Tyttbo, Taalainmaalla, Västmanlandin läänissä | 8.5.2010 16:30

On tässä tullu kohta viikon päivät yskittyä ja pää on ollu kuin Haminan kaupunki, eli yhtä sekaisin. Yöllä nukkuminenkin on ollut vähän sieltä tänne päin. Ajatus alkoi itää umpiluussa, että ehkäpä kevään ensimmäinen kalakeikka Tyttboseen parantaisi olon.
Soitin EU-Leenalle mobiiliin. Leena iloisella äänellä käski pakata kamat autoon ja tulla. Ilma oli kirkas kuin Kiteeläinen ja kaloja oli istutettu edellisenä päivänä.

No, minä huono-oloisena mietin asiaa noin mikrosekunnin verran ja lupasin tulla. Sinne ajaessa tuli sitten mieleen ne monet kerrat, jolloin olin Tyttbossa käynyt, juuri toukokuun alussa. Valkovuokkoja, aurinkoo, iloisia kalamiehiä, mutta ei kaloja. Tulva, pajupensaat, perhot pusikossa ja liukkaat kivet. Muutama vuosi sitten oli myös Urheilukalastajaliiton puheenjohtaja paikan päällä. Dala-demokraatti lehti oli myös lähettänyt naistoimittajan paikan päälle. Sekin berberi päällä minut haastatteli siellä kivikossa ja otti kuvia edestä ja sivulla. Mutta lehteen laittoi pelkästään kuvan minun perhorasiasta. Avaiset ammuttiin haulikolla (12Cal), mutta sekään ei auttanut. Ne vasta istutetut, puolipökerryksissä olevat taimenet uivat ympyrää siinä istutus paikalla. Kukaan ei saanut mitään, niin me naapurin kanssa siirryttiin kenttätykille hernerokan kimppuun. Saatiin myös punssia nielun iloksi.

Tulin lossille ja soitin siireniä. Pete tuli heti rantaan ja ajoi lossin yli. Tervehditiin ja huomasin, että se oli ihan selvin päin. Pete sanoi, että sinä, joka haluaa muuttaa tänne itikoiden syötäväksi, niin nyt on maja tarjolla. Hienossa kunnossa ja hyvällä paikalla. Lupasin tulla sitä katsomaan sitten seuraavana päivänä. Kevättulvasta ei tietoakaan. Vesi ihmeen normaalilla tasolla.

Olin ajatellut olla yötä kuusen alla, mutta sen verran oli vielä lunta ja jäätä rannoilla, että otin hirsimökin yösijaksi (eka kerta kylläkin ja vanhat luut). Siitä sitten mökin kautta Balforssenille. Ei ketään missään. Aivan yksin. Hyvä vai paha merkki, en tiennyt.

Aloitin kalastuksen, niinkuin tavallisesti, heti siitä laavun vierestä, koskenniskalta. Mitään ei tapahtunut ainakaan 10 min:iin. Mutta sitten yht`äkkiä tälläs taimen Thunder Creekiin, kuin potku munille. Ihan hämmästyin, mutta sain sen kuitenkin koukutettua. Reissun ensimmäinen taimen oli sitten fakta. Siivosin sen heti ja vein sen auton takakonttiin huilimaan. Paino tuollaiset 1, 5 kilogrammaa. Nice!!!

Join pari kuppia kukkahattukahvia termarista. Takaisin koskelle. Olin jo aivan kosken alapäässä ja melkein jo antautunut olo, kun Thunder Creekin viereen nousi TAIMEN ja kääntyi takaisin alas. Sydän jätti pari lyöntiä väliin. Sellainen 3-4 kilon kala siinä uiskenteli. Adrenaalia veressä tuollaiset 2 litraa. "Jäitä hattuun ja nopeesti", hoin itselleni. Vaihdoin Dunderin Sekasotkumuddleriin. Pari vetoo ylöspäin ja TAIMEN taas kävi vilkaisemassa Sekalaista. Lähdin pois ja tulin takaisin vasta puolen tunnin päästä. Pientä tärinää kropassa kun ajatellin sitä, että mikä mörkö siellä vaanii minun perhojani. No se Sekasotku jäi kiven kupeeseen kiinni ja minä jouduin kiertämään ympäri kivien, että sain sen irti. Sen verran oli ääntä, että ajattelin jättää paikan taas rauhaan. Tulla myöhemmin, taikka huomen aamulla. Heitin kuitenkin perhon kiven taakse. Juuri kun perho kääntyi minun puolelle kiveä näin kuinka taimen iski siihen ja hyppäsi ilmaan. Se hyppi ihan hulluna sinne ja tänne. Viimeisen hypyn se teki haaviin. Hyvässä kunnossa oleva 2 kiloinen ja niin punainen liha että.

Ajelin mökille ja söin tonnikalapapuvihannes sörselin. Muijan tekemä ja tietysti hyvä. Illalla sain vielä kolmannen taimenen ja sitten aamulla en mitään. Mutta minulla oli jo 3 kalaa pakastimessa noin 5 kg yhteensä joten hätä ei ollut tämän näköinen. Tulomatkalla kävin myös sen mökin katsomassa ja totesin, että hökkelit ovat hökkeleitä ja niistä täytyy pysyä erossa.

Ps. Nyt kävi näin tällä reisulla, että kamera oli kylläkin mukana, mutta patterit olohuoneen lattialla latauksessa. Joten tämä kuva on historiaa.