Schwarza IV | 30.5.2012 15:00

Aluksi pahoittelut jutun pituudesta, muttei sitä oikein osittainkaan voi kertoa... lisäksi pahoittelut siitä, etten yksin kalastavana ottanut yhtään kuvaa kaloista, kaikki oli C&R ja kameraa en yleensä kalastuksen lomassa pidä mukana yksin liikkuessani.

22.5-28.5 Olin Slovakiassa. Mun piti oikeesti kalastaa siellä, mutta kalastus jäi lähinnä unelmaksi. Tutkin jokia kalastusmielessä ja etsin kalapaikkoja, muttei mitään kalastettavaa näkynyt missään, eikä se mua oikein sytyttänyt polttavaan kalastusintoon.

Lisäksi paikallisten kielitaito oli jotain todella onnetonta. Kävin tiedustelemassa kalastuskarttaa (joka Slovakiasta on julkaistu) eli Rybarska Karta, paikallisesta paperikaupasta (Liptovsky Hradokista). Tiesin erään blogin perusteella, että sieltä saa ainakin lupia, kaupassa olevat vanhemmat tädit eivät ymmärtäneet sanaakaan englantia, mutta pitkän polotuksen perään sain kuin sainkin jostain kenkälaatikosta kassan alta kaivetun kopioidun kartan, jossa oli jopa muutama sana englantia...

Jossain välissä olin jo menossa oikeasti kalaan, vaikka heittämään tyhjää... Lupaa ostettaessa kävi ilmi, että valtion lupa täytyy ostaa kaupungin virastotalosta... jumaliste mun tuuria, kun pääsin sinne virastotaloon, missään ei lukenut mitään englanniksi taaskaan, yksi ainoa rouva puhui muutaman sanan englantia ja koetti auttaa ystävällisesti, lopputuloksena se, että koko virastotalo oli joko jo lounaalla tai sinne suuntaamassa, lupa jäi siis saamatta...

Olisihan sen luvan saanut vielä lounastunnin jälkeenkin, päätin kuitenkin jatkaa vesistöjen tutkimista ja en enää ehtinyt lupaa ostamaan... Alkoi pikku hiljaa koko maa kalastusvesineen ja kielitaidon puuttumisineen .....taa.

Kesäreissun kalastamisista ei siis näyttänyt tulevan mitään, maanantaina olisi lähtö kohti Unkaria tiedossa.

Fiilarit oli aika murskana. Olin aiemmin katsonut Brothers in flyfishing-sivustolta talvella juttua Slovakian perhokalastuksesta, jossain vaiheessa kevättä sivu tosin alkoi redirectaamaan jonnekin Uuden Seelannin kalastus-sivuille... se jo herätti kummastusta.

Oli sellainen fiilis että räjähtääkö tässä pää vai ei...

Ei se onneksi kuitenkaan räjähtänyt koska pääsin Itävaltaan kalaan...

ti 29.5 Sopron - Schwarzau im Gebirge jne.

Kävin skauttaamassa Schwarzaa, löytämättä kuitenkaan luvanmyyntiä mistään, hotelli jossa lupaa myytiin ÖEFG1880:n listan mukaan oli suljettu, koko kylä oli kuin kuollut muutamaa autoilijaa lukuunottamatta.

Tiedustelin lupia auki olleista majataloista, kukaan ei tiennyt mistä luvan saisi, lisäksi Gasthof Gruberistä soiteltiin hotel Kaiser Franz-Josefiin, eikä sieltä kukaan vastannut joten tyhjän päällä olin taas.

