Vantaankoski (Vantaa) | 30.6.2012 09:00

Kommentti^^Perhostelija^^ - 01.07.2012

Lähdettiin broidin kanssa vanttikselle kokeilemaan josko kala olisi liikkeellä. Alotettiin laittamalla kamat kuntoon ja kahluuvehkeet niskaan ja perhoa viskomaan padon yläpuolelle.

Laitoin siiman päähän vihreän stripukan ja painon siiman päähän. Ensimmäinen puoli tuntia oli ihan tyhjää joku virppa mies oli karkottanu yhden taimenen aikasemmin ja joku perhomies oli saanut yhden taimenen ylös.

Puolen tunnin heittelyn jälkeen menin virran mukana alemmaksi ja tunsin tärpin vavan päässä jatkoin heittelemistä. Vähän ajan kuluttua pamahti uudestaan ja sain vastaiskun ja sit alkoi väsytteleminen, kala lähti kovasti vetämään kovaan virtaan ja ei halunnut millään tulla ylös lopulta 5 minuutin jälkeen kala joutui haaviin ja osottautui komeaksi taimeneksi. Kala punnittiin ja kala painoi 1.2kg, Sen jälkeen poltin tupakan ensimmäisen perhokalan kunniaksi tänä vuonna:)

Jatkoin 10 minuutin päästä heittelemistä ylempää kun virppamies lähti pois, vaihdoin punasen kuulapää leechin ja heitin kosken niskalle ja siinä uitin, ei mennyt kun muutama minuutti niin kala pamahti kiinni ja lähti vetämään ylös päin koskea, huomasin samalla että tämä on jo isompi taimen, hetken väsyttelyn jälkeen pääsin haavitsemaan kalan kiveltä ja kala osottautoi 1.5kg taimeneksi, tämän jälkeen hymy oli herkässä ja tästä oli hyvä lähteä syömään aamupala grillille ja jatkaa kalastelua sen jälkeen.

Aamupalan syötyä mentiin sillan alapuolelle mistä toissapäivänä karkuutin 2 hyvän kokoista taimenta, heittelin siinä kaikki kivien montut ja pyörteet mutta ei tärpin tärppiä jatkettiin sitten alemmaksi mustankosken niskalle. Vaihdoin keltasen kuulapää zonkerin siiman päähän ja ajattelin jos taimenelle kelpaisi. Puoli tuntia tyhjää ja ei muutakun valumaan alas päin mustakoskea.

Huomasin samalla kun valuin alemmaksi niin sillan joka näytti että siinä voisi kalaa olla joten ei muutakun sillan luokse ja pinkki leechi kiinni siiman päähän ja viskomaan:) 10minuutin päästä ensimmäinen kala yritti ottaa mutta ei jäänyt kiinni, viskasin uudestaan samaan kohtaan ja taas sama juttu, hetken mietin että mikäs nyt on kun ei kiinni jää mutta kolmas heitto toden sanoi nyt pamahti ja kalan mukana koskea alas päin:) 5 minuutin taistelun jälkeen kala antautui haaviin ja kalan painoksi osottautui 1.3kg taimen:)

Soitin broidille että tulee tänne alemmaksi kun olin saanut kalan haaviin, lähdin itse hakemaan myös tavarat mitkä jäivät ylemmäksi. Hain tavarat ja tultiin takaisin sillan luokse ja jatkettiin kalastamista, heittelin samaan kohtaan ja ajattelin että siinä on kalaa enemmänkin ja niin olikin vähän ajan päästä pamahti ja nyt oli sitten isompi taimen kala lähti viemään koskea alas päin ja hetken jälkeen spurtti ylös päin juoksin kalan perässä kala ei meinannut millään antaa periksi väsyttelin kalan lopulta että veljeni kasteli kenkänsä mutta tämän kalan takia se ei varmasti haitannut haavissa oli 57cm/ 2kg taimen=) Ilon kiljahdus kuului varmasti ja hymy näkyi molempien huulilla:) Tämän jälkeen kuvat kalasta ja kala lähti mukaan. Tämän jälkeen sytitin tupakan ja avasin kylmän karpalo lonkeron tämän kaunokaisen kunniaksi:) Veljeni rupesi kalastamaan sen jälkeen sitä kohtaa mistä olin saanut nämä kaksi taimenta ja katselin kuinka veljelleni käy;D Hetken päästä sanoin että nyt on hyvässä paikkaa ja kohta pamahtaa kala kiinni ei mennyt kun 5 sekunttia niin taimen pamahti kiinni mutta karkasi. Tämän jälkeen menin vielä itse koittamaan mutta vain yksi tärppi.

Tämän jälkeen lähdettiin grillille ottamaan yhdet pitkät ja käytiin kokeilemassa vielä padon yläpuolelta josko vielä kalaa olisi. Kalasteltiin vielä tunti puoltoista mutta vain tärppi ja yksi pieni taimen karkuutus ja sitten rupesikin satamaan vettä joten tähän oli hyvä lopettaa tämä kalareissu.

Tästä reissusta jäi vain hyvä fiilis ja tuntee vähän uusia kalapaikkoja:)

Kommentit

Kommenttimilitin - 01.07.2012

Hienosti olette kalaa saaneet. Itse olisin tosin heittänyt kaikki paitsi ekan takas.


KommenttiLos Locales Lapamato - 02.07.2012

Taisi jäädä kylmät karpalolonkerotölkit rannalle tällä herralla :)

Kommentoi

Jos sinulla ei ole tunnusta, ole hyvä ja rekisteröidy.

Olethan tutustunut Perhorasian sääntöihin?

Tiedot

Sijainti