Sava Bohinjka, Bohinjin alue, Slovenia | 27.5.2013 10:30

Aamulla rutiini oli vakio kun kalaan oli lähtö, herätys klo 6.30.
Normi aamutoimien jälkeen kamppeet autoon ja nokka kohti leipomoa Krska Vasin pikkukauppaan.
Leipomosta leivät nukkuvalle perheelle ja siitä sitten nokka kohti Bohinjska Bistricaa.

Edellisenä iltana tuli tehtyä eväät valmiiksi autojääkaappiin, 8 viipaletta leipää ja 3 cevapcici pötkylää. Juomaksi oli hanavettä, joka on ihan kelpo tavaraa Sloveniassa. Lisäksi oli 1 tötsä energiajuomaa varalla.

Hieman yli 100km:n matka taittui jälleen kuin unessa...

Tällä kertaa en aikonut pysähtyä Bledille ostamaan lupaa, vaan ajelin suoraan Bohinjska Bistricaan, katselin joen vesitilannetta, kun sateita on ollut enemmän ja vähemmän viime päivinä.

Katseltuani tarpeeksi ja todettuani veden tarpeeksi kirkkaaksi, menin Fishermans Friend-kauppaan ostamaan lupia ja hankkimaan näille keleille sopivia perhoja.

Juttelin siellä tovin ja kyselin vinkkejä saaden vastaukseksi jotain ympäripyöreää, mutta läjän perhoja silti mukaan. Kaupan pitäjä ei osannut hirveän hyvin englantia, kun huikkasin pois lähtiessä: ”I Guess I’ll go try my luck”. Ukko innostui ja kysyi ”really?” ja alkoi tarjoamaan Brandy-tömpsyä :D. Mietin, että en todellakaan uskalla ottaa edes yhtä tömpsyä kun olen jokea kohti lähdössä autolla, mun tuurilla ensimmäisellä 50m:llä on puhallutuspiste :D. Sanoin kohteliaasti, että otan kaatoryypyn vasta kun olen jotain saanut ja kiittelin kovasti.

Lopputulos oli, että oliivirunkoiset perhot toimivat aina, kaupassa olin sanonut, että niitä kyllä löytyy joten niitä en sitten ostanut yhtään.

Suuntasin sitten joen rantaan ja Brodin sillan kulmille vaihtamaan kamppeita niskaan.
Samalla viereen pölähti 4 hengen hollantilaisseurue vaihtamaan kamppeita.

Brodin sillan kupeessa oli yksi paikallinen kaveri kalassa ja yksi jonka kansalaisuudesta en tiedä, sekä kalastuksenvalvoja.

Yksi kalamies sai juuri siinä aplodit kun nakkasi perhonsa vastarannan pöpelikköön (liekö kuittina taputtanut vai luuliko kunnon tärpin osuneen puskan juurelta).

Sillan alapuolella oli kalassa ilmeisesti belgialainen pariskunta.
Tulin itse paikalle kalaan kun paikallinen kaveri oli lopettanut nymfin uittamisen sillan yläpuolisessa montussa. Otin siitä sitten hänen paikkansa kun siinä montussa oli todella paljon kaloja ja jonkin verran aktiviteettiakin.
Sain muutamia tärppejä pienemmiltä kaloilta ja muutaman kerran pari kunnon 50+ senttistä kirjolohta seuraamaan nymfiäni. Tovin siinä kalasteltuani napsahti kunnon tärppi ja kala pysyi kiinni loppuun asti, kohdalle osui 30+ cm kirjolohi, joka oli vetäissyt ison vihreän stonefly nymfin (n. 5cm pitkä) niin syvälle, ettei sitä olisi enää saanut kuin kidusten kautta ulos. Onneksi oli catch & take – lupa plakkarissa, lapset kuitenkin odottivat taas näkevänsä kalaa kun tulisin kalasta.

Se oli sitten päivän ensimmäinen kala. Jonkin aikaa kolusin vielä samoilla kulmilla (toiseltakin rannalta tuli kokeiltua) sekä pinturilla, että nymfillä, tuloksetta kuitenkin.

Päätin suunnata vanhaan tuttuun paikkaan Camp Danican yläpuoliselle osuudelle kalaan.
Jätin tällä kertaa nymfivavan toiselle puolen rantaa ja kahlasin virran poikki vuotavilla kahluuhousuillani (tilasin jo uudet, mutteivät ne ehtineet kuukauden toimitusajallakaan matkalle mukaan).

Nakkelin pinturia lähes tuloksetta hukaten muutamia ympärillä ja päällä oleviin puihin osittain ohuen perukkeen edesauttamana. Yksi harrikin kävi tempoilemassa siiman päässä jonkin aikaa ja pääsi vieressä irti.
Jossain vaiheessa peruuketta vaihtaessani huomasin, että heittosiiman luuppi oli melkein poikki. Kirosin tätä ja lähdin ylittämään virtaa uudelleen ja suuntasin autolle.
Autolla laitettiin #5 luokan siimalla oleva kela ja vapa pakettiin ja #4 luokan vapa ja kela kehiin, mikäs siinä, hyvä pinturisetti kuitenkin.