Kun kukaan ei vastannut lupaa myyvästä paikasta, isäntäväki alkoi opastaa minua Pielachille kalaan, kävin sitäkin skauttaamassa, sitten mulle selvisi, ettei siellä saa kalastaa kahluuvermeillä, korkeintaan saappaat saa olla jalassa...

ei oo helppoo kalaan lähtö enää... mun min. 47 koon kanootille kun ei noin vain löydy kenkiä mistään (soittelipa avulias majatalon pitäjä ympäri sukuaa ja lähimpään kauppaan, josko löytyisi mulle sopivaa kalossia, mutta koot loppuivat 44:seen), joten jätin sitten Pielachin mielestäni... varsinkin jos lupa maksaa 150-200€, eikä saisi edes kahlata...

ke 30.5

Aamu koitti, aamupalan jälkeen nostin kytkintä ja suuntasin kohti Wieniä, löysin navigaattorin ansiosta, mutta pienellä kikkailulla ÖEFG1880:n (iso kalastusorganisaatio Itävallassa) konttorin Elisabethstrasselta. En ollut varma saanko täältäkään lupia (ei ollut sitäkään tullut selvitettyä etukäteen, vaikka mukana oli hätävarana luettelo ÖEFG1880:n hallinnoimien jokien myyntipisteistä).

Muutaman kerran ajettuani harhaan tulin oikeaan osoitteeseen (olin ryhmittynyt väärin, enkä päässyt kääntymään oikeasta risteyksestä). Viereisissä taloissa oli jonkinlainen remontti käynnissä, katujen varsilla olevat parkkipaikat olivat osittain työmaa-alueen valtaamia, joten parkkipaikkaa ei todellakaan löytynyt, onneksi eteeni oli ”langetettu” täydellinen apu tähän tilanteeseen, edessä oli ramppi maanalaiseen pysäköintihalliin, jonne sain vaivattomasta auton ajettua.

Portaita pitkin sitten vaan maan pinnalle ja siitä ostamaan lupaa, luvanmyyntiä varten piti mennä muistaakseni 3:sta summerilla varustetusta lukitusta ovesta, ennen kuin pääsin asiaan.
Hienosti pidetty toimisto heillä olikin ja paljon asiaan liittyviä trofee-kaloja seinillä ja hienoja kuvia sieltä sun täältä.
Rouva puhui oikein asiallisesti englantia. Mies, joka oli siellä hänen työtoverinaan, puhui vissiin vain muutaman sanan, koska häneltä ei kovinkaan paljoa kommentteja irronnut.

Sillä lailla! Luvat olivat tähän asti kalleimmat mitä tällä pojalla on ollut plakkarissa, Schwarza IV alueen lupa kustantaa 108€ (1vrk), tämän lisäksi piti ostaa Nord-Österreichin vieraslupa, joka kustansi 13€ vielä lisää (30pv voimassa).

Dodii, nyt oli sentään lupa saatu, enää tarvitsee vain suunnata joelle, pistää varusteet niskaan ja eikun kaloja jahtaamaan. Käppäilin siitä sitten kevyin mielin autoa kohti, lupalaput suorastaan kättä poltellen.
Wienistä ulos pääseminen tuntui taas vievän pienen ikuisuuden. Ulos ajo ei onneksi mennyt niin mutkikkaiden tiejärjestelyjen kautta kuin sisään tulo, liikennevaloissa vaan joutui kököttämään lähes joka risteyksessä.

Matka kesti jotain tunnin kieppeillä, Raxalpen kupeesta tuli ajettua autolla Höllental:iin (helvetin laakso suora suomennos). Upean näköinen mesta sinällään, komeita vuoria jyrkkine seinämineen molemmin puolin, upeaa puustoa ja kirkkaan turkoosi joki virtaamassa vieressä. Täällä todellakin on mahdollista paikallistaa kalat ihan omin silmin suoraan vedestä, joen upean vaalea pohja piti siitä huolen.

Suuntasin kohti Schwarzau im gebirgeä, jonka lähellä oli selkeän näköinen kohta, josta kalastusalue alkaa. Loppupeleissä kalastuskartta ei koko selkeydessään kuitenkaan vastannut sitä, mitä oikea kartta näytti siitä alueesta.
Tähän päiväänkään mennessä en ole varma siitä, missä kohtaa se kalastusalue noin niin kuin virallisesti loppuu.
Kiitos sen pienen Schwarzaan laskevan sivuhaaran -joka kuuluu kalastusalueeseen- ja sen tienhaaran, joka johtaa viereiseen laaksoon on kuitenkin pääteltävissä helposti mistä se alue alkaa.

