Kokemäenjoki (Nakkila) | 22.9.2009 17:56

KommenttiLarvan lassuttaja - 22.09.2009

Täytyy vähän mainostaa tuota Kokemäenjokea kun eipä siitä näytä täällä sivustolla paljon mainintoja olla. Elikkäs Kistulla olin lohestamassa ja tuli ihan onnistunut lohireissu :) Koiraslohi, 6,2kg ja pituutta oli 84cm. Perhona toimi Frödinin Phatagorva-putkiperho. Tumma oli kyllä väriltään, mutta oli pirteässä kunnossa. Lohi tykkäsi hypätä korkeutta 4 kertaa ja teki pari 50 metrin aika rivakkaa syöksyä ja lopun aikaa rujoi pitkin pohjaa. Vaikka kala ei nyt mikään kaunotar ollutkaan, niin kyllä se ainakin uskoa vähän palautti tuohon Kokemäenjokeen, joka on näyttänyt kärsineen lohien puutosta ainakin tänä vuonna. Tai sitten eivät ole vielä kunnolla nousseet jokeen.

Tuo Kistu on paikkana hivenen verran tylsä kalastaa, kun ei sieltä periaatteessa ainakaan rannalta kalastavalle löydy kuin yksi potentiaalinen lohen asentopaikka, mutta näytti se ainakin tällä kertaa toimivan :)

Kommentit

Kommenttioiva - 24.09.2009

Onnittelut komeasta lohesta. Siitä huolimatta, että tästä suurella todennäköisyydellä syntyy tällekkin nettifoorumille tyypillinen kädenvääntö, kysyn silti, että onko tuo ylhäällä näkyvä päivämäärä nimenomaan saantipäivä. Tuli vaan mieleen, että alempi kuva antaisi ymmärtää kalan saaneen pamppua niskaan, eikä merilohen kuturauhoituksen aikana (11.9 - 15.11) tällainen toiminta ainakaan edesauta jo valmiiksi heikon kannan elvyttämistä... :S


KommenttiLarvan lassuttaja - 24.09.2009

Niin se rauhoitushan koskee naaraskalojen vapauttamista takaisin jokeen tuona aikana. Ja tuo oli ensimmäinen (uros)loheni Kokemäenjoesta, joten siitäkin syystä ensimmäisen otin ylös. En itse suosi tummia kaloja ja kalastussäntöjen mukaan joella pelaan. Mikäli enään tänä vuonna saan kokkelista tummia lohia, päästän ne suoraan takaisin. Ei ole sitä ensimmäisen lohen hohdetta enään mukana siinä touhussa. Tuskinpa olen Suomen ainoa kalastaja, joka ottaa elämänsä toisen lohen ylös, minkä saa. Ja en ole myöskään rikkonut ainuttakaan sääntöä, joka tuota jokea koskee. Saa aloittaa kädenväännön itse kukin jos haluaa.


Kommenttioiva - 24.09.2009

Kyseinen sääntö selventää asiaa, eli jos mitään sääntöä ei ole rikottu niin ei tuohon mitään lisättävääkään ole. Itselläni tosin tiukka linja noista kutukaloista sanoivat säännöt mitä tahansa. Tarkoitus ei ole moralisoida tai osoitella ketään sormella, mutta mielestäni rakentavaa keskustelua aiheesta pitää käydä. Ja mun puolesta voidaan ne kädenväännöt jättää. Kireitä!


KommenttiFlyman90 - 24.09.2009

Kokemaenjoki.fi:
"Syksyllä saaliiksi saa ottaa lohikaloista vain kirjolohta, harjusta ja siikaa virtapaikoista"


Kommenttisepsis - 24.09.2009

Joo, eip ihme että kärsii lohikalojen puutteesta.
Mistä muuten löysit moisen poikkeuksen rauhoitukseen.


