Vantaankoski (Vantaa) | 13.7.2012 08:30

KommenttiSturgeon - 13.07.2012

Perjantai 13. epäonnenpäiväkö?

Kello pärähti soimaan kuudelta aamulla. Illalla pitäisi jaksaa töihin lähteä. Ei taida jaksaa lähteä kalaan. Kello herättämään uudelleen 8.30. Silmät ummistaessani mietin muutaman edellisen päivän käyntejä Vantiksella. Alamittaisia taimenia, joista komeimpana n. 40cm pinturikala. Nämä tietenkin c&r. Lisäksi, salakoita, sorvia, turpia, haukia, ahvenia ja lahnoja. Yksi kirren karkuutus, kun 12# nymfikoukku oikeni kovassa virrassa. Lisäksi yksi (mielestäni) mertsarikosketus, kun sellainen oli selästä kiinni pitkän aikaa. Sitä ei tietenkään lasketa, mutta ainakin pitäisi nousukalaa olla. Pari oksaa oli myös hetken ajan sykettä nostanut, kun ne virran mukana "taistelivat" vastaan. Ärsyyntymistäkin oli ollut, ku joku tulee kylkeen kiinni viskaamaan oranssia viitoskoon lippaansa, kun itse vasta on aloittanut paikan haravoimisen.

Ei hemmetti, taidanpa kuitenkin lähteä! Seuraava kerta menisikin sitten aikaisintaan tiistaille. Koirat lenkille, kamat kasaan ja auto kohti koskea. "Yli 40 senttinen kirre tai yli 50 senttinen taimen ruokakalaksi" hoin taas mielessäni.

Jotain ihmeellistä tässä aamussa oli, koska saapuessani parkkipaikalle, paikalla oli vain yksi auto, joka sekin lähdössä juuri pois. Saisin siis valita vapaasti aloituspaikan. Aurinkokin paistoi. Päätin mennä Kehä III:sen poolille. Laitoin perukkeen päähän pinkin #8 leechin, jossa vihreä häkilä koko rungon matkalta ja päässä Rainbow-kuulapää. Lisäpainoksi yksi hauli. Aloitin haravoimaan aluetta perhoa vapaasti uittaen. Vähitellen siirryin pitempiin heittoihin ja viistätykseen. Mitään ei tapahtunut, eikä pohjakosketuksiakaan liiemmin ollut, joten päätin lisätä yhden lisäpainon perukkeeseen.

Juuri kun sain painon lisättyä perukkeeseen alkoi taskuni täristä. Kukahan mahtaa soittaa tähän aikaan aamusta? Eikä kun sehän olikin herätyskello, 8:30! Sammutin herätyksen ja hymyilin, oli tämä silti oikea ratkaisu. Uusi heitto, uudestaan alueen haravointi, mutta syvempää tällä kertaa. Seurasin katseellani heittosiiman päätä, jolloin siinä näkyi pieni nykäys. Vaistomainen vastaisku ja vapa kaarella. Liikettä ei tapahtunut, joten taisi tulla tuttu pohjakosketus. Samassa jarru huusi SKRIIIIIII! ja siimaa juoksi ylävirtaan päin metritolkulla! Nopeana kaverina päättelin, että uppotukit eivät ylävirtaan ui - ainakaan tuolla vauhdilla! Vavassa alkoi hirveä jumputus ja mietin, mikä helkutti siiman päässä oikein on! Olisiko se taas niin perinteeksi muodostunut hauki? Kala sinkoili hetken aikaa edes takas poolissa, jolloin mietin mielessäni "onneksei se lähden alavirtaan". Kala taisi lukea ajatuksi ja säntäsi alavirtaan. Huomasin hokevani ääneen "älä mene sinne, älä mene sinne". Nyt näin myös ensimmäisen kerran hieman kalasta: kirkas kylki välkehti hopean ja violetin eri sävyissä. Hauki se ei siis ainakaan ole! Olisiko se lohi? Iso pyrstö apunaan kala ui eestaas virrassa ja toivoin vain, ettei se pääsisi irti. Noin 10 minuutin (jälkikäteen mietittynä) tempoilun jälkeen kala tuli ensi kertaa aivan rantaviivaan. Se on iso taimen! Haavi oli n. kolmen metrin päässä takanani, joten yritin pakittaa hakemaan sitä. Samassa kala säntäsi taas alavirtaan ja minä sain taas hokea "älä mene sinne, älä mene!" No uudestaan kelaamaan ja melko nopeasti taimen tuli taas rantaviivaan. Nyt oli haavi kädessä mutta ongelmana, miten minä sen nyt haaviin mahdutan. Haavin pussi on 37cm pitkä ja samat 37cm syvä. Kala oli sen verran väsynyt, että se suostui lopulta istumaan haaviin. Woohoo! Nopeasti kännykällä parit hätäiset kuvat ja nopea pituuden mittaus. 67cm oli tällä komistuksella mittaa, painoa veikkaan 3-3½kg. Kalan elvytys ja takaisin porskuttelemaan isolla pyrstöllään. Huhhuh, olipahan taistelu ja onpahan oma enkkataimen!

