Ruunaan kosket (Lieksa) | 10.7.2009 20:46

KommenttiKanta-asiakas - 10.07.2009

Startattiin auto 6päivä heinäkuuta kohti Ilomantsia, jossa yövyimme ensimmäisen yön.

7.7

Saavuimme Ruunaalle iltapäivällä ja haimme luvat ja asetuimme Siikakosken laavulle. Siinä laitettiin teltat bödeen ja kalakamppeet ja eikun fisustamaan!
Ensi tunnit olivat perhojen ja paikkojen bongailua.. Kalastajia oli, mutta ei liikaa. Laavun edestä "luvanvalvoja" sai kirren, jonka jälkeen menin hiukka alemmas ja vapa notkui. Saaliiksi kaunis kirbeli ja paino oli n. 1,5kg. Muutama tunti oli hiljaisempaa ja siirryin kosken toiselle puolella josta karkuutin kirren pienen väsyttelyn jälkeen. Loppu ilta oli tuloksetonta.

8.7

Keskiviikko oli todella sateinen. Saaliiksi sain n. 1kg kirren, mikä joutui savupönttöön. Sää oli niin kurja ja kaloja ei tullut enempää, joten halusimme vaihtaa kamun kanssa koskea. Kasattiin teltat ja varusteet ja päädyimme Haapavitjalle.
Keskiyöllä sain yhden 33cm harrin joka oli näyttävä. Nopean mittaamisen jälkeen kala pääsi takaisin koskeen. Muita ei sitten tullutkaan. Juuri ennen nukkumaan menoa sain viestin, että iskäni oli karkuuttanut arviolta n. 80cm taimenen (Huom. haaviin ei mahtunut) ja kyllä voivotteluja tuli...

9.7

Siirryimme aamupäivällä takaisin Siikakoskelle johon oli aamulla istutettu lisää kirreä, mikä sai kalainnon heräämään uudelleen. Nopeasti kamat päälle ja koskeen. Pinkkiin zonkeriin tärähti peruskille hetken kalastamisen jälkeen. Jälleen koski hiljeni ja märät vaatteet ja uusi sade alkoi uuvuttamaan koko porukkaa. Loppu päivänä ei tullut edes nykyjä ja seuraavana aamuna lähdimme ajelemaan kotia päin.

Saaliiksi saimme yhteensä 7 kirjoa.


Kommentit

Kommenttivilpuri - 10.07.2009

Hyvinhän tuota kalaa on tullut,mitkä oli ottipaikkoja?


KommenttiKanta-asiakas - 10.07.2009

Siikakosken laavun vierestä ( ei saarekkeen ) ..
Siitä tuli suurinosa.Myös vastakkaisella rannalla oli tapahtumia. :D Mahtava reissu, lukuunottamatta noita sateita.. -.-


Kommenttivilpuri - 10.07.2009

Siinä laavun edessä on kyllä aina muutama kala. Ihan hyvin meillekkin kalaa tuli viime viikonloppuna, isä sai siitä laavun edestä reissun avauskalan sellasen 2,4kg kirjon ja loput kaksi taimenta tuli siitä saaresta.


KommenttiKanta-asiakas - 10.07.2009

Taimenet ei ollu syönnillään, paitsi se "ISO" joka pääs faijalt karkuun, kun haavi oli liian pieni.. Oli jo kuulemma haavin päällä ja siitä luisu takas jokee, n. 80cm.. Huoh XD


Kommenttibrezel - 10.07.2009

Hyvä reissu tais olla harmi kun et faijaas pääsyt auttamaan no onpahan yksi karkuutus muisto lisää hehheh.


Kommenttiviitala - 12.07.2009

Noniin...Teillä tuli keikka heitettyä...hyvinhän tuo tais olosuhteisiin nähden mennä...


Kommenttisuizamies - 12.07.2009 (Muokattu 12.7, 21:00)

Joo,kyllä sinne kalaa on työnnetty...joka reissulla jotain tulee...80 cm taimen on kyllä oikeasti 50-60cm väittäisin.


KommenttiKanta-asiakas - 12.07.2009

suiza, mä en kuule tohon usko. Jos se taimen oli sen jaloissa ja mun faija on kalastanu iät ja ajat, niin eiköhän se osaa noi mitat hahmottaa aika hyvin... mutta ei tarvi uskoa, jos et usko.. :s Eipä tommosiin usko kukaan, se on huomattu. Muuta kun itse, kun semmoinen kala käy siiman päässä..


KommenttiJimbo - 06.08.2009

Sain siitä siikakosken laavun edestä vuonna 2007 1.4 kirjon. Se oli sitten 2 päivän reissun ainut kala

Kommentoi

Jos sinulla ei ole tunnusta, ole hyvä ja rekisteröidy.

Olethan tutustunut Perhorasian sääntöihin?

Tiedot

Sijainti