Kymönkoski (Viitasaari) | 5.5.2009 15:00

KommenttiMökkiläinen - 06.05.2009

Edellisestä Kärnän MP reissusta selvittyäni aioin tehdä lisä tuttavuutta kolima-keitele koskireitille kaverini opstuksella ja tällä kertaa isku kohteeksi tuli reitin viimeiseksi sijoittuva kymönkoski. Tietojemme mukaan suuria saalita ei paikasta oltu vielä saatu eikä lisäistutuksia tälle kaudelle tehty. Paikka olisi siis lähestulkoon koskematon ja kalat vähintään yhden talven nähneitä.

Saavuimme hieman ennen kolmea paikan päälle ja ensikertalaisena tutkin paikkoja ja koskea ennenkuin ryntäisin virpomaan pelipaikoille. Kosken niska ja loppuliuku olivat potenttiaalisimmat kalapaikat veden ollessa vain 4,6 asteista joten päätimme keskittää kalastuken niille alueille.

Kaverini siirtyi kohti niskaa minun vielä vermeitä kasaillessa ja ehkä seitsämännellä heitolla ensimmäinen taimen löi hänelle kiinni. Reilu 40cm istari sai pienen västyksen ja kuvauksen jälkeen jatkaa matkaansa.

Haravoimme niskaa jonkun aikaa grillauspaikan puolelta jonka jälkeen siirryimme sillan toiselle puolelle. Kokeilin nopeasti kosken kivien takusia kun kaverini viittiloi minua luokseen. Hänellä oli niskakiven edessä iskenyt kala pariin otteeseen mutta ei pysynyt. Nyt olisi näytön paikka, rikkoutuuko kuparinen vai kaikuuko ärräpäät?

Kahlaan niskakien läheisyyteen ja heitän kiven eteen. Muutaman tyhjän kierroksen jälkeen tartutan perhoni pohjaan ja narut poikki. voi prkl.. äkkiä uusi täky ja homma jatkumaan. Monien heittojen ja muutaman lisähaulin jälkeen tunnen nykäsyn ja kala kiinni. Pienen temppuilun jälkeen kauden avauskala on tosiasia ja hieman alle 45cm kirkas taimen kuvauksen kautta takaisin vapauteen.

Tapahtuman jälkeen siirrymme hyvillä mielin makkaran paistoon, jonka perästä kävimme kokeilemassa loppuliukua mistä ei tapahtumia kuulunut. Illan edetessä niskalta tuli vielä yksi n. 40-42cm taimen (C&R) sekä muutaman sekunnin kiinnitys vauraampaan taimeneen.

Kymönkosken puitteet ovat loistavat, kuten kaikissa kyseisen reitin koskissa sekä kalastoltaan että ympäristöltään. Kymöllä on siirrytty jo seuraavalle asteelle kun grilli katoksessa oli valot, pistorasia ja kahvin keitin!

Kommentit

Kommenttiperhonsitoja90 - 06.05.2009

Mukava reissu näyttää olleen pojilla. :) Onnea vaan kaloista!

Onko tietoa, että vieläkö on sidontailtoja tiedossa tälle keväälle?


KommenttiMökkiläinen - 06.05.2009

Jees jees, sidonta iltoja en muista mutta nyt torstaina ois korpilohen reissu illalla.


Kommenttijuhahujanen - 06.05.2009

Jazka Avaappa verhot siellä on kesä nyt :D.
Kesällä ei sidoskella, vaan kalastetaan.

No heh...
Hieno on reissu ollut ja kauniita on niin kalat kuin MIEHETKIN.

ps:Vesi ei ilmeisesti ollut pahemmin tulvassa.


KommenttiIke - 06.05.2009

Hyvännäköstä settiä kaikinpuolin ja onnea suamamiehille! Tuonne on velipojan kanssa tarkoitus kesällä suunnata Kellan ja Kärnän lisäksi...Jäi viime kesänä juuri Kymö kopasematta :(


KommenttiMökkiläinen - 06.05.2009 (Muokattu 6.5, 12:09)

Voi sua janne. ;)

Ei ollut tulvassa, oli jäät sulanu aika pitkälti paikalleen. Jonkun verran illalla tuli lauttoja mutta ei mitään kalastusta haittaavaa.

Ja kiitosta.


Kommenttivekku - 06.05.2009

Onnittelut pojille kaloista! Pikku miinukset ku ei sana kiertäny, olis voinu keretä mukaan... No kesemmällä sitten. Taas se hajunen on vain "miehiä" ihailemassa. Mikä oli Kymön ottiväline?


Kommenttiperhonsitoja90 - 06.05.2009

Hajunen: Verhot on auki, sinun verhoistasi en sitten tiedäkkään.;)Ja jos joskus lämpömittariin viitsisit katsella niin voisit huomata että ei ole kesästä vielä tietoakaan. Ja alkaa ihan näillä näppäimillä olemaan tulvia ja onkin jo, Viannassakin vettä enemmän kuin tarpeeksi. Tulva-aikoihin olisi hyvää aikaa sitoa porukassa perhoja. Sitten KESÄLLÄ kun ei ole siihen aikaa.Kirjotusten takia kun talvella jäi sitomiset vähälle..