Kommenttioiva - 24.09.2009

Noniin, olisihan se pitänyt tajuta tarkastaa tuo sääntö, ennen kuin uskoo kaikenlaista hölönpölöä. Vedän edellisen viestin sanat takaisin. Nyt on kyllä jo aika moralisoidakin. On todellakin turhaa itkeä kalakannan huonoa tilaa jos samalla pamputtaa kuturauhoituksen aikana lohia. Eikä viitsitä edes ottaa säännöistä selvää ja esitetään perättömiä argumentteja rauhoitussäännöistä. Harmillisen paljon törmännyt lähiaikoina kalastajiin jotka toimivat vastuuttomasti, mutta silti puolustelevat tekojaan. Hölmöintä on juuri vedota siihen ettei se yksi lohi sitä kantaa kaada tai että oli elämän ensimmäinen lohi jne. Kyllä tässä maassakin tarvitaan näköjään paljon valistusta vastuulliseen kalastamiseen liittyvissä kysymyksissä. Eniten kuitenkin ihmetyttää tämä välinpitämätön asenne, ettei edes viitsitä ottaa asioista selvää. PRKL!


Kommenttipilkking - 24.09.2009

No Larvan Lassuttajalla on varmasti käyny ihan inhimillinen erehdys, ku ainaki muistaakseni joku vuosi takaperin noita uroslohia ja urostaimenia sai pyytää näin syksyisin samoin kuin merikarvianjojellakin, jos ei sielläki oo säännöt muuttuneet. No varmasti sääntöjenlaatijat voisi kans tehdä asian selväksi laittamalla jokirantoihin kylttejä mitä milloinki saa ottaa tai tehdä. naapurimaissa tämä asia on aika hyvin toteutettu.


KommenttiMixu - 24.09.2009

Lukekaapas tuolta säännöt läpi ennen, kun aloitatte suuremman väännön asiasta. http://www.nakkila.fi/?lang=fi&url=muut/virkistyskalastus.xml


KommenttiLarvan lassuttaja - 24.09.2009 (Muokattu 24.9, 16:59)

Nakkilan Seudun Virkistyskalastusalueen Kalastussäännöt vuodelle 2 0 0 9

Nakkilan Seudun Virkistyskalastusalueen hallinto-organisaatio on kokouksessaan

26.11.2007 hyväksynyt allamainitut KALASTUSSÄÄNNÖT vuodelle 2009:



Jokaisen Nakkilan Seudun Virkistyskalastusalueen koskialueella vavalla taikka uistelemalla kalastavan on lunastettava NS:n Virkistyskalastusalueen kalastuslupa !

Voimassa oleva valtion kalastuksenhoitomaksun tosite edellytetään lupaostohetkellä kaikilta 18-64vuotiailta kalastajilta.

KAUSI/ PÄIVÄLUVALLA voi kalastaa vavalla ja uistelemalla ympäri vuoden, myös MERILOHEN ja MERITAIMENEN lakisääteisenä rauhoitusaikana 11.9.-15.11.

(Varsinais-Suomen TE-Keskuksen poikkeuslupapäätös 7.9.2007/ Dnro:3290/5713/01)




Poikkeuslupapäätöksen vesialue Kokemäenjoella on Kistunvirran ylärajasta alavirtaan Ravanin laituriin saakka vuosina 2007-2011.




ALAMITAT: *MERILOHI 60CM *MERITAIMEN 50CM *KUHA 37CM

KIINTIÖ: K o l m e (3) lohikalaa/ lupa/ kalastusvuorokausi !

Eli tuossa kalastussäännöt kopioitu suoraan ylläolevasta linkistä. Haluaako Oiva kenties vielä kerran vetää sanansa takaisin? Otin asiasta vielä puhelimitse selvää, ja minulle kerrottiin että jopa naaraskalat saa ottaa ylös jos niin haluaa, koska kokkelin kalastusalueet: Kistu, pämppi, tyni, arantila ja ruskila kuuluvat poikkeusluvan piiriin, jota tuo rauhoitus ei koske. Eli rikoin ainoastaan varmastikkin monien kalastajien moraalista ajattelutapaa, kun otin kutukalan ylös. Mutta sääntöjen mukaan pelaan, niin kuin jo aiemmin sanoin. Oiva voi vielä valaista minua lisää kokkelin kalastussäännöistä, kun olet tainnut täälläpäin useinkin käydä. Oma moraalini kalastuksen suhteen, varsinkin lohien: Muualta kuin suusta kiinni olevat kalat vapautan välittömästi. Naaraskalat vapautan aina, oli rauhoitus tai ei. Jos lähden kalaan, kalastan vain paikoista jossa se on sallittua. Ja kalastan AINA sääntöjen mukaan.


