Viinikanjoki (Parkano) | 7.5.2011 06:00

Jo perinteeksi muodostunut kuvio, kun vaimo ilmoitti, että anoppilaan kävisi tie---> kalalle. Kalastuskamppeet pakkasin tietysti ensimmäisenä autoon pe-iltana.

Säätiedotus lupaili melko hyistä keliä aamuksi. Mittari näytti -1, kun starttasin tukevan aamupalan jälkeen lupien ostoon shellille.

Suuntasin Kairokoskelle, jossa vettä riitti ihan omiks ja muittenkin tarpeiksi. Sanomattakin selvää, että tähän aikaan vuodesta oli ihan turha yrittää koskesta kalaa. Yläniskalla kävin lillutteleen perhoja, mutta ei sielläkään suht kovassa virrassa ketään ollut kotona.
Valuin suosiolla alaspäin kosken rantaa pitkin pikkusuvannolle saakka, jossa vaihdoin perukkeen päähän niinkin perinteisen perhon kuin keltaisen liitsin.
Suvantoa uittelin suhteellisen tarkkaan ja viimein tapahtui siimankin päässä jotain. Ensimetreillä kala paljastui kirjoksi, joka antautui rannalle papitettavaksi lyhyen väännön jälkeen. Pojan tragediset mitat oli 48cm ja 1300g.
Matka jatkui hitaita osuuksia lirkkien erinäisillä perhoilla, mutta eipä ollut muita halukkaita koukutettavaksi.

Palasin aikaisemmalle ottipaikalle ja siiman päähän tällä kertaa oranssi liitsi ja hiukan painoa siimaan. Virran reunaa pommittaen nappasi pirteä kala kiinni, joka tosissaan halusi vääntää kättä kanssani. Haavitsin kauniin taimenen, joka mittauksen(40cm) ja kuvauksen jälkeen sai jatkaa kasvamistaan ehdolla, että palaa takaisin pulskemmassa kunnossa.

Kelloon katsoessani huomasin aikaa vierähtäneen jo viitisen tuntia ja ajttelin käydä kopasemassa vielä leijonapuiston ottipaikan. Virppamiehet olivat aikaisemmin siellä koukuttaneet kirren ja taimenen. Puolen tunnin verran yritin liitsiä lillutella, mutta ei kelvannut missään väreissä. Oli aika hakeutua lihapatojen ääreen rakkaan anopin luokse. Kirre pääsi savuun ja odottelee jääkaapissa huomista äitienpäivää.