Hanski: Juu, mieli tekisi torstaina lähteä, mutta en pääse. Maanantaina olin laserleikkauksessa, niin lääkärin määräyksestä ei saa pahemmin riuhtoa...


KommenttiMökkiläinen - 06.05.2009

Jostain syystä en tajunnut ilmoittaa kenellekkään reissusta. Oletin ilmeisesti liikaa että ihmiset on töissä tai jossain kiinni. Pahoittelut tästä, laittelen seuraavasta reissustani tietoa s-postilla kuhan sitä suunnittelen.

Kymön otti perhot olivat ahvenstreameri, musta mudlerisimppu, sekä musta kuulapäinen tinseli.


Kommenttihankkija - 06.05.2009

Onnittelut suamamiehille.
Itse Karviolla viikonloppuna ja perholla ei saalista, joten virppa hommilla sunnuntaiaamuna piti ruokakalat hommata 52cm ja 48cm tamut.
Taaskin se puolimetriä ylittyi, mutta väärillä vehkeillä.

Sidonta illat jatkuu syksyllä virallisesti.

Kireitä kaikille.

Alla virppakaloista kuva.


Kommenttijuhahujanen - 06.05.2009

Kommeet on kalat muuten hankkijallakin.


KommenttiMökkiläinen - 06.05.2009

Minä jo vähän kyttäsin puhelinta että millon tulee puolimetrsistä viestiä. ;) Luulen että se puolmetrinen tulee täysin puskista, jostain tyyliin lampaanjoelta.


KommenttiMik@z - 06.05.2009

hankkija onko tietoo, että miten on karviolta kalaa noussut? Saatanpa viikonloppuna lähtee pyörähtämään. Jos vaikka sais sen ekan perhokeppikalan ;)


Kommenttihankkija - 07.05.2009

Kyllä sieltä on kalaa noussut tällekkin keväälle hyvin ja muutaman vuoden kokemuksella voin sanoa että on todella saalisvarma kalapaikka.


KommenttiMik@z - 07.05.2009

Joo no ei ainakaan nyt alkukeväästä (sumariaikaan) ollut :( Pari reissua heitin sinne (vähän tuntumaa koskikalastukseen) ja molemmilla mp. Kummallakin reissuilla oli muitakin kalastajia, mutta tyhjää saivat hekin pyytää, vaikka virpallakin koittivat. Ehkä se nyt jo antaa kun on kalaa laitettu ja vesi alkaa lämpeämään ;)

Ps. taidan lähteä sillä periaattella, että kalaa joko saadaan tai sitten ei saada, mutta perhokepillä heitetään! Virppa saa jäädä kotiin odottelemaan.


KommenttiMik@z - 09.05.2009

Kyllä siellä karviossa kalaa tuntu jonkun verran olevan. Kaveri kepitti heti aamusta perhovehkeillä yhen about 45cm tanen ja mulla kävi pyrstöö repimässä. Pakko oli se virppa ottaa mukaan ja hyvä vaan että otin, niin ei käynyt aika pitkäksi. Kun ei perhoon täpsinyt, niin pelti veteen ja samantien taimen kiinni :) Muutaman kerran mitä virppaa koitin, niin kaksi tanee tuli (molemmat noin 45cm). Toinen pääsi vapauteen ja toinenkin olisi päässyt, mutta laski veret jo haavissa pihalle, kun oli pellin hotkassu aika syvälle :( Kaikkiaan paikasta taisi päivän mittaan nousta 6 taimenta ja joitakin karkuutuksia näkyi porukalla olevan.


Kommenttihankkija - 09.05.2009

Mistä päin kalat tulivat?


KommenttiMik@z - 10.05.2009

Minä ja kaveri kalastettiin suurin osa ajasta nesteen puoleisella niskalla. Kaveri sai perholla kalan sieltä niskalla olevan vallin kärjestä ja sieltä sain oman tärppini perhoon. Pellillä sain kalat sitten myös nesteen puolelta niskalta. Toinen tuli noin puolesta välistä sitä "vallia" ja toinen vähän lähempää kärkeä. Joku muukin sai virpalla todella pienen tanen samoilta paikoilta kuin minä. Loput kalat saivat sitten sieltä toiselta puolelta, siitä veneenlaskupaikan lahukasta.

Seuraavalla reissulla tulee se ensimmäinen kala perhokepillä! Sen tärpin sain heti, kun vaihdoin uppoavan siiman ja pääsin sillä sitten tarpeeksi syvälle. Tuntu kyllä, että virpalla se onkiminen on vähän liian helppoa :( Ei tarvinnut aina kovin montaa heittoa ottaa ja samantien jytis. Onko hankkijalla tietoa, että istuttivatko kirjoa silloin vappuna? Niitä ei nimittäin eilen näkynyt.


Kommenttihankkija - 11.05.2009

Kyllähän ne istutti kirjoja sinne reilusti, mutta taisi porukka nostella niitä sieltä kanavan suulta tehokkaasti poiskin.

Kommentoi

Jos sinulla ei ole tunnusta, ole hyvä ja rekisteröidy.

Olethan tutustunut Perhorasian sääntöihin?

Tiedot

Sijainti