Haihunkoski (Viiala) | 9.7.2007 07:00

KommenttiKalastaja_Eemeli - 10.07.2007

Joo eli päätin tekaista ekan reissun haihunkoskelle, koska mummola on aika lähellä. Sunnuntaina hakemaan ekana lupia Nesteeltä, mutta siellä ei enää myyty niin sitten torikokilta.
Vehkeet kasaan ja kosken alaosaan kalaan jossa kolusin paikkoja jonkun verran ja sitten siirryin ylöspäin. Siellä hetken kalastettuani päätin vaihtaa vähän perhoa, mutta kun ei ottanut niin ei ottanut joten mummolaan nukkuun aikaista herätystä varten.

Aamulla neljältä herätys ja vähän ruokaa pärstään ja menoks. Vavat kasaan ja tällä kertaa suunnistin kosken yläosaan. Eka ronkittiin melkein koko paikka ja sitten siirryttiin pikku-uomaan kalaan. pari heittoa kerkes heittään ja kala otti kiinni. Siimat tietenkin poikki ja sinne perho kalan suuhun. Kala oli luultavasti todella iso koska solmun tein todella huolellisesti. Siinä sitten uutta perhoa kehiin ja vähän kalastusta kehiin. Sen jälkeen piti taas tankata ja ruuan jälkeen keskiuomaan kalaan ja pari heittoa ja pärähti kiinni. Kirjo oli vaikee saada haavittua koska oli koko ajan virras ja joutu kahlaan, että kalan sai haavittua, mutta tuli se sieltä loppujen lopuks.

Siinä sitten 3-4 kalastettiin, mutta ei käyny ykskään kala ees nykäsemäs, mutta näin 3 kirjolohta ja vaikka perhon uitti ihan pärstän edestä niin ei sitten varmaan ottanut.
Ja rupes tuleen niin hiki, että oli pakko lähteä mummolaan.

Jäi hyvä fiilis haihusta ja sinne on kyllä mentävä useemminkin.

Kuvat ovat huonoja mutta ne ovatkin otettu puhelimella.

Kommentit

Kommenttibaldie - 11.07.2007

Ompa vähissä vesi, mutta montut on selkeesti näkyvissä. Täytyypä käydä tässä joku päivä.


KommenttiVision79 - 11.07.2007

Ihan hyvällä korkeudella toi vesi on (no sais se ehkä vähän korkeammalla olla).. Joo Haihulla on ollu yllättävän paljon isoja taimenia tänä vuonna, suurin mikä ittellä on ollu tuolla kiinni on noin viis kilonen (todistajiakin löytyy) veti vaan siimat poikki.. Onnea kirjosta..


KommenttiKalastaja_Eemeli - 11.07.2007

Joo kiitti vaan.
Joo se oli kun ei kerenny oleen kiinni kun 3 sekkaa ja siimat poikki


Kommenttiperho mies - 11.07.2007

Samaa mieltä. Tänä kesänä on ollut isoa taimenta koskessa. Itse sain vähä aika sitten 49cm kauniin taimenen.


KommenttiVision89 - 13.07.2007

näistä kuvista päätellen vesi voisi olla korkeammalla. nyt on satanut viikon verran joten se saattaa olla hieman korkeammalla. onko jopa liian korkealla vai haittaako tuo? jos taimenta on niin se vaan innostuu veden ja virran runsaudesta. Onko järkevää ajella vähän pitemmältäkin katsastamaan paikka? mielenkiintoinen paikka noin jo pelkkien kuvien ja muiden kokemusten perusteella.


KommenttiVision79 - 13.07.2007

Kannattaa lähteä ilman muuta katsomaan.. Haihulla voi kalastaa monipuolisesti ja kalaa on varmasti niin taimenia kuin kirjojakin kuhan muistaa vaan lopettaa ajoissa.. :) Isoihinkin kaloihin on suht hyvät mahdollisuudet.. Eikä se veden nousu paljonkaan haittaa tai ollenkaan.. Yksi etelä-suomen saalis varmimmista paikoista ilman muuta..


Kommenttibaldie - 13.07.2007

Haihulle saa lupia maksettua myös netin kautta, kaikille tietämättömille tiedoksi. http://www.viialanperhokalastajat.net/index.php?page=luvanmyynti Sieltä löytyy tilinumero, mihin maksun voi suorittaa..


KommenttiVision89 - 24.07.2007

Saalisvarmuudesta ei oo kyllä epäilystäkään:) vantaanjokee on tullu henk.koht. koluttua melkosesti ja toi haihun vesi on aikalailla saman väristä. Helpottaa mielettömästi pääsyä suht huomaamattomasti hyvien monttujen ja kivien lähelle kun näkyvyys ei ole täyttä 10 luokkaa..samee vetiset paikat on yleensä kaikki paljon helpompia kalastaa koska perhollakaan ei oo väliä kunhan se vaan näkyy;)kirkkaissa paikoissa voi taimenet yltyy aivan liian nirsoiks:D


KommenttiVision89 - 24.07.2007

miten pitkä toi paikka on kaikenkaikkiaan? onko helposti hypittäviä kiviä vai onko järkevämpää ottaa kahluuvarusteet mukaan? mut toisaalt yleensä on käyny niin et jos jättää kahluukamat kotiin ni kalat käy näyttäytyy semmosis paikois mihin ei sit just pääse ilman kahluukamoja:D


Kommenttifly - 27.02.2008

Paikan kuvauksessakin sanotaan, että koski on vajaan kilometrin pituinen...
:D
Eipä tuolla Haihussa tarvi paljoo edes kivillä hyppiä, on se niin kapee. Uomia kun on parhaillaan neljä rinnakkain :D ainoastaan ehkä yläjuoksulla ja suistossa kahluu varusteille voi käyttöä tulla, mutta ei niitäkään omien kokemusteni perusteella keskikesällä tarvi! :D

Kommentoi

Jos sinulla ei ole tunnusta, ole hyvä ja rekisteröidy.

Olethan tutustunut Perhorasian sääntöihin?

Tiedot

Sijainti