Sava Bohinjska (instituutin alue) Slovenia | 26.5.2013 08:40

Edellinen kalastusreissu oli huomaamattani päättynyt Orvis Hydroksen kärkikappaleen putoamiseen ja katoamiseen.

Onneksi se löytyi edellispäivän skauttausreissulla (jolloin tuli lupakin ostettua).

Päivä alkoi samalla lailla kuin edellinenkin kalastuspäivä. Tällä kertaa olisi sitten Catch&take-Lupa ja muutama perho lisää taskussa suuntasin kohti Sava Bohinjkaa (suuntana jälleen kalastusinstituutin alue). Aloitin kalastuksen samaan tapaan Log V Bohinjin sillan kupeesta, samainen kala oli virrassa sillan tolpasta hieman alaspäin kuin 3 päivää aiemminkin. Koetin sille kovasti uittaa nymfiä, tuloksetta tosin.

Uittamiseni loppui, kun nymfiä vaihtaessani mun Marttiini humpsahti liivin taskusta jokeen.
Sitten oli vuorossa puukon onkimista, sen verran syvällä se oli, ettei sitä haavilla saanut millään sieltä. Vapa sitten vaan 2 osaan ja ronkkimaan, aika kauan sitä sai tökkiä, ennen kuin sen sain puukon tupen lenkkiin ujutettua sen vavan. Pari kertaa puukko meinasi pudota virran vietäväksi syvemmälle, jolloin sille olisi voinut sanoa moro…

Kun sain puukon ongittua, paikalle saapui kalastuksen valvoja. Lähdin valvojan perään ja huikkasin että mulla olisi lupa tarkastettavaksi ja hän sitten katsoi sen sanoen, että lupani on Catch & take ja osoitti lupalapusta, missä se Catch & take alue on ja sanoi että tämä alue on vain C&R.

Sanoin perinteiseen tyyliin, että tiedän. Samalla kirosin itseäni, että melkoinen puusilmä olen, kun en ole huomannut, että Catch & take alue on erikseen. Toisaalta onni, että kalastuksenvalvoja tuli paikalle, koska allekirjoittanut apina olisi saattanut epähuomiossa papittaa C&R alueelta vauraamman kalan ja sen seuraamuksia en olisi halunnut kokea…

Jostain kumman syystä kuitenkin pakkasin kamppeeni ja suuntasin ylemmälle Catch & take-alueelle, joka on Bohinjska Bistrican autotiesillasta Sava Bohinjkan ylittävälle rautatiesillalle asti, joka Log V Bohinjin ja Bohinjska Bistrican välimaastossa.

Kalastelin autotiesillan alapuolisessa virrassa olevia kirjolohia, joista ensimmäinen tuli sillan alta pienellä ruskealla pinturilla, seuraava kala haksahti musta valkoiseen caddis-tyyppisellä karvalla höystettyyn nymfiin, joka ui hieman pinnan alapuolella.

Pää taas auki niin sanotusti ja suunta kohti alavirtaa, kun ei yksikään niistä isommista innostunut mun tarjouksista.

Matka jatkui jonkin matkaa alaspäin kaloja etsien ja samalla ihastellen välillä maisemia, joissa on vain kummallisen kotoinen olo. (Suomessa tallatessa ikävöin usein vuoria).

Vähän matkaa alempaa tuli paikallistettua pari vauraampaa yksilöä ja kompuroitua virtaan hankalasta kohdasta.
Heittelin pinturia ylävirtaan virran päällä olevan puun kupeeseen ja siitä sitten nappasi päivän kolmas kirre, joka sekin pääsi lyhyen uiton jälkeen jatkamaan kasvamista.

Samalla paikalla oli muitakin pinta-aktiivisia kaloja, muttei tärpin tärppiä.
Jätin rauhaan tämän paikan kun en nähnyt isompia kaloja missään.

Jatkoin matkaani taas alavirtaan, kunnes löysin loivemman ja matalamman rannan.
Kahlasin veteen muutaman kalan alapuolelta, jotka kävivät pinnasta napsimassa joitain pörriäisiä.

Muutama heitto ja pinturiin kopsahti päivän neljäs kirre, pienempi jälleen vaikkakin mitallinen.

Nopea väsytys ja vapautus, ei yllätyksiä vaikka se onkin aina mukavaa saada se kala siihen viereen vapautettavaksi. Pinturia kuntoon trimmatessa havaitsin keskivirrassa isomman kalan, jolle tarjoilin erilaisia perhoja, pientä nymfiä ja pinturia. Tähtäimessäni ollut kala vain väisteli perhoani ja vaihtoi paikkaa virrassa. Turhauttavaa jopa, kyllästyin yrittämään sitä kalaa ja kahlasin alavirtaan haroen vastarantaa… tuloksetta sielläkin. Suuntasin alaspäin ja löysin hyvännäköisen kosken, joka olisi kotimaisella taimenvirralla hotspotin näköistä mestaa, täällä se oli kuitenkin aika kuollut paikka.

