006

No kay kokeilemassa...Kylla sita kirpelia melkein joka paikassa on!!! Varmasti saat tarppia niin suvannosta ku siita uomasta!! Hemmetti ku ihmiset ei itse osaa kalastaa... Kaykaa lainaamassa joku kalastusta koskeva kirja ja lukekaa missa se kala viihtyy milloinkin. Samat mestat toimii joka koskessa!!!


Kommenttihexen - 24.05.2006

Niin...kyllä minä vielä hyvin muistan, kun "MallorcaMan" kyseli samoja asioita;) Kaikki apu on kyllä tarpeen, kun uutta harrastusta aloittaa.

Molemmin puolin meneviä uomia.


KommenttiMallorcaMan - 25.05.2006

prkles heXen!!! :)

Kommentoi

Jos sinulla ei ole tunnusta, ole hyvä ja rekisteröidy.

Olethan tutustunut Perhorasian sääntöihin?

Tiedot

Sijainti