Merikarvianjoki (Merikarvia) | 3.6.2010 22:00

KommenttiLärvästelija - 09.06.2010

Olimme pitäneet noin reilun viikon kalastustauon Peten kanssa sateiden vuoksi, ja nyt kelien parannuttua olimme taas matkalla merikarvianjoelle. Köffiltä hiukan limpparia ja siitä sitten lankoskelle. Pete nopeampana ampaisi heti melko varmana ottipaikkana pidettyyn monttuun hiukan laavulta ylöspäin mutta joutui toteamaan ettei hänen perhojaan huolittu tänään. Itse larvastelin hiukan alempaa tarkasti kaikki poterot ja montuntapaiset läpi, saamatta muuta kuin pari särkeä. Siitä me Peten kanssa jatkoimme ronkkimista pikkuhiljaa alaspäin, minä toisella puolella jokea kuin Pete. Särkiä sai nostella vähän väliä ylös, kunnes Pete sai ensimmäisen pienen noin 25cm taimenen, millä oli metallilätkä numerosarjalla varustettuna selässä. Hiukan siirryttyämme olimme ensimmäisessä mutkassa, ja minullakin vapa taipui, ja vaikka pieni kala olikin, tunsin heti ettei kyseessä ollut särki, vaan noin 20cm kaunis harjus. Yhtä poteroa alempaa ehdein muutaman heiton heittää ja taas vapa taipui, ja tällä kertaa kyseessä oli noin25cm taimen. Sen jälkeen kalastimme rauhallisempaa kohtaa sillan kohdalla, mutta ainoastaan särjet hyväksyivät perhoni. Hyttysiä oli niin järkyttävän paljon kimpussani että suuri osa ajasta meni niiden hätistelyyn. Pete oli fiksuna miehenä melkein uittanut itsensä off:iin, eikä hän edes huomannut hyttysten läsnäoloa. Lankosken hiljaisuuden vuoksi ehdotin Petelle jos mentäisiin stäävit&vaadit koskea kalastamaan ja hänelle se sopi.

Saavuimme stäävit&vaadit koskelle, ja kun vaaditin niska näytti niin herkulliselta, päädyimme siis sinne. Olin itsekin viisastunut ja uittanut itsenikin off:issa. Ilma alkoi viilenemään ja huomasimme kuinka korennot alkoivat kuoriutumaan, ja samalla hetkellä alkoi kalojakin käymään suht ripeään tahtiin pinnassa. Itsellä ei ollut pintaperhoja mukana ja jatkoinkin siis pienillä nymfeillä kalastamista. Ja sehän tuotti tulosta, sillä kun rullasin perhoni keskivirtaan, ja annoin upota vain noin kolme sekuntia niin sitten tärähti ja kirjolohi komean hypyn kera koukussa kiinni. Melko hyvin laittoikin hanttiin, mutta haaviinhan se saatiin. Kala otti muuten mustaan kuulapäänymfiin. Sillä välin kun minä fiilistelin kalaa ja perkasin sitä, Pete sanoi että hän kyllä laittaa nalle puhin päähän. Perattuani kalan palasin samalle paikalle ja ei aikaakaan kun sain kuunnella Peten kirosanoja kun näin kalan nousevan hänen perhoonsa ja hänen tekevän vastaiskun liian ajoissa, jonka tuloksena koukku ei jäänyt kalan suuhun. No siitä Pete vasta saikin lisäintoa, ja kohta näinkin yhden hienoimmista tärpeistä mitä olen nähnyt, kun kala nousi Peten nalle puhiin, ja tällä kertaa pysyi kiinni. Mukavan väännön jälkeen tämäkin kala haaviin ja kirrehän se. Kummasti oli kalan pyrtöevä epämuodostunut, ihan kuin selkärankakin olisi ollut kiero. Noh, ehkä kala on ollut verkossa jossain vaiheessa elämäänsä kiinni ja siitä tuollainen vamma. No itse meinasin että on varmaan hyvä antaa niskan vähän rauhoittua kun ollaan siitä kaksi kalaa otettu ylös. Menin stäävit koskelle koluamaan monttuja ilman tulosta paitsi että sain pienimmän taimenen mitä olen ikinä saanut. Kala oli 10cm pitkä ja kaunis kuin mikä. Tämän jälkeen alkoi kello olla jo melko paljon ja ilmakin viileä eikä meillä ollut takkeja päällä, niin päätimme lähteä kotiin päin.

Kommentit

Kommenttihirvanen - 09.06.2010

Ja vielän Amon Amarthin paita, se se vasta hienoa. Jussin jälkeen olis ittellä aikomus tulla seuraavan kerran Merikarvialle, hellekaloja jahtaamaan.


Kommenttipapa91 - 09.06.2010

Hieno reissu ollu jätkillä... kala kärsii vaan skolioosista, noita aina tulee silloin tällöin.


KommenttiSoftaaja - 09.06.2010

Tuntuiko tai huomasko siimanpäässä, että oli tollan vinopyrstö? Niin ja onnea tietenkin.


