Riekonkoski | 26.7.2006 22:00

Vasta kauden kolmas reissuni Riekonkoskelle, vaikka sinne kotiovelta onkin vain puolen tunnin pyörämatka. Pe*keleen horot, kun kausilupien myynnin lopettivat!

Tarkoitus oli uittaa pelkkiä pikkuperhoja ja niimpä teinkin jotain, jota en ole ikinä aikaisemmin kuvitellutkaan tekeväni- jätin tinselit kotiin!

Koskella olin noin kymmenen aikaan illalla, jolloin aurinko alkoi jo pikku hiljaa laskea. Istuskelin alemman kosken niskalla, söin eväitä ja katselin pikkuharrien hyppelyä. Mitään isompaa ei niskalla kuitenkaan näkynyt, joten kasasin vavan ja suuntasin kosken puoliväliin, josta oli tarkoitus lähteä kolmella pupalla kiven takusia härkkien sitä ylöspäin onkimaan.

Heti alkuun totesin, että koski oli tupaten täynnä särkiä. Komeita kaloja, kyllä kolme 100 gramman särkeä samassa perukkeessa Lylliä jo kummasti taivutti ;).

Muutaman kiventakusen pyysin tyhjää, kunnes jotain suurempaa tarttui. Potku, toinen ja katkennut peruke silmille! Tästä viisastuneena ohensin peruketta kaksikymppisestä seitsemään toista ja pienensin perhoja kahdestatoista neljääntoista...

Vastarannan kiven kupeessa näkyi varovainen tuikki. Yhtä varovasti kahlasin päävirran yli samalalla kahluureitille sattuvaa peiliä lirkkien, jotta pääsisin heittämään tuikkivalle kalalle pyytöjäni paremmassa kulmassa. Mutta mutta, vaikka kuinka varovasti pupa-litkaani kalalle tarjosin, ei se tuntunut olevan niistä yhtään kiinnostunut. Laitoin käden kelan kammelle ja ajattelin jo siirtyä ylöspäin, kun tunsin "jonkun pienen" tarttuvan. Vapa pystyyn ja kala tulikin heti aivan jalkojeni juureen. Nostin vavalla sitä voimakkaasti ylöspäin, mutta syliini ei lennähtänytkään 10 sentin salakka, vaan aivan käsittämättömän kokoinen taimen! Vähintään 65 senttiä, ilmasta mitattuna! Alkushokista selvittyään kala ampaisi karmeaa vauhtia ylävirtaan ja pian samaan tyyliin kuohuja pitkin alaspäin. Itse vain seisoin kesellä koskea, vapa kahvaa myöten mutkalla, ja ennen kuin tajusinkaan, kala oli irti. Ei oikeastaan harmittanut, eipä tarvinnut lähteä juoksemaan perään ja samalla räpeltää loppukoskea kalastuskelvottomaan kuntoon ;).

Kampesin siimat kelalle ja marssin kosken loppuosaan. Oli jo suhteellisen hämärää, kellokin näytti yhtätoista. Yläperhona #14 kelta-musta Superpupa, keskimmäisenä kuparin ruskea #12 kuulapupa ja alimpana #14 vihreä kuulapää.

Kosken loppupäässä on muutama iso peili, joissa on takuuvarmasti kaloja, aina. Niin nytkin, sillä muutaman uiton uitettuani siima pysähtyi ja vapa taipui. Kala jaksoi vääntää yllättävän kauan, varmasti useita minutteja, ennen kun sain haavin sen alle. Todella kaunis, noin viiden kymmenen sentin taimen. Superpupaa puri, niin kuin myös kohta samasta peilistä täräyttänyt 46 senttinekin. Rasvaevällisiä kaloja molemmat.

Seuraavasta peilistä sain myös kaksi mitallista taimenta, seuraavasta muutaman, sitä seuraavasta...... Mitä helvettiä?!? Kaikki olivat mananneet Riekon tämän vuoden kalan tuloa olemattomaksi ja vesitilannetta käsittämättömän surkeaksi...

Kahlasin kosken yli ja räimäisin perhot puolihuolimattomasti jonnekkin kuohuun. Niitä kun aloin sitten sisäänpäin vonkaamaan, niin vapa taipui jälleen.Tulisen taistelun jälkeen makasi haavissa kaksi rasvaevällistä taimenta! Toinen noin 45 senttinen, toinen pari senttiä alamittainen! Huh huh! Tämän jälkeen oli kalastus pakko lopettaa, sillä en saata kuvitellakaan, mitä sieltä vielä olisi tullutkaan...

Kaiken kaikkiaan noin kolmen tunnin heittely antoi 9 rasvaevällistä mittakalaa, joista isoimmalla oli mittaa 53 senttiä. Pintovia kaloja näkyi todella runsaasti ja vesiperhosia kuoriutui valtavasti. Vaikka vesitilanne saattaa päiväkalastusta ajatellen näyttää todella surkealta, mutta yöllä alkaa kyllä tapahtua...

Tällä kertaa oli reissussa myös kamera mukana, mutta muistikorin täynnä ollessa sain napattua vain muutaman foton.