Kittelänkoski (Hyvinkää) | 11.7.2010 05:00

KommenttiPuikkari - 11.07.2010

Eli siis saavuin paikalle n. klo 4.30 ja sää oli aivan mahtava. Aloittelin kalastuksen niskalta pinkillä liitsillä, ilman tulosta joten lähdin koskenvartta eteenpäin kolusin joka kiven ilman tulosta, paitsi yksi lilliputti aborre nappasi yhden kiven takaa.


Menin jopa aika pitkälle koskea ilman kummempia tapahtumia, joten kävelin takaisin niskalle päin. Siinä sitten heittelin jonkun aikaa eikä mitään edes tärppiä, pari pyörähdystä pinnassa kyllä näkyi. Päätin siis lähteä toista puolta koskea alaspäin.


Siinä sitten ihan komea tärppi yhden risukon edustalta.Jatkoi taas kivien kolumista kunnes tuli taas yksi tärppi mutta vain kylki vilahti. Vaihoin lime vihreesen liitsiin ja aloin pommittaa aluetta kunnes n. 5 min jälkeen ison kiven sivustalta sitten tärppäsi ja tällä kertaa pysyi myös kiinni.


Pirteä kaveri vaikkakin väsytys kestikin vain vähän aikaa. Oli niin pieni että otin vain suoraan vedestä kuvan ja pistin takaisin omaan kotiin.


Kävin siinä sitten piipahtamassa yhdellä tammukka lammella. Heittelin ensin ekalla puolella ja heti ensimmäisellä heitolla lime vihreeseen liitsin otti tammukka, mutta vain pää vilahti. Siltä puolelta ei enempää tärppejä. Siirryin siis toiselle puolelle.


Toisella puolella heittelin pientä ruohikkoa, mutta ei. Menin rantaa pitkin heitellen keskelle ja eteen rannalle, mutta ei niin ei. Menin sitten viimeiseksi paikalle mikä oli joskus ollut paras ottipaikka ja hyväksi osoittautui nytkin. Parin heiton jälkeen siiman päässä pyristeli joku ja tammukkahan se siellä. Hyvin pisti vastaan kesti jopa kauemmin väsyttää tuota kuin aikaisempaa kirreä.


Mittasin ja otin kuvan suoraan vedestä ja päästin kauniin vaalean ruskean auringossa kimaltelevan tammukan takaisin uiskentelemaan.

Monin puolin hyvä reissu ja kaunis sää =)

Kommentit

Kommenttinimetön - 11.07.2010

onnea näteistä kaloista! Näyttäs hyvältä paikalta, että täytyypi joskus piipahtaa tuonne.


Kommentti_Maukka_ - 21.07.2010

Nätti on tuo taimenen "pallero". :) Itsellä ei ole vielä noin rotevaa yksilöä tullu vastaan.


KommenttiMrJanusca - 24.07.2010

Nättejä kaloja.Onnea fisuista aattelin ite tulla jossain vaihees tulla käymää tuolla.Niin mistähän noita lupia saisi ja minkä hintaista??


Kommentti^^Perhostelija^^ - 25.07.2010

Nättejä kaloja jätkät saanu onnea vaan=) Missäs päin koski sijaitsee onko kalliit luvat? Miten paljon koskeen istutetaan kalaa? Nätin värisiä taimenia taitaa olla luonnon kaloja?:)

Kommentoi

Jos sinulla ei ole tunnusta, ole hyvä ja rekisteröidy.

Olethan tutustunut Perhorasian sääntöihin?

Tiedot

Sijainti