Ajoin ylärajalle siis ja siellä heitin u-käännöksen, nokka kohti alajuoksua. Menomatkalla olin katsellut paikkoja jo valmiiksi, mihin sen auton saa parkkiin. Parin asuintalon jälkeen oli pienoinen pysähdyspaikan näköinen sora-levennys, josta johti polku joen rantaan.

Siinä kohtaa oli juuri pieni koski ja sen loppuliu’un jälkeen syvä monttu vastarannan tuntumassa. Tästä montusta en kaloja yhyttänyt ainuttakaan. Jatkoin hieman alemmaksi ja kalastin syvempää osiota tuloksetta, koska en viitsinyt mennä hätyyttelemään alempana sillan kupeessa olevaa kalastajaa.

Menin käymään autolla juomassa ja samalla katselin kuinka tämä toinen kalastaja lopetti sillan alustan kalastuksen, vavat siis kantoon ja suuntasin kahlaten joen poikki - sillan alla - kohti sillan alapuolista osiota, jossa oli lyhyt pätkä voimakkaampaa ja matalampaa virtaan joka sitten syöksyi syvemmälle alueelle. Virran keskellä näkyi selvästi kaloja vaaleaa pohjaa. Kalat napsivat välillä pinnasta ravintoa, sidoin kiinni oliivirunkoista klinkki-mayfly-sekamelskaa, jota ihan mayflyksi yhdellä aikaisemmista reissuista Sloveniassa nimitettiin.

Perhoa käytiin kuikistelemassa muutamaan otteeseen, kookkain kala kävi katsomassa sitä vastarannalla olevan tumman alueen suojasta käsin. Kun huomasin sen, niin luonnollisesti koetin sitä sitten pommittaa, kun pinturi ei kelvannut, nakkelin mustaa striimeriä.

Jonkin verran sain sen kalan myös striimeriä seuraamaan, mutta varomaton heittelyni karkotti kalan hieman pidemmän matkan päähän, enkä enää saanut sitä näköpiiriini sen jälkeen.

Päätin sen pelottelun jälkeen jatkaa matkaa hieman alavirtaan, lyhyt siirtyminen autolla, kun näin siinä matkalla hienon näköisen mutkapaikan joessa, joki kaartui osittain tien alle ja siinä oli siis silta ihan vain sitä joen mutkaa varten mun näkemyksen mukaan. Pysäköintipaikkakin löytyi n. 100m päästä. Kävelin siis takaisin ylävirtaan ja aloin nakkelemaan.

Mutkaan oli muodostunut komea, turkoosin sävyinen läpikuultava monttu.

Ensimmäinen taimen nappasi jo aiemmin mainitsemaani pinturiin siitä kaarteen kohdilta ja sitä väsyttäessä isompi kala kävi hätistämään tätä "mekastajaa" pois omalta reviiriltään, hetken aikaa kiinni oltuaan se pääsi kuitenkin karkuun.

Hatun nosto kalalle ja uutta heittoa pienen perhon tuunauksen jälkeen.
Pinturiin ei enää tästä kulmilta kalat ottaneet, joten striimeriä kehiin.

Selvästi näkyvissä olevat kalat olivat pienemmän puoleisia, joten aloin nakella striimeriä montun yläreunaan ja siitä upottaa sitä lähemmäs pohjaa. Kauaa en ehtinyt antaa virran viedä mustaa striimeriä, kun tärähti hyvä isku, vapa pystyyn vaan ja ei kun väsyttelemään. Taas oli äijä yhtä hymyä kun pääsi luonnon kaloja jallittamaan. (kuin pikku lapsi tikkarin saaneena)

Striimeri ja nymfi-käytön erikoisvapani oli yllättävän mukava työkalu n.45cm taimenen väsytykseen, vaikka vapa on voimakas heittää isojakin murkuloita.

