Vilppulankoski (Vilppula) | 7.7.2013 14:00

KommenttiToukka - 08.07.2013

Tuli sitten polte päästä Vilppulankoskelle kalaan. No netistä tulostettiin lupa, kamojen lastaaminen autoon ja tien päälle. Siinä kahden jälkeen olin koskella eikä muita kalastajia näkyny. Kuumapäivä ajanu varmaan terassille.

Kahluuhousuja pukiessa huomasin, että oli haavi jäänyt kotiin. Siinä jo ittekseni tuumin, että kalaa tulee, kun ei ole haavia mukana.

Sidoin siiman päähän riikinfasaanin ja red tag perhon sivu tapsiin. Aloittelin kalastusta kosken niskalta mistä tuli vain pieniä särkiä ja salakoita. Taisi siinä muutama kovempikin isku tulla. Noin tunnin kalastelin kosken kuohuja ja kivien ympäryksiä saamalla vain särkiä ja muuta pikku kalaa. Aika vaihtaa paikkaa.

Kävelin p-paikan puoleiselle alajuoksulle ja vaihdoin red tagin vihreään hydrolarvaan. Siinä aikani heittelin ja koivun alta otti pieni harjus kiinni, joka jaksoikin mukavasti vääntää. Nopea väsytys, kalasta kuva ja takaisin kasvamaan. Taisi siinä muutama lokin retale käydä harria kattelemassa elvytyksen aikana. Hakekoot ruokansa muualta.

Tuli siinä sitten pistettyä nuotioon valkeeta ja mietittyä mitä seuraavaksi. No siiman päähän keltasta hydrolarvaa ja tapsiin kuulapupaa. Kävelin takaisin koskenniskalle ja sieltä kosken keskelle kiville heitteleen. Taas tuli pieniä kaloja melki joka heitolla, mutta sitten tömähti kahden kiven välistä. Luulin, että perho jäi kiveen kiinni ja parin nykäsyn jälkeen alkoikin siimaa lähteä kelalta. Nyt olikin joku vähä kovempi otus kiinni. Kala juroi kiven ympärillä kahden montun välissä ja sen jälkeen ui keskelle koskea missä aloitti hyppy esitykset. Ekalla hypyllä näin, että oli taimen ja n.1-1,5kg. Ja mikä oli vielä hienompaa oli se ettei ollu se perkuleen haavi mukana.

Sain taimenen kelailtua takaisin kiven viereen ja nyt rupesin miettiin millä saan sen ylös. Onneksi se ankkuroitu omaan monttuunsa takaisin, sain hieman aikaa pohtia mitä tekisin. 5min päästä päätti taimen lähteä kovalla vauhdilla kosken keski osaa kohti ja sain itsensä jonkun kiven ympärille ja ei siima liikkunut enään mihinkään suuntaa.
Voihan paska. Mitäs ny? No eia auttanut muu kuin lähteä koskenniskalle, sieltä kahlata yli ja mennä heittolaiturille kokeileen jos saisin kiven kierrettyä. Hommahan toimi ja sain taimenen liikkeelle ja talutettua laiturin alapäähän ja hyppäsin veteen. Sain taimen käsiin ja huomasin että larva oli suupielessä siima katkenneena, mutta pupa oli tarttunut kylkeen kiinni. Parempi olisi ollut, että olisi irronnut heti kertaheitolla, kun taimen potkaisi ja samassa tippui veteen en kerenny varmistaa, että sillä oli tarpeeksi voimaa lähteä. Vi¤@tus oli aika kova. Olisi haavi saanut olla mukana ja tästä eteenpäin naulaan sen selkääni kiinni.

Kommentoi

Jos sinulla ei ole tunnusta, ole hyvä ja rekisteröidy.

Olethan tutustunut Perhorasian sääntöihin?

Tiedot

Sijainti