Kahlasin virran poikki kosken niskalta ja lähdin takaisin ylöspäin, alkoi näyttämään keli sen verran kurjalta. Kun olin jonkin matkaa kävellyt, alkoi ukkonen jyristä ja totesin että tähän voisi sitten kalastuskin tällä alueella loppua. Tuuli yltyi todella rajuksi ja alkoi sataa, suurin osa matkasta taittui kuitenkin puiden lomassa, eli vettä ei edes tullut päälle lainkaan.
Eipä toisaalta vesi olisi haitannut, kun on täyspitkät kahluuhousut ja sadetta pitävä kahluutakki.

Kävelin kohti Bohinjska Bistrican autotiesiltaa ja lopulta siitä sitten autolle. Ukkonen ei tullut onneksi päälle paukkaamaan.

Alapuoliselle Catch&take alueelle oli matkaa aika reilusti, eli sinne suunnattaessa pääsisin kauemmas ukkosesta. Matkalla söin hieman eväitä ja totesin ilokseni, ettei siellä loppualueella tullut vettä yhtään.

Vavat ja vesipullo mukaan ja jokeen, paikka oli sellainen kivikkoinen, samaa tyyliä kuin ex-trophy-zonen kivikot.
Paikalle tuli hieman ylemmäs sveitsiläinen kalamies, joka veti muutaman kalan virran reunasta asiantuntevan kalamiehen ottein. Minä taas nuolin näppejäni alempana, vaikka pintovia kaloja oli pitkin virtaa joka suunnalla.

Vasta sveitsiläisen poistuttua alkoi minunkin kohdalle osumaan kaloja, turhautumisen iskiessä minuun, kun oliivirunkoinen klinkki ei kelvannut niin millään.

Vaihdoin siiman päähän jo purkautuvan daddy long legsiä muistuttavan härpäkkeen, joka on tullut jostain Fenwickin valmisperholajitelmasta. Heti alkoi napsua, ekalla heitolla osui tärppi ja tokalla heitolla tuli myös tärppi, johon jäi vielä kala kiinnikin, pirteä kirre tuli uitettua nopsasti vierelle parin hypyn saattelemana ja se pääsi takaisin jatkamaan kasvamista.

Menin samoille kulmille jatkamaan kalastusta ja sain kovemman virran reunasta päivän kuudennen kalan, joka pääsi myös jatkamaan kasvamista.

Seuraavaksi olikin sitten perhon vaihto, kun sain takaheitolla daddy long legsin jätettyä puuhun ja toista vastaavaa ei pakista löytynyt.

Tilalle tuli jotain caddis-karvalla höystettyä (mitä lie karkeeta karvaa oli) perho muistutti ulkoisesti jotain nalle puhin ja ampiaisen välimuotoa.
Ensimmäinen heitto ja heti oli vauraampi kala kiinni, ajatuksissani vain pyöri harmistus, kun se pääsi kovempaan virtaan uimaan, en ollut huolissani perukkeesta mutta silti ainahan se jännittää kun on selvästi voimakkaampi kala kiinni.

Jälkikäteen mietin että olisi pitänyt juosta alavirtaan päin, kun kala nappasi melko kaukaa sen pinturin. Hetken kuluttua paukahti siima perhoineen kohti minua, en ollut löysentänyt jarrua lainkaan ja siitä sai maksaa sekä kalamies, että kala.

Palanen kalan leukaperiä (vissiin) oli koukussa kiinni ja kalamiehellä avuton fiilis samaan aikaan menetetystä ja vahingoitetusta kalasta.

Vähän aikaa kirottuani itseäni ja mietiskeltyäni hiljaa virittelin perhon. Heittelin poikkivirtaan jonkin aikaa ja sieltä sain kirjolohen nappaamaan. Tämäkin vei ihan asiallisesti ja sain sen uitettua pienen haparoinnin saattelemana kivikolle ja siinä annoin kalalle aamenen.

Tällä oli kokoa 29cm joten otin sen iltapalaksi mukaan (alamittahan on 24cm).

Laskin veret papituksen jälkeen ja laitoin kalan varjokohtaan, jossa virtasi vesi.

Jatkoin heittelyä alavirtaan päin virran reunoja, tärppejä tuli koko ajan mutta kalat jäivät puuttumaan, ihmettelin että missä vika. Jossain välissä oli koukusta katkennut kärki, todennäköisesti olin säheltänyt perhon rantakivikkoon takaheitolla.

