Nurmijoki (Sonkajärvi) | 1.6.2008 00:00

Kommenttijuhahujanen - 06.06.2008

Kesäkuu ja opettajan kesäloma avattiin sunnuntaina 1.6 Nurmijoella puolilta öin. Keli oli mitä mainioin ja Aittokoskella kalamiehiä yllättävän vähän. Liekkö miehen taito ollut talven jäljiltä ruosteessa, mutta yön tärpit eivät muuttuneet siimassa kiinni pyristeleviksi taimeniksi ja parin tunnin kalastuksen tulos oli yhtä vajaan kilon säynettä lukuunottamatta pyöreä nolla. Seuramme puheenjohtaja sitä vastoin oli terävämpi koukuttaen pari taimenta ensimmäisten tuntien aikana.

Muutaman tunnin unien jälkeen teimme paluun koskeen hivenen jälkeen aamu seitsemän. Kaloja koskessa oli, sillä ennen puolta päivää vavan päässä kävi potkimassa parikin varsin virkeää taimenta, mutta jostain syystä molemmat kaverit kieltäytyivät lähemmästä tuttavuudesta. Kun ruokatauon jälkeen vielä pari taimenta tiputettiin tyylillä, lähti kotimatkalle koskelta varsin turhautunut kaveri.

Viikkorauhoituksen jälkeen tie vei takaisin koskelle tiistaina 3.6. Heti aamutuimaan Haapakoskesta meitä kävi tervehtimässä noin 20cm pituinen taimen, joka sai vapautensa takaisin luvattuaan saapua takaisin muutaman vuoden kuluttua. Päivä meni sekä Haapakoskella että Aittokoskella tyhjää pyytäessä paria pikku Harria lukuunottamatta ja kesän aloitus näytti muuttuvan täydelliseksi fiaskoksi.

Kellon lähennellessä jo puolta yötä kalamiehen ilme alkoi käydä jo vakavaksi. Puoli tuntia ennen vuorokauden vaihtumista Aittokosken koskiosuuksien välisen saaren rannasta iski kuitenkin vihdoin vihainen taimen ja takaraivossa takoi, ettei tätä enää saa tiputtaa. Hämmästyttävän virkeä kala taisteli elämästään pitkän tovin, kunnes lopulta joko poikasena istutetuksi tai peräti luononkalaksi paljastunut 44 senttinen kosken villi asukki tapasi haavin pohjan. Kalan myötä reissu oli pelastettu ja oli aika suunnata kotiin unten maille.

Kommentit

Kommenttilurjus - 06.06.2008

OHO ompä nätti tane:P


KommenttiKalamiess - 06.06.2008

Siis TOSI nätti!


KommenttiMiika_ - 06.06.2008

Jaa, opettajat osaa näköjään muutakii kun vaan huomautella läksyistä...

Kireitä ja nähellään!

Miika


Kommentti[Titti] - 06.06.2008

En osaa sanoa onko kala nätti vai ei mutta luotan siihen että on ;) Ei nimittäin oikein tuosta kuvassa olevasta mustasta pötkylästä voi päätellä. :)

Mutta onnea silti! :D


Kommenttijuhahujanen - 07.06.2008

joo ei oikein valo riittänyt pikku digin salamalla puolen yön jälkeen kuvailla. kokeilin pitempää valotustakin, mutta eihän se ilman jalustaa onnistu.

ps: kuva otettu noin puoli tuntia kalan saannin jälkeen, kun kamera oli autolla. jännä miten vedestä nostettu kirkaskin kala tummuu nopeasti vedestä nostettua.


Kommenttivekku - 07.06.2008

Onnea vaa "Hajuselle" kalasta!!! Meidän lahnankalastaja... Teehän siitäkin juttuu tulemaan :D


Kommenttijuhahujanen - 07.06.2008

Kyllä Viannan lahnat saa jäädä ihan ilman juttua. Jos sen monsterin (ankerias tai kuha vai mikä se nyt oli) olisin rannalle saanut, niin sitten asia olisi ollutkin eri.


KommenttiMökkiläinen - 09.06.2008

nii miten se viannan reissu muuten meni?


Kommenttivekku - 09.06.2008

Lahnankalastaja se on vain...


Kommenttijuhahujanen - 09.06.2008

Viannalla oli vielä virtaus hieman kova ja vesi korkealla, joten kahlaus ei onnistunut. Lahnoja tuli vallilta 20-30 kappaletta ja yksi juna jurmuili perhossa minuutin verran pohjia pöllyttäen. veikkailivat sen olleen joko iso hauki/kuha/ankerias. tiedä häntä.
Tänään ajoin kuopiosta tullessa viannan ohi. Luukkua laitettu taas pienemmälle ja nyt aivan ihannekorkeudessa vesi. nyt vain kalalle...
Tosin itse menen huomenna Nurmijoelle...

Kommentoi

Jos sinulla ei ole tunnusta, ole hyvä ja rekisteröidy.

Olethan tutustunut Perhorasian sääntöihin?

Tiedot

Sijainti