Minun silmääni tuo näyttäisi nousukalalta, ainakin oli kovin eloisa ja upeassa kunnossa kaikki evät. Sanokaa joku viisaampi, jos olen aivan väärässä. Kaiken kaikkiaan onni potki minua tänä epäonnenpäivänä ja kannatti herätä! Ruokakalaa ei tullut, mutta eipä jostain syystä haittaa yhtään!

Kommentit

Kommenttihossanjoki - 13.07.2012

Suuret onnittelut! Kyllähän tuo nousukkaalta vaikuttaa, tänä vuonna pari aiempaa havaintoakin olen tehnyt. Iso käsi kalan vapaaksi päästämisestä.


Kommenttihenri95 - 13.07.2012

On kyllä kerta kaikkiaan upea kala ja hatun noston arvonen kun päästit vielä kalan kasvamaan :)


Kommenttikoukkaaja123 - 13.07.2012

HIRVEÄ MÖTIKKÄ!! Onnea kalasta! Ja oli kyllä miehen teko päästää kala jatkamaan elämää ! :)


KommenttiiVot - 13.07.2012

Aika upean taimenen narrasit! Onnea kalasta ja hyvä että päästit takaisin kasvamaan. ;)


Kommenttiperhomati - 13.07.2012

Onnea komeasta kalasta! Kyllä tuo näyttää nousukkaalta.


Kommenttiperhomati - 13.07.2012

Ja vielä,että mullaki on nuo kalalle lähöt vähä semmosia,että laitan herätyksen 05:00 mutta herään vasta 08:00 :D


KommenttiLiukkoRa - 13.07.2012

Minkäs paksusella perukkeella vedit kalan ylös? Hatunnoston arvoinen suoritus päästää mörkö takaisin!! Onnea!!


KommenttiSturgeon - 13.07.2012

Perukkeena oli 0,25mm:nen. Ja kuutosluokan vapa ja siima. Eniten jännitti se koukun oikeneminen, kunnes muistin, että tämä liitsi oli sidottu paksulankaiseen #8 koukkuun :)


Kommenttikuharulla - 13.07.2012

Komea Ite tein tänään surulöydön =( kehä III poolin reunasta reilu 4kg mertsari kuolleena lillumassa mutta vaikutti tuoreelta


KommenttiSturgeon - 14.07.2012

Eikai! :( Toivottavasti ei ole tuo minun! Nopeasti kyllä toimin ja mahdollisimman varovasti, enkä nostellut kalaa turhaan ilmaankaan. Väsynyt se oli, mutta kyllä se elvyttelyiden jälkeen porhalsi tiehensä.