Vavan ja kelan hakureissun aikana oli belgialaispariskunta tullut mun paikalle kalaan, joten jouduin tyytymään toiseen puoleen jokea, jossa oli juuri enemmän suojaavaa pensasta. Tyydyin kohtalooni ja kävin sen puolen kimppuun joka oli vapaa, tiesin tosin jo etukäteen että minun puolella on enemmän kalaa (ja ehkä suurempiakin).

Bongasin läjän kaloja muutaman puun siimeksestä ja kahlasin varovasti niiden ohitse (siinä kohtaa oli ainoa sopivan helppo veteen meno paikka noin korkealla vedellä) takaisin kohti ylävirtaa, jossa virittelin pinturia niiden pään menoksi.

Jossain vaiheessa belgialaiset lähtivät pois ja sain vapaasti taas kalastaa niin leveästi poikkivirtaan kuin halusin.

Kävin arviolta 20-30 pinturia läpi ilman kummempia tuloksia. Välillä tuli ohi-iskuja ja jossain vaiheessa oliivirunkoiseen klinkkiin paukahtikin kirjolohi, kokoluokkaan n.30cm ja päätin sen laskea takaisin kasvamaan. Kun kalan sain ylös, oli taas melko kuollutta. Jossain vaiheessa laitoin sitten Mayfly emergentin, johon napsahti ensimmäisellä heitolla 30+cm kirjolohi, päätin ottaa senkin ruoaksi, kun alamitta on 24cm ja 2 kalaa oli jo ennestään (toinen kala kämpillä edelliseltä päivältä). Tämän yhden kirren jälkeen olikin hiljaista ja piiiiiitkään.

Aloin jo kyllästyä kun kalat kävivät kerta toisensa jälkeen kurkistamassa ja hylkäämässä kaikki tarjoamani perhot. Jossain vaiheessa painoin pääni jo joen penkkaan hieman väsähtäneenä ja kyllästyneenä kun mikään ei kelpaa ja aiemmin puhuttuja oliivirunkoisia pintureita ei löytynyt rasiasta enää yhtään. Pikkuhiljaa alkoi usko jo loppumaan.
Rasittava tilanne, kun kaikki kalat ympärillä napsivat pinnasta tai hieman sen alta jotain, mitä ei silmä erottanut.
Tutkiskelin perhoja penkkaa vasten ja yksi perho lillui jossain alavirrassa, kunnes siinä tuntui vetoa.

Pirteä kirre oli napannut mun perhoon ja rimpuili muutaman hypynkin verran siiman päässä, jonka jälkeen tuli jo parempi olo, tosin ei täysin koska kyseessä oli puhdas vahinkokala.

Jatkoin jonkin aikaa vielä pinturirumbaa, johon kyllästyin jossain vaiheessa ja päätin käydä hakemassa nymfivavan penkalta (olin jättänyt sen n. 10m alavirtaan olevan vedestä nousemiseen soveltuvan paikan kulmille). Siinä samalla kun menin kohti vedestä nousu paikkaa, huomasin että reilusti isompi peto oli aktivoitunut ja siirtynyt syönnöslinjalle.

Totesin, että nyt on ison mörssärin aika koittanut.
Hivuttauduin varovasti veteen, jotten säikäytä tätä jättiläistä takaisin sinne piiloon, josta en ollut sitä edes aiemmin nähnyt, vaikka olin varovaisesti käynyt kurkistelemassa tätä paikkaa ennen kalastuksen aloitusta. Kahlasin hiljaa ylävirtaan päin seuraavan aukean kohdalle, jonka vieressä olevan pusikon varjoon menin virittelemään n. 5cm pitkän vihreän nymfin, johon ensimmäinen pieni kirre oli hairahtunut. Tätä perhoa oli suositeltu edellisenä päivänä Fauna Blediltä ja sen myötä olin niitä ostanutkin 3kpl, yksi niistä oli jäänyt jo jonnekin kiinni, raskas nymfi kun oli kyseessä ja toinen oli rispaantunut jo purkautumispisteeseen, eli uusi yksilö siis kehiin.

Kun sain sidottua, arvioin heittopituutta keskivirtaan ja mietin mistä kohtaa se perho svingaa sen ison monsterin edestä.
Ensimmäinen heitto ja uitto, olin jo nykimässä perhoa takaisin, kun tämä järkäle koetti iskeä nymfiin ja jätti joen pintaan ohi-iskun myötä melkoisen pyörteen läsähdyksen saattelemana.
Jotenkin hiipi ajatus, että oliko se nyt siinä. Yrittänyttä ei laiteta, pakko sitä on vaan koettaa jos kalaa mielii saada.
Uutta heittoa vaan kehiin ja juuri kun perho alkoi kaartaa virran reunaa pitkin lähemmäs rantaa, tuntui vavassa mukava jysäys.
En ollut uskoa sitä todeksi, nyt se kala on sitten kiinni, ensimmäiset ajatukset oli, että koukun pitäisi kestää kun on järeä nymfi, mutta kestääkö kalan suu, jarrua löysemmälle heti.
Seuraava ajatus, onneksi on mun järein vapa ja 0x tai 1x monoperuke kyseessä, eli se kyllä kestää.

