Kymönkoski (Viitasaari) | 31.5.2009 18:00

KommenttiMökkiläinen - 01.06.2009

Hankkija oli lähdössä tutustumaan kymönkoskeen pyytäen minua mukaansa ja jouduin "vastahakoisesti" reissuun lähtemään. Hänelle reissu oli ensimmäinen ja minulle toinen eli voidaan puhua tututstumisreissusta, vaikka jo kerran käyneenä jotain koskesta muistinkin.
Lunastettuamme luvat leikkimökistä huomasimme iloksemme että pääsemme kalastamaan koskea kahden miehen voimin. Kalamiesten silmissä kiiltivät jo puolen metrin taimenet..

Kosken rantaan saavuttuamme laittelimme tarvittavat vermeet iskukuntoon ja kävimme hieman läpi millä tyylillä kalastusta aloitettaisiin. Hetken päästä molempien siimän päässä roikkui täkyt ja kalastus aloitettiin yhdessävoimin niskan tuntumasta.

Vain hetken kalastuksen jälkeen kävi niinsanotusti "viimekertaiset" kun hankkijan tinseliä jo vietiin. Kala väänsi melko voimalla vastaan ja kalamiesten haaveet puolen metrin tanesta olivat jo yllättävän korkealla. Hetken päästä kala haaviin ja silmät kiiluen mittaa kalan kylkeen, 48cm. Ei ihan puolta metriä, mutta räjähtävä startti kumminkin reissulle! Kokeilimme ennen kalan vapautusta hankkijan uutta vedenkestävää kameraa ja uskon että pienellä harjoittelulla tulevaisuudessa saa loistavaa materiaalia muistojen arkistoihin.

Paikat niskalla vaihtuivat. Äskeisen johdosta hankkija siirtyi taka-alalle jä päästi minut niskan pelipaikkaa kokeilemaan. Muutamien heittojen sisällä jouduin maksamaan oppirahoja liian ohuesta perukkeen kärjestä, kun kovimmasta niska imusta tuli raju taimenen isku ja siima kerrasta poikki. Huulien pureskelun ja tupla paksumman kärjen vaihdon jälkeen, pujotan siimaan Ike nimim. omistaman perhoreseptin, simo silakan kopion kehiin. Viereinen imu, raju tärppi, kiinni on! Tuiman jumputuksen saattelemana herää ajatus kunnon kalasta. Ei kuitenkaan, virkeä 46cm taneli haavin ja kuvien kautta kotikiven kupeeseen kasvamaan.

Kahden mittakalan koukutukseen kaikkineen kuvaus sessioineen aikaa oli kulunut vasta tunnin verran joten alku oli parempi kuin hyvä.

Hankkija opetti minulle jo ennestään tutun, mutta vielä hieman vieraaksi omaksuman kalastustekniikan. Tekniikassa kalastettiin 1-2 larvan litkalla, johon litkan viimeiseksi laitetaan lyijypainot. Nimeksi hän taisi metodille mainita puolalais tekniikka. Tarjoituksena oli että painot kopisevat pohjia myöten ja larvat kulkevat aivan pohjan tuntumassa. Ilmeisestikkin hyvin hupa tekniikka perhoille mutta hankkijan mukaan äärimmäisen tehokas.

Ennakkoluulottomasti litka kasaan ja kiven takusia ja kuohuja kolistelemaan. Lirkin tarkoin kiven huopeita ja kalan oloisia virtoja pitkin koskea kunnes saavuin sillan juurelle tasaiselle kohdalle. Erään kiven takana litka pysähtyi, mutta pohjan sijasta litkan päässä riuhtoi väkivahva taimen. Kalan suunta selvisi saman tien kun 5# vapa oli kahvaa myöten mutkalla ja taimen puhalsi mennä alavirtaan,kohti kosken kovimpia kuohuja. Hankkijan sanojen mukaan rymistin mennä kalan perässä kivikkoista rantavettä myöten kun hirven vasa, mutta sinnehhän se jonnekkin kuohujen seassa olevien kivien sekaan itsensä tartutti. Ainoa asia mitä minulle kalasta jäi oli jumalattomat mustelmat jalkoihin. Tekniikasta vielä sen verran, että aion käyttää sitä myös tulevaisuudessa.

Loppuillasta koukutin vaaksan mittaisen taimenen sekä niskalta pikku hetkeksi reilusti vauraamman, mutta kalat eivät ns. kuuluneet minulle. Hankkijakin sai maistaa niskaimun taimenta kun siimat lenti silmille pelkän tapsin kera. Hämärtäessa taimenet intoutuvat möyrimään niskalla komeasti mutta jostain syystä kalamiesten tarjoukset eivät kelvanneet.

Sitten kävi se sama vanha ikävä juttu joka käy aina. Lupa-aika tuli täyteen ja oli aika poistua koskelta taas monta kokemusta rikkaampana.

