Tainionvirta (Hartola) | 9.7.2006 16:34

Kommenttihexen - 09.07.2006

Mietteitä Tainionvirralta:

Tänä kesänä tutustuin uuteen virtakalastus paikkaan, Tainionvirtaan. Työt veivät Heinolaan, joten olen käynyt ja tulen käymään kesänaikana viikoittain kyseisellä koskella.

Ensi vaikutelma virrasta oli, wou mikä virta. Virta oli suuri ja kirkasvetinen, oikein lupaava virtakalastus paikaksi, jossa voi olla mahkuja jopa suuriin kaloihin (http://www.hartola.fi/kalastus/tainionkartta.htm). Ensimmäinen reissu suuntautui joen ylimmälle koskipaikoille (1). Ylin "koski" on loistavasti perattu puhtaaksi kivistä, joten kalastus tällä osuudella on hieman tylsää....kaloja tältä osalta en ole vielä saanut.

Seuraava koskipaikka on nimeltään Ekonkoski (1). Paikka on huomattavasti moni-ilmeisempi, kuin ylempi virtapaikka. Kosken kaarisillalta pääsee tutkailemaan niskaa, jossa usein köllöttelee komeita kaloja. Viime torstaina (6.7) niskalla oli havaittavissa ainakin 6 taimenta, josta suurin oli lähemmäs 3 kg. Kalat olivat kaikki kuulemma istutettuja. Niskalla olevat kalat tosin näkevät yhtä sun toista viehe viritelmää, sillä tämä koskipaikaikka on suosittu kalastajien keskuudessa. Näin ollen kalat ovat erittäin ronkeleita ja parhaimpaan tulokseen pääsee illalla/yöllä, kun paikka on saanut rauhoittua. Tältä koskelta saaliiksi olen saanut vain harjuksia.

Seuraava potentiaalinen kalapaikka on meijerisilta. Tämä paikka sijaitsee Shellin takana. Tällä paikalla olen käynyt kerran, jolloin jäin ilman saalista. Tämäkin paikka on ainakin paikallisten kalastajien suosiossa.

Seuraava kalapaikka on (2) on Vuoteenkoski. Paikka sijaitsee leirintäalueen vieressä, joten paikka on helposti löydettävissä. Kalastuspaine tällä virtapaikalla on käsittääkseni pienempi. Kolme kertaa olen siellä kalastanut ja aina olen saanut olla yksin. Huonona puolena on ranta-asukkaat. Kauniina ja lämpimänä päivänä asukkaat käyvät uimassa joessa, jolloin kalastamisesta ei tule mittään. Saldona tältä alueelta on 4 taimenta, muutamia harjuksia ja useita karkuutuksia.

Kalastusalue 3, Myllykoski, on kaikken koskimaisin. Täälläkin alueella on perkaustoimet vieneet virrasta kaikki kivet pois. Kalastus on rajoitettu tiukasti tällä alueella. Kosken niskalla ja etelärannalla kalastaminen on kielletty. Kalastusalue loppuu melkein heti kun se on alkanut, sillä pitkospuiden alapuoleinen alue on kalastukselta kielletty. Kalastajan sydäntä kyllä raastaa, kun näkee kuinka hyviä mestoja olisi vielä alavirrassa...
Tämä koskiosuus on erittäin suosittu. Aina kun olen kyseisellä alueella käynyt on siellä ollut useita kalastajia, niin perhomiehiä kuin virvelin heittäjiäkin. Omat saaliit ovat jääneet tältä alueelta niukiksi. Ylös on tullut yksi pieni taimen ja muutama isompi on ollut kiinni.

Viimeinen alue, jossa olen käynyt taitaa olla nimeltään Keijulankoski (4). Koskiosuus on aika lyhyt, mutta sen niskaa pidetään yhtenä varmimpana saalispaikkana. Oma saalis tältä alueelta on 0:lla.

Kaikki kalani olen saanut pienillä perhoilla, nymfeillä ja pupilla. Veden kirkkauden takia olen pyrkinyt kalastamaan pitkällä ja ohuella perukkeella.

Spekulointia:

Paikkana Tainionvirta on hieno. Tainionvirta on siinä mielessa harvinainen joki, että se on pitkä, sen virtaama on suuri, siellä on kirkas vesi ja se laskee Päijänteesen. Tämän kaltaisia virtavesiä ei ole montaa. Tainionvirrassa olisi potentiaalia vaikka mihin, jos muutamat asiat korjattaisiin. Joellehan on tehty kunnostus suunnitelma, mutta sen toteutus on käsittääkseni vielä epäselvää erimielisyyksien takia. Joessa on vielä monta patoa ja voimalaitosta, jotka estävät kalojen nousun Päijänteestä. Tähän asiaan ei varmaan ole tulossa muutosta vielä pitkään aikaan...Joen rannat(koskialueet) on myös kaavoitettu aika tehokkaasti, mikä hiekentää kalastusmahdollisuuksia. Oma poikastuotanto on varmaan aika pientä, sillä pieniä taimenia on tullut erittäin vähän sivusaaliina.

Kommentit

Kommenttimatza - 17.07.2006

hienoja kuvia oot saanu otettuu tuolta.millä tanet tuli?onnea kaloista


Kommenttinimetön - 17.07.2006

Hienoja kuvia kyllä ja hienot kalat.
Itse suosin kakkosaluetta, sieltä olen saanut eniten kalaa. Muilta alueilta heikosta, ( kalastajassa varmaan vikaa ) vaikka ykkös ja nelosalueen niskaa kehutaan usein.
Yritän kalastaa tasapuolisesti, mutta usein tulee aloitettua ja lopetettua kakkosalueeseen.


KommenttiMiicca - 17.07.2006

Onnittelut upeista kaloista!


KommenttiYrssi - 17.07.2006

Jesh, upeita kaloja!! Itse olen käynyt tänäkin kesänä tainiolla useasti, saaliina yksi taimen ja reilusti harreja, taitaa veden lämmöt, ja kalastuspaine verottaa saalista, Ykän kanssa usein siellä ollaan oltum ja todettu kakkosalue parhaaksi, tosin ne asukkaat ja leireilijät hieman häiritsee kalastusrauhaa. Noh nyt viikoksi pohojoiseen jos etelässä silläaikaa viilenisi vedet...


Kommenttihexen - 18.07.2006

Kalat ovat tulleet pienillä perhoilla. Koukku koko 12, nymfit ja pupat ovat olleet hyviä.

Kommentoi

Jos sinulla ei ole tunnusta, ole hyvä ja rekisteröidy.

Olethan tutustunut Perhorasian sääntöihin?

Tiedot

Sijainti