Sitten katselin kalaa, miten mä ton saan mun pikkuseen haaviin uitettua, ei auttanut kuin väsyttää kalaa, kiskoin sitä lähemmäksi tuntien painon vasemmassa kädessäni, nyt meni ennätykset perhokalan suhteen uusiksi (kun mitään punttihommia ei lasketa mukaan).

Kun kala oli ensimmäistä kertaa kunnolla näkyvissä, totesin itsekseni, etten ole noin isoa kirjolohta muulla nähnytkään, kyseisen joen toista aluetta lukuun ottamatta.

Annoin pari kertaan kalan viedä siimaa, löysäsin jarrua vielä toiseen otteeseen hieman, vain todetakseni että kireämmälle sitä pitää laittaa. Kertaalleen kala sai uitettua siiman kiinni kiviin, onneksi kivi oli vieressä, johon siima takertui ja sain sen verran vispattua vavan kärjellä, että siima lähti irti kivestä. Toivoin hartaasti, että siimat kestävät ja kala ei pääse irti.

Varovasti kiskoin kalaa lähemmäksi, se ei halunnut antautua vaan otti pyrähdyksen ja meni keskelle virtaa syvemmälle ja kovempaan virtaukseen, sain sen sieltä onneksi pois.

Otin haavin jo valmiiksi veteen roikkumaan ja sain kalan hetkellisesti vierelleni, jossa haavin näkeminen aiheutti seuraavan rynnistyksen, tällä kertaa ei onneksi poikkivirtaan, vaan hieman yläviistoon virtaa luettuna, sieltä sain hilattua kalan taas viereeni, kun taas päätettiin lähteä matkalle, tällä kertaa suoraan ylävirtaan.

Vapa teki tehtäväänsä hyvin ja kala alkoi kuitenkin väsyä, seuraava vierelle veto aiheutti kalaa pienemmältä vaikuttavan haavin ohi sujahduksen, jonka jälkeen kala pääsi taas pari-kolme metriä alavirtaan päin. Nyt oli se saatava sieltä ylös pikkuhiljaa, kiskoin kalan vierelle ja ensimmäisellä haavituksella en saanut sitä mahtumaan haaviin ja taas tuli lyhyt spurtti poispäin toinen kerta onnistui kuitenkin hienosti, kala oli kylmästi otettava pyrstö edellä kyytiin, jottei se nähnyt haavia.
Tällä kertaa onnisti ja kala mahtui juuri ja juuri ”kaksinkerroin” haaviin.

Nostin kalan vapisevin käsin joen penkalle, ajatukset sekaisin adrenaliinin virratessa veressä, pää tyhjänä: ”mitä seuraavaksi pitikään tehdä”. Lyhyt hetki kun olin pihalla kuin lumiukko tuntui ikuisuudelta, miten tässä nyt näin kävikään, suomeksi: ”miten helvetissä mä tällaisen pedon sain koukutettua”.

Kaivoin vapisevin käsin papin taskusta ja sanoin aamen kalalle, päivän kiintiö oli täysi.
Totesin että jos tähän lopetan, niin ei ole huono lopetus.
Näillä näkymin saattaa olla pitkään aikaan viimeinen kerta kun Sava Bohinjkalle pääsen kalaan, muksut kasvaa ja ensimmäinen suuntaa eskariin syksyllä, eli off-season-lomailun aika alkaa tulla kohti loppuaan.

Samaan aikaan kun epäuskoisuus haihtui mielestäni, mietin että toisaalta olisi hienoa ollut laskea tämä upea kala takaisin, mutta lupa oli ottaa kalaa ja ajatus minulle harvinaisesta ennätyskalasta ja onnellisesta saamamiehestä saatava kuva veivät kuitenkin voiton noistakin ajatuksista.

Soitin vaimolle x-aikaa kalan saannin jälkeen (kun tuntui koko maailma pysähtyneen osaltani) ja kerroin mitä oli tapahtunut, laskin kalasta veret ja päätin suunnata kämpille, edellisenä päivänä olin käynyt kaupassa ja sain sieltä pienen muovikassin, ajattelin silloin että kuitenkin saan niin ison kalan, ettei se kassi riitä sille.

Kala mahtui kassiin juuri ja juuri kaksinkerroin, komistuksella oli mittaa 64cm ja painoa 2,75kg.

Kädet vapisivat ja olo oli euforinen, pakkasin turhautuneena penkereelle paiskomani perhorasiat takaisin liivien taskuun, vavat toiseen käteen, juomapullo olalle ja vavat kantoon 2 kalan lisäksi.

(Vasta nyt viime päivinä täällä kotona olen huomannut, että taisi vissiin pappi jäädä ilosta ja adrenaliinista vapisseelta kalamieheltä joen penkalle.)

Belgialaiset olivat tulleet takaisin samoille mestoille ja molemmat nostivat peukalon pystyyn kun kuljin heidän ohitseen niittyä pitkin.

Ukon kanssa vaihdoin muutaman sanan ja sain onnitteluja kovasti.