KommenttiM_a_k_e - 09.06.2010

Kirjolohis näkyy aika useinkin noita vikoja.. Onhan ihmisissäkin pieniä kosmeettisia vikoja välillä :D


KommenttiLärvästelija - 09.06.2010

No joo onhan meidänkin lajissa kaiken maailman chernobyl mutantteja ja ufojen ihmiskokeiden tuloksia, ja välillä tuntuu että naapurissakin asuu yksi, mutta harvemmin tulee vastaan kaveria, kenel olis jalat kiertyny ja vääntyny ihan soikkeliin:D Kyllä se kala silti ihan suht hyvin laittoi hanttiin että ei se nyt hirveästi sen elämää haitannut.


KommenttiLärvästelija - 09.06.2010

Jaa että on hirvanen metallimiehiä? :) Täytyyhän tätä mieltä ja hermoja rauhoittavaa rauhallista harrastusta tasapainottaa raskaalla musiikilla:D Ja onhan ne perho- ja hevimiehet tosiäijien aatelia sentään:D Slllaaayyyeerrrrr!!! Offtopic sori:D


KommenttiLärvästelija - 09.06.2010

Muuten, eikös siitä pitänyt ilmoittaa jonnekin, jos sattuu saamaan kalan, jolla on merkkilätkä selässä? Jonnekin kalatalouden tutkimuslaitokseen tai yms? Todennäköisesti se Peten taimen on istutettu lankoskeen eikä ole sieltä vielä poistunut vaellukselle, eli ne tuskin saa vielä mitään kovinkaan ihmeellisiä tutkimustuloksia siitä aikaseks?


KommenttiIke - 09.06.2010

Taitaa olla carlin-merkinnästä kysymys. En ole moisia itse saanut, mutta käsittääkseni tämä on lomake jolla tiedot voi lähettää: http://www.rktl.fi/kala/kalamerkinta/palauta_kalamerkit/merkkipalautuslomak e.html


KommenttiLärvästelija - 09.06.2010

Tartteepa kertoa tuosta Petelle niin saa hänkin hurjan 5€ palkkion:D Mallasjuomaan sekin raha kuitenkin menee:D Katselin tuota stäävit&vaadit koskea sillä silmällä että se voisi syksyllä melko kova meritaimen koski, sillä sen verran houkuttelevan näköisiä asentopaikkoja näytti olevan kaloille. Onkos porukka käynyt siellä mertsaria heittämässä?


KommenttiMrJanusca - 09.06.2010

Onnea kaloista:D ja nättejä kirreja vaikka toisella pyrstö oudonlainen:D


KommenttiJuustoLa - 10.06.2010

Onnee kaloista. Jos tuolla pääsis nyt jossai vaiheessa kesälomalla käväseen. Mistä lupia, mitä perhoja kannattaa käyttää ja missä niitä kannattaa liottaa? :D


KommenttiLärvästelija - 10.06.2010

No alkajaisiksi tuossa on kartta mistä selviää koskien sijainti ja yms:) http://www.lankoski.com/default.asp?op=NaytaJokikartta Kun katsot lankoskea tuolla kartalla, niin näet vaasantien vieressä lukevan Köffi, mikä on kahvila/ruokala, mistä saat ostettua lupia joiden hinnat selviää täältä http://www.lankoski.com/default.asp?op=naytakalakierros Saat ostettua luvat myös Eumer Fishing Centeriltä, joka sijaitsee holmankosken rannalla. Siellä kannattaa muutenkin piipahtaa, ties mitä sidonta ja välineaarteita löydät sieltä:) Perhoista lyhyesti sen verran että aikas lailla samat toimii kuin muillakin etelä-suomen koskilla, mutta erityisesti oranssi liitsi vastaistutetulle kalalle, sekä musta nymfi kuuläpäällä tai ilman vähän kauemman joessa olleelle kalalle. Harjukselle tarjoasin oliivia larvaa mustan nymfin kera. Ja kirre/taimen/harjus miehelle hyviä paikkoja kalastaa on lankoski heti pikatien vierestä, puukoski, stäävit&vaaditkosket sekä holmankoski. Konihaaroilla voi myös käydä harjoittelemassa purokalastusta:)


KommenttiJuustoLa - 11.06.2010

Kiitos vinkeista ja tuosta kaikesta muustakin! :) Kyllä varmaan siellä piipahdan tuossa kesä-heinäkuun vaihteessa.


Kommenttihirvanen - 11.06.2010

Jepa jee, seuraava Merikarvian reissu varmistu. Kehissä pyöritään 27.-29. kuluvaa kuuta. Mukavahan siellä on ollu ennenkin tähän aikaan kalastella kun ei oo niin kauheeta ruuhkaa, vrt. syysaika... Niittyniemeltä mökkiä yritin, mut kun vapaata ei siellä ollu niin Mericampingiin oli pakko turvautua.