Kommentit

KommenttiIke - 01.06.2009

Hujanen jo rolli tänään kovasta menestyksestä Kymöllä. Onnea sinne!!! Tuosta larvastelu-tekniikasta luin pari vuotta sitten pk.netistä ja tuon ideana on kai nimenomaan vähentää perhojen menekkiä eli haulit on siellä pohjassa eikä perhot. Itsellä kokeilematon paikka. Pitäisi kyllä testata joskus..Noita jigi-koukkuja tullut hommattua liitseihin, mutta ainakin Viannalla perhoa menee ihan samalla tavalla kuin normikoukuilla

Niin ja lopuksi pitää lohduttaa 50cm metsästäjää, että kolme taimenta olen nyt saanut tälle keväälle..Kaikki yli 50cm ;) No niin...eipä oteta kuittailuna...mp reissuja ihan tarpeeksi


KommenttiMökkiläinen - 02.06.2009

Kiitos kiitos! Taisi olla kuusingilla kun ensimmäistä kertaa hankkijan litkaa ihmettelin. Itse uskalsin kokeilla sitä vasta nyt :)


Kommenttihankkija - 02.06.2009

Kiitokset jutun tekijälle ja kiitoksia hyvästä kalaseurasta.
"Polakki" tekniikasta sen verran että kun haulit jättää hieman "höllälle" niin perhohävikki pienenee.( hauleja saa lisätä aika-ajoin kun karisee pois, mutta jos teet solmun päähään ja ohuemman kärjen painojen osalle niin hyvä juttu )

Yleesän hauli jää ensin kiinni ja sitten virta painaisee perhon kiinni.

viiskymppisestä sen verran että niskalle sellainen varmasti jäi ja muistoksi sille tuo ottiperho jossa kaikki minun tapahtumat oli; 0,25 peruke petti, tosin solmusta)

Tsemppiä kaikille.


KommenttiMökkiläinen - 02.06.2009

Kiitokset itsellesi! Muutamien heittojen jälkeen huomasinkin että haulien alle kannattaa solmu kyhätä. Ilmeisesti sain litkan tehtyä suht "hölläksi" koska session aikana perhoja en menettänyt.


Kommenttivekku - 02.06.2009

Onnittelut näteistä Taneista! Hujanen tuntuu röytävän Nurmiksella... Tuli vaan multimediaa siitä yli 50 senttisestä Tanelista!!!


KommenttiIke - 02.06.2009

No eilen oli saanut koskien kaskelotti kiintiön täyteen ja äsken tuli viestiä, että kaksi c&r taimenta harjuksen pyynnin lomassa...


Kommenttivekku - 02.06.2009

Äänen sammalluksesta päätellen myös päänsä... ;D
Kyllä se nyt istutuksen jälkeen kelpaa siellä röytää yötä päivää...


KommenttiHiltsu - 02.06.2009

Hankkija, muistatko kuka sulle Kuusingilla näytti tuon ns. "polakki" tekniikan?

Tuota tekniikkaa on tullut Harrin pyynnissä käytettyä jo 80-luvulta asti...

Mutta, hieno reissu teillä on ollut.

Pitis varmaan porukalla lähtee etsimään sulle sitä >50cm Tanea.
Itse lähden taas jussin jälkeen Kuusingille (muka työmatkalle).


KommenttiPerho joka söi lohikaloja - 02.06.2009

Oli ilo lukea herrojen reissusta koskelle.


Kommenttibrezel - 03.06.2009 (Muokattu 3.6, 00:55)

Nyt oli juttua ja hyviä kuvia?
Muuten oli varmaan hyvä reissu ja hienoja kalojakinin muutama.


KommenttiMökkiläinen - 03.06.2009

Pyrin aina ottamaan mahdollisemman paljon kuvia reissulla, silloinkin vaikka kaloja en saa. Monesti tapahtuu kaikenlaista muutakin, niin niitä on paljon helpompi muistella ja kirjotella sitten tulevaisuudessa.


KommenttiTroutcatcher - 03.06.2009

Onneksi olkoon vielä kaloista! Tänään olen itse menossa kyseiselle paikalle virpomaan! Saas nähdä kuinka äijän käy. Pitää oikein erikoisesti keskittyä siihen hankkijan karkuuttamaan niskaimun taimeneen ja uitella sitä "vain yli 50 senttisille" -leimalla varustettua tinseliä... (Tenon reissua odotellessa..)


KommenttiMökkiläinen - 03.06.2009

Hyvät kalathan tuota oli sillon Jukallakin! käyhhän pyytämässä se puolmetrinen pois.

Kommentoi

Jos sinulla ei ole tunnusta, ole hyvä ja rekisteröidy.

Olethan tutustunut Perhorasian sääntöihin?

Tiedot

Sijainti