Nyt kun hieman on itsevarmuutta tullut kalojen suhteen, eikä jokainen ole 100% pakko saada ylöskään, ei tullut käytettyä haavia lainkaan. Siimasta kylmästi kiinni, kala jalkojen juureen ja koukku irti. Yhtään kalaa ei tarvinnut nostaa vedestä, vaan koukut sai irti veden alla.

Päätin jättää paikan rauhaan ja siirryin alemmas.
Pienen koskiosuuden jälkeen nakkelin taas pinturia vaihteeksi, tyhjää kuitenkin tällä kertaa.
Päätin jatkaa taas matkaa alaspäin ja jätin rauhaan sen paikan.

Seuraava kävelymatkan päässä oleva osuus oli reippaahkoa koskea, joten matka jatkui autolla. Näin aivan mahtavan näköisen poolin kohtuullisen voimakkaan kosken alapuolella, tämä oli näitä "tonne PITÄÄ päästä uittamaan perhoa" - paikkoja.
Harmikseni mestoille ehti 2 kalastajaa ennen mua, no miksi mä jäisin sitä murehtimaan, upeata jokea oli riittämiin vielä alavirtaankin päin tiedossa.

Autolla ei tarvinnut mennä enää puoltakaan kilometriä, kun löysin sopivan levennyksen, josta marssin tien yli joen rantaan, siinä sitten nakkelin ja otin ensimmäisen kirren ylös pinturilla, no nyt oli molemmilla aloitusperhoilla saatu kalat.

Jatkoin siitä sitten hieman alemmaksi, kun näin upean näköisen pienen kanjonimuodostelman.
Päätin kahlata joen yli ja mennä toisella rannalla olevan kallion kielekkeelle.
Härnäsin siitä käsin paria isompaa kalaa, jotka näin syvemmän montun päällä.
Muutaman kerran sain kalat seuraamaan perhoa ja yksi niistä erehtyikin pinturiini, kirre taasen.
Mukavan ottelun se laittoikin käyntiin, pari kertaa kävi ilmassakin.
#4 luokan 8,5 jalkaa pitkä vapa 8.5 midflex-actionilla oleva T3:n oli todella nannaa kalan uittamiseen.
Nopea C&R veteen polvistuneena ja kala lähti jatkamaan matkaansa – kiitokseksi - vettä roiskauttaen.

Kapeikon kohdalle nymfaavat kaksi isompaa kalaa eivät olleet moksiskaan edellisen kalan mesoamisista.
Päätin alkaa uittaa näille mustaa striimeriä, jotta pääsisin oikealle syvyydelle. Muutaman kerran kävivät molemmat uimassa lähempää striimeriä. Jouduin kuitenkin lopettamaan leikin kesken, kun yht’äkkiä päälleni tuli julmettu myrskynpuuska ja kohtuullinen sade…

Mulla oli tietysti kahluutakki autossa kun muuten olisin paahtunut (vedessä kun ei paljoa pääosin matalassa joessa tule vietettyä).

Kipitin sitten vesisateen saattelemana sopivan näköiseen joenylityspaikkaan ja marssin äkkiä autolle vavat autoon sulloen (menee täyspitkänä onneksi sisään).
Jatkoin matkaa alavirtaan autolla. Tie nousi joen rantaa huomattavasti korkeammalle, joki katosi näkyvistäni alapuolella olevaan kanjoniin.

Matkalla oli pieniä hiekkalevennyksiä tiessä, mutta rinne näytti aivan liian jyrkältä.
Löysin lyhyen matkan päästä isomman levennyksen ja tulin siihen tulokseen, että siitä pääsee varmasti hieman vaivattomammin alas joen rantaan.

Kömmin ulos autosta kahluutakki päällä ja kalastusliivi takin päällä (käytän yleensä molempia).
Sade piiskasi kaikkea ympärilläni ja minua mukaan lukien. Vaikka villahattuni ei päästäkään vettä lävitseen, lierihatun reunasta tippui pisaroita vihjeenä siitä, että märkä on hattukin miehen päässä.

