Ikkelänjoki | 8.6.2011 20:00

Olen aloittanut perhokalastuksen vuosi sitten näihin aikoihin. Tämä harrastus on vienyt sen verran mukanaan, että tuli lähdettyä sitte jumalattomilla helteillä kalaan. Ikkelänjoelle kun on lyhyt matka ja luvatkaan ei maksa juuri mitään, niin oli helppo päättää, että minne sitä menisi hikoilemaan.

Reissu ei oikein kuitenkaa meinannut lähteä käyntiin kun en tajunnut tietenkkään ottaa käteistä mukaan kun lupaa olin huoltoasemalta hakemassa, siellä ei saanut korttia höylätä. Piti pyörtää takaisin keskustaan automaatille. On se jännää kuinka ylimääräiset kilometrit tuntuu pitkältä kun kalaan pitäisi päästä. Noh, lupa tuli lopulta käteen ja pääsin Ikkelänjoen varteen tunkemaan kahluukuteita päälle. No tietenkin kahluukengistä poikkesi nauha. Siinä hetken kiroilutuokion jälkeen hoksasin, että turvakengät on auton takapenkillä joutilaana. Toivottavasti en tarvitse niitä hetkeen, sillä kahluukengät olivat taas kuosissa! :D

Ennen tätä reissua en ole Ikkelässä käynyt, muuta kuin sunnuntai -ajelulla katsastamassa paikkoja. Eli sen verran tiedossa oli paikka, että etsimiseen ei tarvinnut aikaa kuluttaa. Päättäväisesti marssin yhdelle koskenniskalle ja kun perille pääsin ja sain siiman ulos kelasta, hyttyset rupes repimään käsivarsista ja naamasta lihaa irti. Ei muuta ku autolle takasi, liivit hittoon ja kunnon kalastustakki päälle ja hyttysverkko naamalle. Siinä vaiheessa kun kävelin takasi koskelle päin ja ensimmäiset hikivirtaukset löysi reitin silmille, kalastusinto oli vähäsen kadonnut ja kylmän oluen kiskominen keskellä viikkoa alkoi kuulostaa ihan hyvältä.

Lopulta pääsin samalle niskalle ja puolihuolimaton tympääntynyt heitto vähän sinne suuntaan tuli kiskaistua. Siinä samalla vähän katselin ympärilleni vaikka sekin oli niin hiton vaikeaa hikisillä silmillä ja sen pirun hyttysverkon takia. Lyhyt vilkaisu heittosiiman päähän joka lilluu vedessä ja mitä huomaankaan, sehän tekee nykivää liikettä! Nostin vavan pystyyn ja tajusin että siellähän on mukavan kokonen kala kiinni! Se ei kuitenkaan heti käynyt pinnalla, joten sai hetken jännitellä, että mikä kala siellä siiman päässä oikein osoitti mieltä. Sitten hetken väsyttelyn jälkeen tumma kylki ja punaiset pilkut vilahti aiva jalkojen juures. Käsiin alkoi tulla sellainen pieni tärinä ja paniikki; tämä kala on pakko saada ylös. Ja tulihan se sieltä, ihka ensimmäinen taimen ja vieläpä itte tehdyllä perholla!

Pienes onnen tärinäs annoin sille pari iskua päähän, veret pihalle ja taimen ja kamat autoon ja vauhdilla kotiin, ettei kala mädänny helteessä, ilmaistointia autossani kun ei ole, enkä tajunnut mitään kylmälaukkua ottaa mukaan.

Itte kalastaminen jäi lyhyeksi, mutta on sitä tullu kalastettua kaksitoistakin tuntia ilman yhtäkään tärppiä, että ihan kivaa vaihtelua on tämä. :) Eli leppoinen mieli jäi reissusta. Nyt on taas enemmän luottoa omiin touhuihin ja taitoihin. Ja ne kaljat jäi juomatta.