Tainionvirta (Hartola) | 16.5.2009 22:00

KommenttiTaikasaapas - 19.05.2009

Lähdettiin taas viikonlopuks tutulle Tainionvirralle kokeilemaan uusia perhokeppejä. Luvat haltuun huoltoasemalta ja kolmoselle viskomaan. Havaintoja kaloista alkoi näkymään illan vanhetessa. Jokeen lasketut kirjolohet vetivät kynttilähyppyjä keskellä koskea ja taimenet jahtasivat salakoita näyttävästi. Ensimmäisen illan tulos oli kaksi 40-30 cm taimenta, yks 20cm luonnontaneli ja yks 50 cm taimen. Kalat ottivat tinseleihin ja streameriin.

Seuraava päivä aloitettiin 1 alueen yläsillalta. Hieman yhdittiin niskaa kolua läpi, kun huomattiin sillan alla hyväkokoinen ruokaileva taimen. Kaikki kävivät vuorotellen sitä kokeilemassa. Pari kertaa sain kosketuksen ruskeaan larvaan, mutta koukutus jäi puuttumaan. Kaveri yritti naarata kyseistä kalaa kun yllätyksenä pirtsakka luonnon taneli otti vierestä larvan suuhun. Komea väsyttelyn päätteeksi kuvaus ja c&r.

Tämän jälkeen siirryimme uudistetulle 4 kalastusalueelle. Hyvää jälkeä olivat tehneet ja alueesta oli tullut vielä paremmin kalastettava. Niskalta iski 40cm kirre vihreeseen larvaan. Ei muuta kun kala ylös ja savupönttöön. Velipojalle iski taimen kiinni larvastuksen jälkeen ylemmänsaaren takana. Hyvät kyydit tarjottuaan se pääsi kuitenkin karkuun.

Siirryimme takaiien 1 kalastusalueelle. Kävimme nopeasti yläsillalla, mitään saamatta. Sen jälkeen siirryimme alemmalle sillalle ja näimme heti sillalta vedessä hengailevia taimenia, mutta syönti ei ollu kohdallaan. Hyvä reissu kaiken kaikkiaan. Heti saavuttuaan saatiin havainnot kaloista ja tulosta alkoin syntymään. Kevään aikana hankitut vavatkin toimivat erittäin hyvin.

Kommentit

KommenttiHelsinki FlyFisher - 19.05.2009

On kyl ollu varmaa tosi makee reissu:DD?Toi 50cm taimen on kyl tosi komeen näköne ja sil on iha hirveen kokone pyrstö:O.Onnea vaa pojille;)


KommenttiMeikäpoika - 19.05.2009

On kyllä jumatsuikka komeita kaloja :). Näyttää vähän isommalta kyl toi 40 cm, mutta kyllä on komeita... Onnea;)


KommenttiTaikasaapas - 19.05.2009

Juu toi taneli näyttää aika isolta, koska kaverilla on kädet lähellä kameraa :D


Kommenttijanpsa83 - 19.05.2009 (Muokattu 19.5, 15:57)

Onnea kaloista!Hyviä fotoi kaverit saanu.Kyl se Pyry osaa poseeraa:)Mut huomen viskin voimalla pari lisää.


Kommenttisapez - 21.05.2009

Paljo on kirrellä pituutta ja painoa? Ja onnea hienoista kaloista=)


KommenttiTaikasaapas - 22.05.2009

Pituutta kirrellä oli 40cm. Puntaria ei ollu mukana....


Kommenttijekkumaisteri - 22.05.2009

Ei siellä mitään kalaa ole!Taas paripäivää tyhjää ;)


Kommenttijanpsa83 - 22.05.2009

Joo! kalat johki kadonnu täydellisesti parin viime päivän aikan.


KommenttiKLA - 22.05.2009

Jaa täytyypä tässä terästäytyä ja hankkia se vapa etteivät kaverit koko jokea tyhjennä ;). Tuskin sieltä sittenkään muntaidoilla kalaa tulee mutta kuhan ny kalaan pääsis. milläs perusteella toi yks muute on luonnonkala oon ite saanu sielt semmosen 20cm ja oli huomattavasti pienempi. vai vääristääkö kuva?


KommenttiTaikasaapas - 22.05.2009

Tultiin kavereiden kanssa siihen tulokseen et toi o luonnon kala ,koska se on selvästi enemmän hopean värinen ku ne muut mitä saatiin plus se väänti älyttömän hyvin verrattuna tohon 50cm. Sain myös toisen "luonnon" tanelin se oli semmoset 20cm, mutta kuvaa siit ei otettua.


KommenttiKLA - 22.05.2009

Ahaa no se seelvittää, mutta taitavat olla aikas harvassa tommoset luonnonkalat tai eipä niitä erota kun kaikilla on evät. vois ehkä olla parikesää sitte laitettu istukas ja ei se kokoa tai väriä kato kammppaileeko se vai tuleeko vihaise muovi pussina. toki voihan se olla järvestä ruuan perässä tullu eletään siis uskossa että se oli luonnonkala.


joko sinne muuten on taimenta laitettu :)


KommenttiLineBreaker - 05.06.2009

Onpa erikoista että ne mökkiläiset siellä aina valittaa, ja kalastusaluetta on siitä sitten nostettu siihen pitkospuihin asti... en tiedä sitten miten tuosta kuvasta luen mutta siellähän ne näyttäis taas kalamiehet olevan pitkospuiden jälkeisellä alueella... emt?

Mut onnea kaloista komeita ovat..

Kommentoi

Jos sinulla ei ole tunnusta, ole hyvä ja rekisteröidy.

Olethan tutustunut Perhorasian sääntöihin?

Tiedot

Sijainti