Lätäseno (Enontekiö) | 29.6.2010 00:00

Vantaanjoen kuraiset koskipätkät vaihtuivat kesäkuun loppupuolella Lätäsenon pinturiparatiisiin. Yhteisiä tekijöitä näille joille voi löytää, sillä molemmat ovat noin 100 kilometriä pitkiä ja molemmissa virtaa nestettä. Merkittävän eron kuitenkin muodostaa se, että Vantaanjoen vaikutusalueella asuu noin 1,1 miljoonaa ihmistä kun puolestaan Lätäsenon vaikutusalueella asuu noin 1,1 paikallista isäntää. Kaikella kunnioituksella kotijokea kohtaan - odotettavasi oli siis viikon mittainen virpomiskliimaksi käsivarren autiossa ja puhtaassa luonnossa, jossa ei tarvitsisi koussikoida ureaa kuksaan ja laittaa vieretysten seisovia kalastajia poikittaisella vavalla selkään.

Noin 1000 kilometrin matka eteläisestä Suomesta Markkinaan taittui parisen tuntia nopeammin mitä GoogleMaps oli antanut ymmärtää. Syynä todennäköisesti oli lievä myötätuuli tai kuljettajan käsittämätön hinku päästä harriapajille. Enontekiön tasolla alkoi pojille hahmottua melko vakava mielikuva itikoiden määrästä, kun auton sadetunnistin laukaisi pyyhkiöitä hyönteisyhteisöjen paiskautuessa tuulilasiin. Tulipa automatkalla vastaan myös pari nisäkästä, jotka onneksi väistivät tuulilasin tahriintumiselta.  

Markkinan kylään saavuttiin illan suussa hieman etuajassa, mutta paikallista "jänkhää" puhuva ystävällinen venekuski odotteli jo kyyditettäviä paikan päällä. Venekyyti osoittautui oivaksi logistiseksi muodoksi ja itse venekyyti Lätäsäenon jokimaisemassa oli jo suosittelemisen arvoinen kokemus. Kaksi taisteluparia rantautui Pahtokosken alapuolella veneestä ja tästä matka jatkui eteenpäin jalkaisin.

Reissun ensimmäiset henkiset hajoamiset kävivät toteen noin 200 metrin patikoimisen jälkeen, kun retkikirveen huomattiin jääneen veneeseen ja yhdeltä toverilta hajosi upouuden rinkan vyötäröremmi. Tunnelmaa ei lisäksi kohottanut paikallinen vaikeakulkuinen "jänkhä", joka oli lähes yhtä haastavaa edetä kuin autolla kulkeminen tämän talven lumisessa Helsingissä. Teltat pystytettiin ja ensimmäinen yö vietettiin huikealla telttapaikalla Vähäkurkkion alapuolella.

Heti aamulla matkaa jatkettiin kohti Isokurkkion tupaa. Patikoiminen Isokurkkiolle meni yllättävänkin kevyesti ilman suurempia vastoinkäymisiä. Isokurkkion autiotuvalla päästiin ensimmäisen kerran ujuttamaan klinkhammeri siimaan ja aloittamaan kalastaminen. Kalastuskiima oli yltiömäinen, mutta ensimmäisen päivän saalis oli todella nihkeä ja pettymys oli valtava. Vain muutamia pieniä harjuksia kävi pintureihin ja nympheihin kiinni.

Jälkiviisaana voidaan sanoa, että kalastusta harjoitettiin hieman väärässä paikassa eikä oivallettu mennä Isokurkkion antoisammalle poolille. Myös pientä ylilatutumista oli havaittavissa, mikä kuitenkin purkautui illan suussa täyden mukin ääressä avautumisen merkeissä. Jännitystä seuraavien päivien kalastussessioihin lisäsi erään toverin ylioptimistinen suhtautuminen saaliin määrään, minkä takia retkimuonaa oli varattuna hieman alakanttiin. Onneksi mukana oli yksi kala-allerginen. 

Fisua oli siis saatava. Niinpä päätettiin vaihtaa maisemaa Isokurkkiolta Siekkasulluille heikosti nukutun yön jälkeen. Saunamaiseksi lämmitetty autiotupa yhdistettynä satoihin ellei jopa satoihintuhansiin itikoihin paskan ja hien hajun keskellä saivat teltan tuntumaan jälkeenpäin todella kotoisalta. Patikoiminen Siekkasulluille meni osan matkaa mukavasti rannan polkua pitkin, mutta suurimmaksi osaksi tarpominen oli hikistä turaamista tiheässä pusikossa ”jänkhän” keskellä tai vaarallista nilkkarallia rannan mukulakivikossa noin 30 kilon ja 10 litran kantamukset selässä. Tämä kuitenkin kannatti.

Reissun kliimaksi oli saapuminen Siekkasullujen sokkeloiselle jokipätkälle. Keli oli mitä mainioin auringon paistaessa reilun 20 celsiuksen teholla aina kristallin kirkkaan joen pohjaan asti. Siekkasullut osottautui hyvinkin nopeasti perhokalastajan paratiisiksi - harjuksia tälläsi perhoon kiinni aivan tajuttomasti suurimpien ollessa yli 50 senttisiä yksilöitä. Muutamia todella agressiivisia alamittaisia taimenia irtosi myös joesta C&R -menetelmää kunnioittaen. Fasiliteetit olivat kaikin puolin täydelliset, joten päätettiin jäädä muutamaksi päiväksi Siekkasullujen uniikkiin ympäristöön virpomaan.

Matka jatkui takaisin Isokurkkiolle kosteissa merkeissä sateen kastelemassa ”jänkhässä” tatti vähitellen otsaan kasvaen. Siekkasuluilla vinetto oli maistunut tovereille sen verran hyvin, että rinkat painoivat jo huomattavasti vähemmän ja matka meni tältä osin vaivattomammin. Onneksi autiotupa oli autio ja litimärät varusteet saatiin vaihdettua ja kuivamaan. Samalla hiottiin uusia startegioita Isokurkkion valloittamiseen.

Strategiat eivät olleet aivan väärät, sillä antoisat apajat löydettiin Isokurkkion alajuoksulta ja pääsääntöisesti keskikokoista tai pientä harjusta nousi parin päivän ajan huvittavan tehokkaasti joesta ylös. Perho hädin tuskin ehti kastua vedessä, kun Thymallus thymallus iski hanakasti kiinni. Lisäksi muutaman kilon hauki elätteli toiveita isosta taimenesta ennen paljastumistaan syvältä jontkasta. Viimeinen ilta päättyi melko rajuun ukkosmyrskyyn, jota paettiin autiolla ”jänkhällä” vavat pystyssä juosten. Ruumiilta säästyttiin.

Reissu oli kaikin puolin onnistunut, joten loppukesä meni ennenkokemattomassa kalastuskrapulassa.