Karkkilan kosket

Paikalle ei ole vielä lisätty kuvia.
Lisää kuva

Karkkilan kalastusalueet ovat lähekkäin, ja Karkkilan Pyhäjärvi siinä välissä, eli Saavajoki laskee Pyhäjärveen, Karjaanjoki taas lähtee Pyhäjärvestä, ja virtailee melkein Karkkilan keskutassa. Karjaanjoen Massakoskessa oleva voimala estää kalojen nousun järveen melkoisen tehokkaasti.

Joten pyyntikokoista kalaa istutetaan Pitkälänkoskeen pitkin kesää. Saaliskalat ovat kirjoa, taimenta ja harjusta, joka on pääosin luontaista kantaa. Joskus kalaa on kyllä istutettu voimalan yläpuolellekin ja sieltä löytyy myös ainoa mato-onginnallekin tarkoitettu osuus. Muuten mato-onginta on kiellettyä. Normaali virvelöinti tyylillä kuin tyylillä tai perhokalastus ovat sallittuja kalastustapoja.

Yksi parhaista harjuspaikoista löytyy vielä Pitkälänkosken alapuolelta eli pääsemme Maijalankoskelle. Sekä Pitkälänkoskella että Maijalankoskella sijaitsevat laavut, joilta löytyy nuotiopuut ja nuotiopaikka jossa voi joko käristellä saaliinsa tai ihan vaan makkarankyrsää.

Saavajoesta löytyy mukavia kalastuspaikkoja myös yllinkyllin, kuten Katlakoski ja Siikalankoski, jossa tosin kalastus on sillan kohdalla kiellettyä. Samoin on Saavajoessa on mato-onginta kielto. Katlakoski on aikanaan kunnostettu ja suurelta osin taimenkanta onkin luontaista, tosin uutta pienimuotoista kunnostusta kaivattaisiin sinnekkin

Pyhäjärvestä löytyy ahventa, haukea, joskus kirreä/järvitaimenta, kuhaa + erilaista särkikalaa. Pilkilläkin on taimenia talvisin järvestä tavoitettu. Samoin on ollut kirjolohen laita.

Lupien hinnat, muut määräykset ja rajoitukset

Kalastuskunnat päättivät vuosikokouksessaan myös pitää kalastuslupien hinnat entisellään. Osakkaiden ja muiden Karkkilassa asuvien vuosiluvan hinta on 9 euroa. Lupa oikeuttaa yhden pyydyksen käyttöön ja on ruokakuntakohtainen.

Pyydysluvan lisäksi päätettiin karkkilalaisille myydä henkilökohtainen 9 markan hintainen vapakalastuslupa. Lisäksi alle 18-vuotiaille paikkakuntalaisille on oma 4 euron hintainen vuosilupa, jolla he saavat heittouistinta tai perho-onkea käyttäen kalastaa Saavajoen ja Karjaanjoen alueilla.

Mökkejään vuokraavat paikkakuntalaiset voivat lunastaa lyhytaikaisia vuokrasuhteita varten 200 markan hintaisen mökkikohtaisen vuosiluvan.

Ulkopuolisille myytävän vapaluvan vuosihinta on 40 euroa vuonna 2004 ja vuorokausihinta 10 euroa.

Vuonna 2004 uutuutena on kahlauskielto, joka alkaa syysrauhoituksen alussa ja päättyy toukokuun 1. päivä.

Taimenen alamitta 50cm ja harjuksen 40cm - kalakiintiö 2 fisua/vrk.

Uutuutena lupavalikoimaan tuli vapakalastuskurssilupa. Siinä hinta on 200 markkaa aina jokaista kymmentä kurssilaista kohden.

Pilkki- ja onkikilpailulupa maksaa 100 markkaa kilpailulta mutta karkkilalaiset järjestöt päätettiin vapauttaa kilpailumaksuista silloin, kun ne järjestävät kisoja omille jäsenilleen.

Kalastamiseen ei ole lupa kaikkialla

Kalavesien, kalojen ja lintujen suojelu vaatii myös rajoituksia kalastamiseen. Jalokaloja - lohi, kirjolohi, taimen ja harjus - saa saaliiksi ottaa enintään kolme vuorokaudessa. Koskialueille ei saa asettaa seisovaa pyydystä. Muualla jokialueella saa käyttää rysää ja katiskaa mutta ei verkkoa

Vesilintujen suojelemiseksi ja kalojen kudun turvaamiseksi verkkokalastus on kielletty Karkkilan Pyhäjärvessä huhtikuun puolivälistä toukokuun puoliväliin. Verkkokalastus on kokonaan kielletty ylimmäisessä Hauklammessa ja Sontiaisessa. Ali-Paastojärvessä se on sallittu vain rantatontin omistajille.

Jokamiehen oikeuksiin ja läänikohtaiseen viehekalastuslupaan perustuva kalastus on kielletty Karjaanjoessa väleillä Jarvan silta - Massakosken pato ja Myllykoski - Turuntien silta sekä Saavajoessa välillä Haaroinpyörre - Lopen raja. Näillä alueilla saa kalastaa vain kalastuskuntayhtymän luvilla.

Valvonnan selkeyttämiseksi sekä luontaisen taimenkannan kudun turvaamiseksi vapakalastus on kielletty kokonaan Saavajoessa välillä Haaroinpyörre - Lopen raja syyskuun alusta marraskuun puoliväliin. Asutuksen takia kalastus on kokonaan kielletty Saavajoessa olevissa Vuohi- ja Sillankoskessa sekä Siikalankosken yläosassa Siikalantiestä lähtien.Ravustukseen ei näillä vesillä päästä lainkaan, sillä se on kielletty kaikissa kalastuskuntayhtymän vesissä.

Lupamyynti

Esso / ABC myymälä Masuunista saa päivälupia automaatista. Se sijaitsee 2 tien varressa Helsingistä päin tullessa heti ensimmäisenä kun Karkkilaan saavutaan. Vuosilupia Masuunista ei saa.

Karkkilan Pyörästä ja Moottorista saa myös vuosilupia. Sen osoite on:

Valtakatu 14 03600 KARKKILA p. 09-2255835

Lupia ja opastusta Karkkilan vesistöihin voit tiedustella myös Ahti Joutsensalmelta p. 09-2256371 tai Petri Virolaiselta p. 050-511 8035.

Päiväkirja

Tiedot & Sijainti

Lähistöllä

Keskustelut