Kommenttisepsis - 24.09.2009

Sisältyykö tuo koiraslohien rauhoituksen kumoaminen tuohon TE-keskuksen päätökseen, en löytänyt sitä päätöstä mistään(luultavasti en osaa hakea), mutta ei sitä kuitenkaan mielestäni noissa säännöissä mainita, kumma juttu.


KommenttiLarvan lassuttaja - 24.09.2009

Sepsis lue yllä oleva teksti.


Kommenttisepsis - 24.09.2009

Ok, selventää kummasti, luultavasti on vain parempi ettei säännöissä erikseen mainita tuota ylösoton mahdollisuutta.


KommenttiGARFFi - 24.09.2009

Moriesta Kivistö. Komian lohen oot saanut. :)


KommenttiLarvan lassuttaja - 24.09.2009

Kato Karvamuna perkele! Mitä mies? Ootko kertauskutsua viäl saanu? Koska tuut Kokkeliin lohestaan?


KommenttiGlenButerol - 24.09.2009 (Muokattu 24.9, 21:38)

Onnea hienosta kalasta. Meinasin jo kirjoitella vaikka mitä=P


Kommenttistupe10 - 24.09.2009

Komea lohi jokatapauksessa,onnea! :) Saitko Buterol viestini s postiin?


KommenttiZiMMU - 25.09.2009

Oliko hyvän makuinen? Vai meniköhän suoraan kompostiin?


KommenttiLarvan lassuttaja - 25.09.2009

Savustin toisen puolen ja toinen puoli meni pakkaseen enkä ainakaan itse huomannut minkäänlaista mudanmakua kalassa vaikka tumma olikin. Ihan lohelta maistui, mutta liha ei nyt paskan häävin väristä ollut.


KommenttiGlenButerol - 25.09.2009 (Muokattu 25.9, 20:46)

OT: Stupe saitko postia? Lassuttaja... Saisitko kuvaa Pahtakorvastasi tähän?


KommenttiLarvan lassuttaja - 26.09.2009

Saan, mutta menee hetken aikaa. Mä voin kyl sen reseptin antaa nyt samantien jos joku tykkää sitoa. Perhon resepti on täysin sama jolla Frödinkin sitoo phatagorvansa.

Putki: sisäputki musta FITS xs-koko, ulkoputki oranssi FITS m-koko.
Hela ja jatke: Small kultatiseli ja hot orange antronlanka.
Pyrstö: Hot orange fluoro fibre
Kierre: Medium kultatinseli
Runko: 1/2 kupari french flatbraid, 1/2 UV musta ice dub.
Runkohäkilä: Hot orange badger-kukko.
Kurkkuhäkilä: musta haikara tai musta kultafasaanin rintahöyhen.
Siipi: Alimmaisena 4-6 säiettä rainbow flashabouta, päälle fiery brown kettu kahdesta kimpusta sidottuna joiden väliin crayfish orange angel hair. Siiven päälle muutama säie rusty olive angel hairia ja 4 kpl riikinkukon silmähöyhenen siikasia.
Sivut: viidakkokukon silmähöyhenet.
Pää: xs tai s koon musta FITS tungsten-conehead.

