Kuusinkijoki (Kuusamo) | 24.6.2010 10:30

KommenttiT0nttu - 27.06.2010

Keskiviikko iltana saapuminen Rukan taakse korpeen ja torstai aamuna kalalle Kuusingille. Alamittaisia taimenia ja harreja tuli riesaksi asti, kaikki kasvamassa seuraavaa reissua varten, mutta syöntipiikin hiivuttua alkoi koko kasvamaan ja mittaharreja tuli pari. Isäni virvelillä sai yhden mittaharrin lisäksi suvannosta hauen ja ahvenia, jotka päätyivät savupönttöön ja ruokapöytään. Onnistuin perholla narauttamaan Putkosesta pari mitallista harria, jotka myös päätyivät juhannuspöytään.

Perjantai aamuna vielä lyhyt stintti joelle eri kohtaan. Saaliina suurin 38 cm harri kosken niskalta ja toinen 36 cm miedosta virrasta Melalammelta. Pieniä, 25-35 senttisiä sopi sekaan kymmeniä ja ne pitivät mielen virkeänä ja kädet vedessä itikoilta piilossa. :D

Kalamiehiä näkyi juhannuksen alla joen varressa meidän lisäksi tasan 2 kpl, liekö itikoiden julmettu määrä antanut rauhaa... kädet olivat sen näköiset, kuin olisi nokkos pusikkoon kaatunut. Mutta hyvä reissu kaikinpuolin.

Kommentit

KommenttiLarski - 28.06.2010

Komee harri, tekisi itselläkin mieli lähteä käymään kuusingilla päin, eipä tule mieleen että olisinko koskaan käynyt siellä vaikka paikkakuntalainen olenkin, hävettää :/
Nappasko harrit ihan perus harriperhoihin vai käytitkö jotain "eksoottisempaa"? =)


KommenttiSoftaaja - 28.06.2010

Elä huido, ota ohvia ;)

Onnittelut kaloista, taitaa olla aika hieno paikka kalastaa. Onko kaikki ihan luonnonfisuja vai onko istukkaitakin mukana?


KommenttiNikkeK - 28.06.2010

onnittelut hienoista harreista. Pitäis ittekki ehtiä tuola kuusingilla joskus pyörähtää... Juhannus kalasteltiin kitkalla ja perjantaina alamittasia harreja myös riesaksi asti.


Kommentti-jyke- - 28.06.2010

Komeita on harrit.. Oliko isommista taimenista mitään havaintoja tai kuulitteko muiden saaneen?


KommenttiT0nttu - 28.06.2010

Jykelle: Kyllä siellä pari komeaa taimenhyppyä näkyi, suvannoissa kaukana rannoilta tosin. Muita kalamiehiä ei kovin paljoa näkynyt.

Kyllä ne oli ihan luonnokaloja, en tosin jaksanu kaikkia tarkastaa ;)

Ja itikoista sen verran että naaman ja niskan läträsin ohvilla, mutta käsiä en raaskinu ku se siima ei oikein tykkää myrkystä...

Larskille,- Kannattaa käydä kokeilemassa, saat vielä paikkakuntalaisena halvemman luvan.... :) Perusperhoilla kalat, oikeastaan kahdella erilaisella tuli suurin osa. Jotain hyvin uppoavaa kuulapupaa tarjottelin harreille :D


Kommenttigreenhighlander7 - 30.06.2010

Kiva kuulla Kuusinki-joesta, ruukasin käyvä siellä nuorempana usiasti, meni maku ko hakkasivat metät joen rannoilta, ainakin rajavyöhykkeen läheltä.. kyllä Kuusingilla oli ennen komeita taimenia, liekö vielä? itellä henk.koht.taimen-ennätys joelta 4.8kg :)


KommenttiAntsu - 01.07.2010

Kuusingilla oli ennen komeita taimenia, vaan on niitä nykyäänki... tämän kesän suurin toistaiseksi 7,6kg!! :)

http://www.phpbbplanet.com/forum/viewforum.php?f=15&mforum=lords


Kommentti-jyke- - 01.07.2010

Näköjään nyt jo 7,750kg...;)
Jos on ens viikolla aikaa pyörähdän kuusingilla heittään pari lupaa. Polttelee, ja pahasti.


KommenttiAntsu - 01.07.2010

Niin vaan Jyke kalat kasvaa, kun saavat pyörät alle ;)

Kommentoi

Jos sinulla ei ole tunnusta, ole hyvä ja rekisteröidy.

Olethan tutustunut Perhorasian sääntöihin?

Tiedot

Sijainti