Visionin thinskin takki ei taaskaan pysynyt 100% kuivana. Pääosin oli kuitenkin kuivahko ja mukava olo suhteessa ympärillä vallitsevaan myräkkään.
Menin varovaisesti jyrkähköä polkua pitkin alas kanjoniin.

Kun pääsin rantaan, menin sopivan näköiselle kiviulokkeelle. Heittelin siitä pinturia ja striimeriä tuloksetta…
Sade oli hieman jo rauhoittunut, päätin jatkaa kävellen hieman alavirtaan.
Nätin näköinen kallioiden molemmin puolin ympäröimä mieto virtakohta veti mua puoleensa. Jouduin kiipeämään polkua pitkin vähän matkaa takaisin ja laskeutua alas vähemmän käytettyä polunpohjaa pitkin, missä oli muutama harha-askeleen paikka näkyvissä.
Tässä kohtaa joutui tosissaan pitämään puista kiinni, jotta pääsin seuraavalle alas johtavalle kallioseinämälle kalaan (hullu mikä hullu).

Pääsin kuin pääsinkin joen rantaan.
Näin liikehdintää virran seassa hahmottamatta kuitenkaan kalojen koosta tuon kummempaa. Ensimmäinen kokelas kävi muutaman kerran katsomassa ja latasi kertaalleen tulisesti striimeriin kiinni, päästen kuitenkin irti. Siihen loppui elämä tässä kohti jokea.

Jatkoin sitten päättäväisesti vielä kallioseinämää pitkin hieman alemmaksi, kunnes löysin sopivan kielekkeen. Kielekkeen kohdalla oli joki kohtuu matalan näköinen (menin vähän matkaa jokea kahlaten alaspäin). Jokeen mennessäni älysin vasta sen todellisen syvyyden, vettä oli kuitenkin reilusti yli metri vaikka sitä näytti olevan ehkä polveen asti. En kastunut, mutta totesin pehmeän sorapohjan myötä että ehkä on parempi kiivetä takaisin kalliolle.

Muutama heitto pinturilla tässä kohtaa tuotti seuraavan kirjolohen, joka oli oikein pirteä veijari vaikka olikin pienehkö. Nopea koukun irroitus ja kala takaisin kasvamaan.

Alavirtaan päin tästä ei enää päässyt. Joen pohja oli liian pehmeä ja arveluttava. Syvyyden arvioiminen kirkkaasta vedestä johtuen oli vaikeaa, eikä kallioseinämässä enää ollut mitään mistä ottaa kiinni. Jatkoin siis samaa hankalahkoa reittiä myöden takaisin, nappasin rinteestä toisen vapani mukaan ja suuntasin autolle.

Ajelin tovin alavirtaan, kunnes joki ja tie olivat taas melkein samalla korkeudella. Tuulta ja vettä oli jonkin verran vielä ilmassa ja kalastin seuraavan aika monotonisen oloisen joen pätkän tyhjää. Muutama heitto ja taas paikan vaihto. Erikoishavaintoja tässä paikassa oli jonkun ilmeisesti virran mukaan karannut Salama McQueen-Crocsi ja pienen sivupuron laskukohtaan jäänyt Old Spice-shampoo pullo. En jäänyt niitä sen enempää ihmettelemään, vaan päätin suunnata autolla alavirtaan.

Ajelin taas x-kilometriä, en kovin pitkää matkaa kuitenkaan, kun löysin pysähtymispaikan ja upean näköisen mutkan jossa joki kaartuu todella komeasti syvään turkoosin sävyiseen monttuun.

3 sopivan kokoista kalaa napsi välillä jotain virran mukanaan tuomaa. Virittelin niille pinturia ja kikkailleissani onnistuin räpeltämään sen mun luottopelin puuhun (sitä ennen kalat kävivät kuitenkin kurkkaamassa perhojani uteliaana kääntyen tosin ilman tärpin tärppiä pois). Vaihdoin ihan vaan fiilaripohjalta Royal Coachmania peruukkeen päähän (yksi niistä harvoista jonka oikeasti tunnistan nimeltä) ja laitoin pinturivavan sivuun.

