Joki isolla J:llä | 17.6.2011 22:24

Työpäivä päättyi... Viimeinkin. Ajelin kotopuoleen, pakkasin kamat ja lähdin pommittamaan autolla kohti pohjoista. Sovittu reissu odotti alkuaan. Saavuin määränpäähän Sodankylään ja ei muuta kun kamat toiseen autoon ja nokka kohti pohjoista.

Saariselällä otimme muutamat krokit ja kuinka ollakkaan seuraava herätys olikin jo tutun joen läheisyydessä. Nyt se polttelu sitten vihdoinkin sai alkunsa. Ei muutakun rinkka selkään, kamat kantoon ja joelle. Saavuimme laavun läheisyyteen ja tuttu naamavärkki vilahti laavun takaa. Sama mies joka oli pari vuotta sitten samaan aikaan samassa paikassa tervehti iloisesti jälleen näkemisestämme. Eikä tämä mies ollut kalatta jäänyt. Komean taimenen oli saanut juuri ennen saapumistamme, 58cm oli kalalla pituutta ja eikä ollut mikään "talvikko". Eikä moiset kalat ole ihan joka päiväistä herkkua näillä luonnontiloissa olevissa vesissä. Sen verran mies oli poikennut teeseistä että oli lipalla taimenen saanut, mutta mitä pienistä kun ei pienetkään miestä. Otettiin siinä sitten vähän miestä väkevämpää, tehtiin poronkäristykset ja laitethin nukkumaan seuraavaa päivää odotellessa.

Itse heräsin ja aikasin ja ajattelin että eikhän tuo ois jo aika lähtiä kalalle. Kahluu kamppeet päälle ja vapa pystyyn, eiku joelle. Muutaman harrin sain heti mutkan jälkeen sijaitsevasta poolista, suurin päälle 40cm (normi kauraa). Keiton teko hommiahan se enteili.

Siinähän se päivä sitten menikin syödessä ja juodessa. Yötä vasten lähdimme sitten vaeltamaan ylävirtaan päin. Noin 5,5 kilsaa käveltyämme saavuimmekin jo seuraavalle yöpymis paikalle. Rinkat kenturalle ja kalastamaan... Heti kun sain perhoni pooliin niin jytkähti... Karkuutus... Noh, seuraava heitto ja kiinni. Harrihan se sieltä nousi, pituutta 40 cm ja risat. Toisenmoisen vielä sain ja se oli sitten siinä. Rantulla päällä oli harrit. Yleensä samainen monttu oli antanut lähemmäs kymmenkunta nelikymppistä harria mutta nyt ei. Jälkeenpäin sain kuulla että 3 päivää oli tuota poteroa pommitettu vilkuin niin en ihmettele jos vähän aralla jalalla kalat olivat. Kaveri ja serkku sai vielä muutamat harrit pienen tauvon jälkeen. Siitä sitten tulen ja kalapottujen tekkoon.

Aamu valkeni... Päivästä oli tulossa vilpoinen, sen tunsi purevasta pohjoistuulesta. Jätimme tavarat asemapaikalle ja suuntasimme jokea ylöspäin vähänväliä kalastaen. Matkan puolivälissä (n.9km) löytyi syviä poteroita joissa oli varmaan 7-9 metriä vettä, vaivatta pohjaan näki ja taimenet uiskentelivat pieniä koppakuoriaisia metsästäen, mutta eipä perho kelvannut ja hankalahan sitä oli niin syvälle uittaa. Muutama kilometri kävelyä ylävirtaan ja taas löytyi monttu kosken alta... Ei epäilystäkään etteikö sieltä kala nappaisi ja niinhän kävi. Ensimmäinen heitto kuulapää zululla ja kiinni, ylös nuosi päälle nelikymppinen harri. Uutta heittoa... Ja kiinni, 45 harri. Sitten hiljeni. Serkku sai muutaman tärpin mutta ei kalaa ylös asti, kaveri vastarannalla ison kivenpäällä seisten sai yhden nelikymppisen harrin ja taas hiljeni... Arkoja nuo luonnon kalat kristallin kirkkaassa vedessä tuumasin. Kynsitulet pystyyn ja harrit tikun nokkaan.

Jatkoimme taas muutaman kilometrin matkaa lupaaville ja syville taimen apajille. Saavuttuamme mestoille kalastettavaa virtaa oli noin 500m metriä. Ei tärppiäkään...
Yhden n 45 taimenen kaveri sain jalkoihin mutta siitäpä se ampaisi takasin pooliin ja peli oli menetetty. Muutama tunnin yrityksen ja turhautumisen jälkeen naama kohti leiriä joka oli kaukana alhaalla mutta käveltävähän se oli.

Saavuimme takaisin aamulliseen leiriimme, kello oli baarin sulkemis aikaa kun saavuimme perille. Hallaa ilmassa, tiesi kylmää yötä. Ei kun kalat kevyeen suolaan ja odottamaan halstraamista. Leiri suvantomme alkoi yhtäkkiä kuin kiehumaan pintakäynneistä... Se oli aivan maagista. Pinnassa kävi varmaan satakunta kalaa yhtäaikaa, erittäin varovasti ne kävivätkin. Ryömin hiljaa kosken loppuliukua kohti leiristä matkaa joku 150 metriä... Vaihdoin siimanpäähän koukkukokoa 16 Griffin Gnatin ja nakkasin perhon metsästä loppuliukuun varovasti... Odottelua... Odottelua. Hiljaa siima meni suoraksi kun virta kuljetti perhoa suvantoa kohti ja Dips! Kala kiinni, hetken luulin siian olevan perhosa kiinni mutta se osoittautuikin kookkaaksi harriksi. Kala rantaan ja vapauteen. Tämä sama toistui melkein parikymmentä kertaa, ja voi sitä tunnetta kun adrenaliini virtasi veressä. Tämä hetki kesti ehkä kymmenisen minuuttia ja syönti loppui kuin seinään. Olihan se mahtavaa. Ei muutakun leiriin ja päivällä saamani harrit halsteriin ja syömään. Räväytimme siinä illalla vielä kuivalihavellinkin ja tottakai piti hapantakin ottaa.

Seuraava päivä menikin kamoja laittaessa kasaan ja kävelyssä autoa kohti. Mahtava reissu taas tälle kyseiselle joelle jonne sydämmeni aina halajaa. Niin kauniita vaaroja, harjuja kumpuja ja se vesi niin kirkasta ja kalat arkoja. Elokuussa sitten taas tavataan ;)