Kommenttikuharulla - 15.07.2012

Minun löytämäni kala oli Siinä Poolin reunassa sijaitsevan soratasanteen edessä olevan kiven alla pää edellä. Katoin eka et ei helvetti ku iso mertsari lepäämässä kiven edessä ni sit yritin lilluttaa kaikkea mahollista sen ohi mut se vaan oli paikallaan ni tökkäsin sitä kepillä mutta ei reaktioita joten otin siitä kiinni ja kuolluthan se oli mutta kuolinsyytä en saanut selville koska kala oli täydellisessä kunnossa ja vaikutti 1-3 tuntia sitten kuolleelta mutta sinun kalasi ei ollut koska sillä oli koukkuleuka


Kommenttikuharulla - 15.07.2012

Ei mutta oho! Sinun kalasi on vähän vihertävä kun minun kalani oli kokonaan hopean värinen ja pilkut loppuivat keski kohan jälkeen!!! Koukkuleuka oli paljon isompi joten olisikohan se sittenkin ollut Lohi?


KommenttiSturgeon - 15.07.2012

Jos pilkut loppuivat kylkiviivan kohdalta, niin kuulostaa minun mielestä lohelta. Ehdin jo mielessäni käymään sata kertaa läpi, että miten olisin vielä voinut vapauttamista nopeuttaa. Toki kuvien ottamisessa parikymmentä sekuntia ehti kulua, mutta piti saada otettua, koska tämä niin harvinaista herkkua minun kohdallani on.


Kommenttikuharulla - 15.07.2012

Piti vielä kameran kuvista tarkistaa ja Surukseni huomasin että kyllähän se mertsari on =(


KommenttiAlltrack - 17.07.2012

Komea on taimen. Myös vapauttamisessa on toimittu sääntöjen mukaisesti.

VANTAANKOSKEN KALASTUSMÄÄÄRÄYKSET 2012
Erityismääräykset
10) Saaliiksi saatu taimen, jolla on ehjä rasvaevä, on todennäköisesti luonnon villiä kantaa ja se on viipymättä laskettava takaisin veteen. Istutetut taimenet tunnistaa siitä, että taimenen selässä oleva rasvaevä tai osa siitä on leikattu pois ennen istutusta.


Kommenttikuharulla - 17.07.2012

Tuosta uudesta määräyksestä en ole kuullut ennen! mistäs sait tollasen tietää?


KommenttiAlltrack - 17.07.2012

Ostaessani keväällä 2012 vuosiluvan Martinlaakson uimahallista... sain mukana A4 kokoisen paperin missä toisella puolella on Vantaankosken kalastuslupa-alueen kartta ja toisella puolella Vantaankosken kalastusmääräykset 2012.




Kommenttikuharulla - 17.07.2012

Aijaa koska tuolla pitsanpyörittäjien paikassa ei tuu ku pelkkä lupa ja siitäki peritään maksu että kirjoittavat päivämäärän


KommenttiSturgeon - 17.07.2012

Aika jännä, että noita määräyksiä ei lue siellä joen varressa. Itsekään en tosta määräyksestä ollut kuullut, mutta lähtökohtana oon kans pitänyt, että luonnonkalat takas. En ole saanut rasvaeväleikattua taimenta, vaikka pari minun silmään istarin näköstä olen ylös saanut (ja takaisin laskenut). Mutta mielestäni hyvä, jos istarit merkataan selkeesti.


KommenttiM_a_k_e - 17.07.2012 (Muokattu 17.7, 21:16)

kaverin kanssa viimekerralla saatii noita tosi pieniä nii niiltä oli ainakin leikattu evä pois. yheltä 35senttiseltä ei ollu leikattu pois olikoluonnon kantaa vai ei mutta larvaan haksahti.
minäkään tosin ollut tietonen et rasvaevalliset on laskettava pois. hyva tietää. tosin kaikki taimenet tullu tuolla vapautettua aina.


Kommenttizhero - 19.07.2012

Kalan voi tunnistaa helposti kuvista vertaamalla kiduskannen pilkkuja. Tämä siis mikäli kuvat on otettu samalta puolelta kalaa.

Kommentoi

Jos sinulla ei ole tunnusta, ole hyvä ja rekisteröidy.

Olethan tutustunut Perhorasian sääntöihin?

Tiedot

Sijainti