Merikarvianjoki (Merikarvia) | 20.8.2011 11:00

Kello pärähti soimaan jo puoli kuuden aikaan aamulla. Oli aika nousta ylös, kantaa tavarat autoon ja suunnata jälleen kohti Merikarviaa. Mukaan lähti myös puolisoni tyttärensä kanssa, joten luvassa oli kalastelun ohella myös mukavaa oleskelua perheen parissa. Auringon noustessa oli hienoa lähteä matkaan.

Neljän tunnin ajomatkan jälkeen, aamupalalle Parkanossa pysähtyen, olimme Lankoskella ihmettelemässä koskimiljöötä. Heti parkkipaikalle päästyämme parrakas kalamies rantauttikin laavun edessä noin kilon peruskillen. Lupaavalta siis heti alkuunsa vaikutti. Rantoja kiertelimme hetken minun todetessa luonnonuoman olevan aika vähällä vedellä, mutta voimalaitoksen puolella kävi kova virta. Tästä päättelinkin alapuolisilla koskilla olevan varsin hyvä vesitilanne. Vielä haimme jäätelöt ja luvat puolisolleni Köffiltä, itselläni taskussa oli Köffin kevään arvonnoissa voittamani vuosilupa. Nyt autolle, kalastuskamat niskaan ja joelle.

Kolusin läpi luonnonuomaa vähin tapahtumin. Pari pientä taimenta, yksi nätti harjus ja tukku ahvenia ja särkiä kävi siiman päässä räpistelemässä, mutta yksikään rasvaevällinen ei ylös asti noussut. Tunnin verran kalasteltuani sain yhden hieman raskaamman vetäisyn perhoihini hieman parkkipaikan alapuolelta, mutta sen enempää ei tapahtumia aamupäivään sattunut. Kävin hetken aikaa myös voimalaitosuomalla heittämässä, mutta tyhjää antoi sekin minulle. Oli aika vaihtaa paikkaa.

Seuraavaksi ajelimme keskustaan Holmankoskelle. Parkkipaikalla oli muutama auto, koskessa kalamies siellä, toinen täällä. Sen verran tilaa välisuvannossa kuitenkin oli että päätimme jäädä siihen yrittämään. Naisväki jäi parkkipaikan eteen heittämään virvelillä, minun kahlaillessa suvannon yläpäässä koskenalusia läpi. Vedenkorkeus näytti juuri oikealta, kosken hapettaessa vettä mukavasti. Mutta tärppiäkään ei saatu. Ei kirjolohta, ei taimenta, harjusta tai edes ahventakaan. Kulmat alkoi jo hieman kurtistua ja nälkä kurisi mahassa. Paikallinen pizzeria sai hoitaa vatsan täyteen, lounastauon pidimme samalla kun lunastimme mökin Mericampingiltä. Kalastelut sai nyt hetkeksi jäädä hiekkarannan, leikkipaikkojen ja minigolfin kutsuessa mukaansa hetkeksi.

Illansuussa alkoi mieli tehdä taas kalaan. Itsekseni lähdin liikkeelle, naisten jäädessä vielä pelailemaan ja puuhastelemaan majapaikalle. Lankoski oli ensimmäisenä mielessäni autolla ajellessa. Kolusin luonnonuomaa edestakaisin, mutta turhaan. Ei tärppiäkään. Syvään huokaisten siirryin Puukoskelle. Uudet ajojärjestelyt pääsikin hieman yllättämään, mutta pienen lukkojarrutuksen jälkeen sain autonkin käännettyä oikealle uralle kohti rantaa. Pari kalamiestä näytti koskella olevan, mutta tilaa vaikka kuinka paljon. Ensimmäiseksi Niittyniemen mökkien eteen välisuvantoon, vain tyhjää heittääkseni. Myös niskamonttu piti kalansa. Päässä jo pyöri vaikka mitä, onhan niitä kaloja siellä mutta mihin ne saisi ottamaan? Kun ei vanhat hyvät pupat ja larvat kelpaa...

Ei auttanut, autoa kohti jälleen. Päätin käydä vielä pikaisesti kopaisemassa Holman välisuvannon, se kun on yleensä ilta-aikaan ollut antelias paikka. Parkkipaikalla vaihdoin yläperhoksi huomattavan raskaan #12 koukkuun sidotun kuulapupan poikkivirtaan kalastaessa vetämään perhoja hieman syvemmälle veden alle. Kahlasin jälleen yläkosken alle valuen sieltä molemmin puolin heitellen askel kerrallaan alaspäin. Olin jo luopumassa leikistä kun parkkipaikan puoleisen rantamontun alapäästä jysähti. Perhot oli kuin pohjassa kunnes parin sekunnin jälkeen pohja alkoi hiljalleen liikkua...

Kesti muutaman hetken ennenkuin kala tuntui edes tajunneensa tilanteen. Mutta kun tilanne oli molemmille selvä, alkoi tapahtua. Syvällä pohjia myöten kala junnaili pitkään, tehden aika ajoin rajuja syöksyjä välillä alavirtaan, välillä poikkivirtaan. Ensimmäisen kerran kalan näin kunnolla vasta useamman minuutin väsyttelyn jälkeen. Taimen, ja iso! Hetken mittailin kädessä ollutta nelosluokkaista, yhdeksänjalkaista Vision GTfourfouria ja 0.18mm peruketta ja ymmärsin todennäköisyyden olevan kalan puolella. Mutta niin vain pikkuhiljaa alkoi taimen väsymään, syöksyjen lyhentyessä, ollen kuitenkin vauhdikkaita ja rajuja loppuun asti. Viimeisen syöksynsä kala teki onnekseni suoraan yläpuolelleni kosken alle, nousi kylki edellä pintaan ja valui suoraan kohti haaviani... Vielä varovainen veto vavalla ja kala oli pussin pohjalla! Nyt meni ennätykset uusiksi, ja reilulla kädellä.

Rannalle oli vastaan ehtinyt kolme koko päivän koskella kolunnutta nuorta poikaa sekä yksi hieman varttuneempi mies. Kalaa hetki ihmeteltiin, kunnes mieleeni tuli mitata se kunnolla. Paikalle sattuneella miehellä olikin mittanauha mukana ja polvet vielä tutisten rannalla tehty mittaus kertoi kalan pituudeksi 75cm. Olin jo aikaisemmin päättänyt ottaa kalan tutustumaan Keski-Suomen maisemiin, joten kuolleena ja verestettynä otimme myös pari kuvaa kalasta, mukana ei vain ollut kuin puhelin, kunnon kameran ollessa Mericampingillä. Mutta jonkinlaiset kuvat saatiin, ja parhaat muistothan elää mielessä. Hymyssä suin palailin mökille, pakkasin kalastuskamat ja päätin lopettaa tämän reissun kalastelut siihen.

Kotona vielä tein perusteellisen mittailun kalalle oikein tehtynä, pyrstö yhteen puristettuna ja mielen jo ollessa rauhallisempi ennätys kasvoi parilla sentillä. Taimen oli siis 77cm pitkä. Punnittu tuota kalaa ei koskaan kunnolla, mutta suhteellisen solakasta varrestaan johtuen neljään kiloon se tuomittiin. Niin, ja ottiperhona toimi juuri tuo parkkipaikalla vaihtamani #12 oliivi kuulapupa. :)