KommenttiLärvästelija - 13.06.2010

Juu sopii tulla juttelemaan jos sattumalta joella nähdään:) Siellä kuitenkin melkein joka viikonloppu ja viikollakin usein tulee käytyä:) Jep, ruuhkaa ei pahemmin tähän aikaan kesästä ole, mitä nyt holmankoskella saattaa sunnuntaisin olla enemmän äijiä. Ja nyt varsinkin tulee varmaan pieni kalastajaryntäys, kun kuulemma nyt viikonloppuna on istutettu emokaloja jokeen:)


KommenttiLärvästelija - 13.06.2010

Nii hirvanen muuten. Ei sulla Eumer Fishing Center käyny mielessä majoittumisen kannalta? Olisi vaan huippupalvelua ja paikka vielä holmankosken rannalla:) Ei tarvisi autolla ravata niin paljoa mökin ja kalapaikkojen välillä:) Tossa linkki Eumerille--> http://www.eumerfishing.com/index.php?name=Content&nodeIDX=114


Kommenttihirvanen - 13.06.2010

Ei oo tuo Eumerin majoitus nii iskeny, otan aina mieluummin mökin kuin huonemajoituksen.


KommenttiLärvästelija - 13.06.2010

No joo, kyl mökissä on rauhallisempi ja vapaampi meininki, ja voi illallakin pitää enemmän meteliä jos innostuu ilolientä litkimään:) Se olis taas matka merikarvialle-->


KommenttiVision79 - 13.06.2010

Ittekin juuri merikarvialta tulin, ei kirjot niin kovin hyvin iskussa olleet, kymmenen ylhäällä käytin ja toisen mokoman karkuutin, mutta koskessa olevien kalojen määrästä ois voinu odottaa saavansa huomattavasti enemmänkin..


KommenttiLärvästelija - 14.06.2010

Itte sain 3 kirjolohta, joista suurin oli uusi ennätys eli 3,85kg ja 64cm sekä 6 taimenta joista suurin 40cm ja loput 25-35cm :)


KommenttiVision79 - 14.06.2010

Joo noita taimenia sain kans toistakyt mut niitä en laske, mutta komean kirjon olet saanu, faija veti kans 60 cm ja paino 2,8 kg, emokalojahan oli kait laitettu suurimmat oli sen kuutisenkiloa olleet (joku lankkarilla sellasta pidätellykkin), taisin teidät muuten sielä nähdäkin kun vielä siinä holmassa pyörähdin kattomassa nykiikö äijillä, ainakin toi kuvan kaveri sielä mielestäni oli...


KommenttiLärvästelija - 14.06.2010

Juu kiitoksia:) Isoin jalokala tähän mennessä ja sain vähän tuntumaa miltä se iso kala tuntuu siiman päässä:) Kun tuli meinaa kahden käden keppikin ostettua syksyn nousukaloja ajatellen:) Mutta kyllä mä noi isommat taimenet lasken kyllä ihan. Ja onhan 40cm jo ihan nätti taimen. Enemmän se pisti hanttiin kuin perus kilon kirre vaikka nekin kyllä hyvin pistää hanttiin verrattuna monen muun paikan kirjoihin:) Ja ihan mukava niitä taimenia on siellä holman suvannon yläpuolisella koskella on kalastaa nymfillä ylävirtaan heittäen, ja nyttenkin sain sieltä kaksi kirjoakin myös ja usein harjuksiakin tulee:)


KommenttiVision79 - 14.06.2010

Joo itte pidän taimenelle tota 50 cm moraalista alamittaa, toki jos kuuskyt niin sit se, mut muualla vähintään se 50 cm, joo onhan se taimen ihan hieno kala, mutta en sitä muualta jaksa pyytää ku kuusamon koskilta ja toki kunnon mertsarikin tuolta kelpaa.. Juu ja onhan nelikymppinenkin jo ihan mukava, itte vaan kirjoa tykkään kalastaa sanoo kuka mitä tahansa..


KommenttiLärvästelija - 15.06.2010

No itseä piristää enemmän 35cm nymfiin ottanut taimen/harjus kuin kirjolohi mitä voi ihan hyvin pyytää liitseillä ekan viikon istutuksen jälkeen, ja kun ne harvat mitkä ei jää kalamiesten koukkuihin, oppii vihdoin syömään luonnonravintoa, niin jokeen tuupataan taas uusi satsi kirjoja, mitkä on taas hulluna kiinni liitseissä. Niitä kirjoja onkin ihan hauska pyytää, mitkä on oppinut luonnonravinnolle ja on nousseet koskeen pois suvannoista möllöttämästä muiden tuoreempien istukkaiden kanssa.


Kommentti^^Perhostelija^^ - 16.06.2010

Mistä koskelta kuvat on otettu? Itse olin vkl merikarvialla eikö ollut mikään paras mahdollinen aika olla kalassa.. vesi oli todella alhaalla ja kalaakin aika vähän.. itse sain yhen kirjan ja pieniä taimenia useampia..


KommenttiLärvästelija - 17.06.2010

Kuvauksen lukemalla sekin selviäisi mutta kuvat on siis vaaditkosken niskalta:)

Kommentoi

Jos sinulla ei ole tunnusta, ole hyvä ja rekisteröidy.

Olethan tutustunut Perhorasian sääntöihin?

Tiedot

Sijainti