Päätin kokeilla vaihtelunvuoksi mustaa liitsiä, jolla oli keltainen pää. Heitin hieman ylävirtaan muutaman heiton, kala lähti seuraamaan mutta kääntyi aina jossain kohtaa pois perhon perästä. Päätin heittää hieman lähemmäs vastarantaa, joten jouduin ”rääkkäämään” vapaa ja veivasin pari kertaa yli olan ja sitten se olikin jo sopivalla etäisyydellä vastarannasta. Nyt oli sellainen fiilis että uintirata on todellakin kohdallaan. Ei siinä kovin kauaa ehtinyt kulumaan kun jysähti ja pääsin väsyttelemään päivän toisen taimenen.
Nopea C&R ja kala takaisin kasvamaan, fiilikset olivat aika huipussaan kun tulee kirkkaissa vesissä arkojen kalojen kanssa onnistumisia.
Päätin että nyt otetaan vielä pinturilla se yksi kala tuosta kallion kupeesta pois nymfaamasta. Sen verran aktiivisesti kävivät pinnasta napsimassa pörriäisiä, etteivät tainneet edellesin kalan saamisesta pahemmin häiriintyä.
Ylävirtaan vaan sitten pitkää heittoa virittelemään. Mulla ei ole tarkkaa käsitystä, kuinka kauan yritin sinne ylävirtaan nakella pinturia. Lopulta kuitenkin sain perhon laskeutumaan suoraan syönnöslinjalle. Reissun isoin taimen otti nopealla pyörähdyksellä perhon pinnasta ja aloitti sellaisen rallin että taas oli mies yhtä hymyä…
Tovin vääntämisen ja jarrunkin vingauttamisen jälkeen sain kuitenkin kalan rantaveteen jonne polvistuin nätin taimenen kaveriksi, nappasin koukun nopeasti irti ja nostin hattua hymyillen… Hieno joki kaloineen tämä Schwarza.

Päätin rauhoittaa tämän paikan ja suunnata kohti seuraavaa mestaa. Kaiserbrunn nimisen kylän jälkeen oli pysähtymispaikka, josta ajoin aluksi ohi. Kävin tekemässä U-käännöksen ja laitoin auton parkkiin. Kävin joen ylittävältä sillalta skauttaamassa läjän kaloja, joista yksi oli asiallisen kokoinen.
Laskeuduin jyrkkää polkua pitkin joen rantaan puita halaillen. Iltahämärän pikkuhiljaa hiipiessä ylleni, kalat lähes totaalisesti passivoituivat.
En nähnyt yhdenkään kalan seuraavan perhojani. Vastarannan kupeessa juuri koskiosuuden jälkeen olevan akanvirran kulmilla oli pintakäyntejä useampaankin otteeseen. Sinne kulmille veivasin sekä pinturia että striimeriä vuorollaan. Pinturitärppi jäi ainoaksi tapahtumaksi, hämärä laskeutui kanjoniin kohtuullisen nopeasti vaikkakin melkein huomaamatta.

Kun en enää nähnyt kunnolla virran muotoja, päätin että loman ainoa perhoreissu oli tullut päätökseensä. Lähdin könyämään autoa kohti jyrkkää rinnettä pitkin kengät välillä lipsuen ja pakkasin kamppeet autoon tyytyväisenä.
Ajattelin että sama se on ajaa Unkariin hotellille asti ja ottaa kahluukamppeet pois vasta suihkun jälkeen.

Matka hotellille sujahti nopeasti, yli tunnin ajomatkaa ei kyllä huomannut ei mitenkään, fiilikset olivat sen verran euforiset.

Tässä vielä pari linkkiä joista voi olla iloa jos nokka on kohti Itävaltaa...

http://www.oefg1880.at/deutsch/download/OEFG_Preisliste.pdf
http://www.oefg1880.at/deutsch/inhalte/gewaesser/schwarza.html
http://www.fliesandfins.com/postt996.html
http://www.pro-guides.com/943_DE.evo?ses_language=EN
http://www.rustyspinner.com/cybertrout/Other%20Countries/austria.htm