Lätäseno (Enontekiö) | 5.6.2009 08:00

KommenttiHenu85 - 24.06.2009

Tehtiin 5 ukon voimin viikon reissu Lätäselle 5-12.6.2009. Reissuun lähdettiin kahdella autolla ja ajettiin läpi yön. Aamulla varhain olttiin Kalkkoaivin tunturin tuntumassa valmiina patikoimaan. Eli Kilpisjärvelle menevän tien E8 varreltä lähtee vanha tienpohja kohti Kalkkoaivia. Toinen auto jouduttiin jättämään melkein päätien varteen ja matka jatkui maasturilla kalkkoaiville. Rinkat selkään ja patikkamatkaa noin 10km Pinniskoskelle.

Pinniskosken autiotuvan läheisyydessä pidettiin leiriä. Pari ensimmäistä päivää oli kylmiä ja lunta/rakeita tuli vähän väliä. Maasturilta lähtiessä oli lämpötila -1 astetta.
Veden pinta oli korkealla joka kuitenkin laski joka päivä reissun loppua kohden ja samalla ilmatkin lämpenivät. Korkean veden aikaan kalaa tuli tosi hyvin eli kolme ensimmäistä päivää. Sitten kun ilmat lämpeni ja veden pinta laski loppui myös kalojen aktiivisuus.

Pääasiassa kalastimme Pinniskosken aluetta joka osoittautui mukavaksi paikaksi. Harjusta tuli ja paljon. Paras suoritus taisi olla 5 heittoa 4 kalaa. Yhteensä viikon aikana koukutimme noin 70 kpl harjuksia ja yhden alamittaisen taimenen. Yksi isompi taimen oli kiinni mutta oli tällä kertaa kalastajaa viisaampi. Harreista vain muutama oli alle 35cm, pääosin harrien koko oli 40cm suurimman ollessa 46cm.

Toki vain ruokakalat otettiin ylös ja suurin osa kaloista sai jatkaa matkaa. Mukana oli pari virvelin heittäjää jotka joutuivat tunnustamaan perhon tehokkuuden. Parhaiten perhoista toimi kuulapäät koossa 10-16 ja värit ruskea ja musta. Vain yksi harreista saatiin pinturilla.
Mahtava ensimmäinen Käsivarren kalastusreissu; ehkä jopa liiankin hyvä.

Nyt vain voi nähdä unia paikasta.

Kommentit

Kommentti-jm- - 25.06.2009

Näyttää hyvälta paikalta! Saatetaan lähteä perin vuoden päästä kans lätäsenolle. Kaveri lähtee ensi kuun alussa! Onnea harreista!


KommenttiAntti_R - 25.06.2009

Onnittelut hienoista harjuksista! Sää vaikutti todella kesäiseltä!:)


KommenttiHenu85 - 25.06.2009

Kiitos kiitos. Kyllä sai ruskettua :)


KommenttiPerho joka söi lohikaloja - 26.06.2009

Selkeesti huomaa tarinasta että koukkuun jäi muutakin kuin harjuksia ;).Mukavalta kuulosti tarina.


KommenttiJidu - 29.06.2009

Onnea vaan saaliista. Harriahan te sinne muistaakseni menitte hakemaan? Tuliko kalaa hyvin siitä tuvan kohdalta?
Tollasen reissun jälkeen on taas kiva mennä vantaanjokeen viskomaan :) Omaa reissua odotellessa. Taidetaan tyytyä venekyytiin ja alaosia kalastellen kun mukaan näillänäkymin lähtee jalkaleikkauksesta toipuva kaveri. Eikä oo sitä maasturia :)


KommenttiHenu85 - 29.06.2009

Kiitoksia :) Tuvan kohdalta sain ainoan harrin pienellä klinkillä. Kaikki muut kalat tuli kosken alkupätkiltä josta tuossa on kuvakin :) Reissun loppu puolella kun vesi laski ja ilma lämpeni rupesi tuvan kohdalla olemaan pintakäyntejä. Uskoisin että muutama päivä myöhemmin olisi tuvan kohdalla alkanut harrit käymään kiinni.
Milloin olette lähdössä?
On varmasti hienoja paikkoja alaosissakin kalastella :)


KommenttiJidu - 29.06.2009

Lähetään pe 31.7 tai la. Riippuu miten jaksaa töiden jälkeen lähteä. 2vko on lomaakin otettu niin ei ole niin kiire. Eiköhän sieltä alempaakin jokusen kalan saa :)
Tulee kuvista mieleen viimevuoden reissu ruotsin puolelle kummaenolle. Ajankohta oli sama. Toisena päivänä varmaan +25 lämpöä. Sit illalla alkoi viilenee ja yön aikana satoi 15cm lunta.

Kommentoi

Jos sinulla ei ole tunnusta, ole hyvä ja rekisteröidy.

Olethan tutustunut Perhorasian sääntöihin?

Tiedot

Sijainti