Holmankoski | 16.4.2010 19:00

Soveimme keskiviikkona jo edelliseltä reissulta palatessamme, että perjantaina lähdetään taas kalaan, kunhan Pete vaan pääsisi töistä.

Perjantaina hiukan ennen kello kuutta Peten mersu kurvasi ja nappasi minut kyytiin ja hiukan jälkeen kuuden oltiin merikarvialla kiroamassa kun ei saatukkaan meidän limpparipulloa haettua kaupasta perhanan lakon takia. Noh, haettiin sitten paikalliselta kebabvääntäjältä sikahintaan parit limpparit ja sitten kaasu pohjassa Holmankoskelle, jossai ei aluksi ollut muita kalamiehiä, ja tulvakin näytti olevan noin samalla korkeudella, eli vettä meni kuin esterin... tiedätte kyllä missä. Laitoimme äkkiä välineet kuntoon äkkiä, ja pienen pohdiskelun jälkeen laitoin siiman päähän itse hetken mielijohteessa kehittämäni keltamustaviherpunaisen streamerin.

Aloitimme kalastamisen laavun puoleisen rannan reunavirtaa ronkkimalla. Mutta ilman mitään tulosta. Paikalle saapui mukavan tuntuinen virvelimies poikansa kanssa kalastamaan ja eikä kauaa kestänyt, kun mies väsytteli kirjolohta laavua vastapäätä olevalta niemeltä. Päätimme Peten kanssa siirtyä itsekin keskiviikkoiselle ottipaikalle, eli kahden joen haaran väliin jäävään saareen. Pete meni tällä kertaa ekaksi kalastamaan ns. paremmalle paikalle oikean puoleisen haaran reunavirtaa, ja itse jäin kalastelemaan laavun puoleisen haaran hitaampaa virtaa ja monttua. Samaan aikaan Eumerilta tuli suht iso joukko kalamiehiä joelle. Kirosin koko ajan puita, mitkä hankaloittivat ärsyttävästi heittämistä, mutta kun ei montaa askelta rannasta päässyt kahlaamaankaan puita karkuun, nii ei auttanut valitus. Hiljaiselta tuntui tällä kertaa olevan kummallakin, kunnes näin kalan käyvän pinnassa muutaman metrin päässä minusta. Hain hiukan parempaa paikkaa että sain tarjottua perhoa kalalle paremmin ja kun heitin poikkivirtaan, ja muutamaa uittonykäisyä myöhemmin kala kävi äkäisesti kiinni. Keskiviikkoisen laiskan kirjon jälkeen tämä kirjo tuntui oikeenkin pirteältä, ja hyppikin näyttävästi. Noh, haaviin kala päätyi pienen tappelun jälkeen. Hiukan isompi se oli kuin keskiviikkoiset kalat. Pete pyöritteli päätään ja kirosi kun hävisi taas ensimmäisen kalan kisan, kilpailuhenkinen kun on. Kalalle halkoa takaraivoon ja siimojen oikominen ja takaisin samalle paikalle. Alle 10 min myöhemmin, kun tarjosin perhoa samaan kohtaan mistä edellinen kala iski, vapa taipui taas. Mutta tällä kertaa oli suht laiska kala. Pari pientä syöksyä jaksoi tehdä, ja muutamat laiskat potkaisut ja kala oli melko äkkiä haavissa. Edellistä hiukan pienempi eli keskiviikkoisten kalojen kokoinen kirjo oli kyseessä siis. Vastarannalla laavulla toiset kalamiehet alkoivat jo katselemaan et mitäs saamamiehiä me täällä saaressa oikeen ollaan, yksi mies lähti myöskin kahlailemaan ottipaikallemme. Pete halusi vielä kokeilla samasta paikkaa mistä itse olin kalat nypännyt ylös, mutta ilman tulosta. Ehdotinkin että jos vaikka päästettäisiin muut kalamiehet valtaamaan saari, ja mentäisiin vielä Lankosken alaosaa kokeilemaan.

Lankoski näytti aluksi olevan vielä enemmän tulvan varassa, kunnes tajusimme että rannassa oleva jääriutta oli vaan sulanut, ja näytti mukamas siltä että vesi olisi noussut. Itse kahlasin melko ylös, jotta pystyin hyvin käymään koko virran läpi. Pete heitti muutaman metrin minua alempaa, ja ei kerinnyt varmaan kuin viisi heittoa tekemään kun vapa taipui. Pirteä kirjolohi oli taas kyseessä ja Pete joutui jopa hiukan tappelemaan kalan kanssa. Haaviin sekin kuiteskin saatiin, ja Pete sai huokaistua ettei sittenkään tullut nollareissua. Jatkoimme vielä reippaan puolituntisen verran kalastusta ilman merkittäviä tapahtumia, ja kun sormet olivat jo aivan umpijäässä, päätimme lähteä kotiin lämmittelemään.