Perho kannattaa sitoa niin, että tekee pyrstöstä rungon pituisen ja sitoo ensimmäisen kettukimpun ylettymään pyrstön kärkeen. Päällimmäinen kettukimppu sidotaan n. 2cm pidemmäksi kuin alimmainen ja riikinkukon herlit saisivat olla inan siipeä pidemmät. Näin perhosta tulee hyvin uiva, kun sen siipi on voimakkaasti kartioituva. Frödin sitoo myös phatagorvaa hieman toisenlaisella rungolla, jossa takaosa on kultaista flatbraidia ja kierteenä kupari mini flatbraid. Muuten perho on samanlainen. Ja itse suosittelen käyttämään tuota FITS:in putkea, koska tällöin ei tarvitse käyttää sitä vittumaista silikonisukkaa tuossa putken perseessä pitämään koukkua, kun tuohon FITSin putkeen saa suoraan lykätä sisään sen koukun. Ja tuo putki pitää koukun 100% varmuudella paremmin paikallaan kun sellainen silikonisukka. Tuon perhon siiven pituus saisi olla semmonen 6-8cm. Ei pidempi.


KommenttiGlenButerol - 26.09.2009

Jees thanks. Oon itekki sitonu noita ja oisin vaan vertaillu profiilia omiin. On mulla myös noita Rötiinin DVD-pätkiä.


Kommentti^^Perhostelija^^ - 27.09.2009

Komee on kala joo onneks olkoon vaan:)


Kommenttimorgancane - 28.09.2009

Onneks olkoo! tosta ei lohi enää paljon tummu. komee on.


KommenttiGARFFi - 28.09.2009

Terve, olisin lähettäny YV:tä ettei mene aivan offtopiciks tämä. :)

1. Menee ihan hyvin, ei oo kertauskutsuja näkynyt meikällä, sen sijaan Kalliolle tuli ja lähtee nyt lokakuussa kertaamaan. 8D

2. En tiedä, koska oon tulossa Kokkeliin kalalle. Merikarvialle kaveri pyyteli just tänään, mutta saas nähä nyt ku täältä Jyväskylästä ei viitti aina noin vaan lähteä. :) Lähinnä Kiekkogolfin parissa on tämä kesä mennyt, ku kalakaveri on intissä nyt..


Kommenttijabo999 - 04.10.2009

Juu Kistu on paras paikka, olen itse käynyt siellä kalassa. Olen nähnyt komeita lohia hyppivän siellä. Mulla on pari kertaa ollut iso lohi kiinni Kistulla, mutta ite en ole saanut sieltä yhtään kalaa. Voi olla että ensiviikolla lähdetään koittamaan lohta sieltä. Onko vesi korkealla Kistulla tällä hetkellä? Musta/punainen putkiperho on paras tällä hetkellä!


Kommenttijabo999 - 04.10.2009

Terve,olisiko musta/punainen värisiä ja jotain muita hyviä värejä lohelle ja taimenelle myytävänä putkiperhoja ostaisin=)Terv.Jarno


Kommenttijabo999 - 04.10.2009

Tässä on komea merilohi joka nousi harjavallasta 7kg 20min väsytin parikertaa se vei siimaa aika mukavasti=)


Kommenttijabo999 - 05.10.2009

Tästä nousi Tämä komea Merilohi 7kg 20min Taistelun jälkeen...............


Kommenttijabo999 - 07.10.2009

Moi! nyt olis Tarkoitus lähteä kaverin kanssa lohta pyytämään uusilla perhoilla kistulle.vesi kuulema on tällä hetkellä korkealla ja se on lohen kannalta hyvä juttu=)


KommenttiKastemato - 12.10.2009

Eikös tuo kuva ole siitä harjavallan voimalaitoksen alapuolelta?? Komia kala.


KommenttiT4KE - 13.11.2009

Jabo999 on se vaan äijä kun vetää kalaa kielto alueelta, ja varsinkin kun laittaa kuvat vielä tänne!!! Thumbs up! ;P


KommenttiT4KE - 13.11.2009

Ja oivalla heti oikea asenne! Haukutaan heti kaikki vaikkei asiasta mitään tiedä!

Kommentoi

Jos sinulla ei ole tunnusta, ole hyvä ja rekisteröidy.

Olethan tutustunut Perhorasian sääntöihin?

Tiedot

Sijainti