Ei ihme, etteivät kalat pysy kiinni… Sidoin samanlaisen perhon kiinni, huomaten samalla, että pinta-aktiivisuus oli loppunut lähes tyystin. Lähdin siis jatkamaan ylävirtaan päin haromista autotie- ja rautatiesiltojen välistä aluetta.

Muutamalla heitolla tuli napattua pari nättiä kirjolohta autotiesillan alta siitä virrasta. Rauhoitin tämän paikan, saldo oli nyt 9 kalaa.

Jatkoin matkaani alaspäin, koko matka syvemmälle osuudelle asti oli täysin kuollutta, syvemmällä kohdalla kävi vauraampi kala taas molskahtamassa pinnassa, koetin uittaa pinturia ja nymfiä, lopputuloksena ottiperhon jääminen ylläni olleeseen puuhun.

Uuden perhon sitomisen ollessa vuorossa alkoi sataa kovempaa, joten jätin sitten perhon sitomatta.

Kävelin sateisessa metsässä kulkevaa polkua pitkin tutkiakseni alavirrassa olevia paikkoja hieman mahdollisia tulevia kalareissuja silmällä pitäen. Nättiä aluetta löytyi sieltäkin vaikka kuinka, kunhan vesi olisi alempana, niin siellä olisi hienoja hetkiä perhostelun myötä koettavissa.

Kaatosade piiskasi minuun vauhtia ja mietin, onko kala enää tallessa sillan alla olevassa pienessä virtapaikassa, siellähän se oli kivien väliin kiilattuna edelleenkin tallessa.

Marssin sitten autolle, kovan tuulenvireen saattelemana. Avasin auton takakontin ja istuin takakonttiin syömään eväitä, nostettava peräkontti antaa loistavan sateensuojan pakettiauton kokoiseen tila-autoon.

Melko lailla eväiden loputtua oli myös sade lakannut ja aloin katselemaan rasiasta uutta pinturia.
Sidoin jotain viimeisen ottiperhon tyylistä siiman päähän ja lähdin haromaan kuolleelta näyttävää aluetta. Mitään ei sieltä tullut, mutta optimistinen pääni keksi että otetaan video, eikä harmita, koska nätti paikka on kyseessä.

Päätin antaa periksi tällä alueella ja suuntasin autotiesillan yläpuoliselle Trophy-zonelle katselemaan kaloja ja vanhan sillan jämien kupeessa oli muutama todella komea kala, joille päätin lähteä uittamaan nymfiä ja pinturia.

Kahlasin vastarannan puolelta keskelle virtaa ja viskelin kunnon itsemurhaheittoja isolla kuulapäällä, jotta saisin sen uitettua sen n. 60+cm:n veijarin ulottuville, ei kelvannut sille nymfi.

Lopputuloksena oli päivän viimeisen kalastustunnin aikana kastellut kahluuhousut ja fleece-haalarit ja taas tyhmää päätä kiitteli koko ruumis.

En ajatellut antaa kuitenkaan periksi, sisälläni heräsi se perinteinen ahne paska, joka olisi ollut jo epätoivossaan valmis laittamaan pataan sen ison veijarin C&R-alueelta, en tiedä olisinko sitä oikeasti tehnyt mutta kummia tunteita epäonnistuminen saa märässä ja kylmissään olevassa miehessä aikaa, ilman lämpötila oli enää jotain +6 asteen tienoilla, eli kylmä kalvoi miestä ja sen kroppaa (kiitos kastuneiden kahluuvermeiden).

En kuitenkaan antanut periksi, vaan menin toiselle puolelle jokea, kahlaten se ei olisi onnistunut, liian syvää tällä vesitilanteella.

Menin asemiin, rauhoitin mieleni ja uittelin nymfiä isoille kaloille, ilman mitään tapahtumia.

Jossain välissä vastarannalle oli tullut paikallinen kalamies, hieman alemmas, kuin missä itse kalastelin. En ihan koko aikaa seurannut hänen tekosiaan mutta vissiin 8 kalaa (ainakin) se otti ylös, siitä sillan jämien alapuolisesta virrasta. Taas näytettiin mulle siinä se kuuluisa kaapin paikka, joka ei ole herkkua mun ennestään ”loistavalle” itsetunnolle, jota ei ole kovinkaan paljoa kun kalastuksesta puhutaan.

Tuntui taas kerran että slovenialaiset kalamiehet naureskelivat ulkomaan pellelle siinä rivissä kun se ei saa mitään, liekö nälkäisen mieleni manaamia kuvia nämä mutta lähdin itsetunto liiskattuna kohti kämppiä, tyytyväisenä että edes 1 kala oli viedä näytettäväksi.